Indium(III)kloridi
Indium(III)kloridi (InCl3) on indium- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa orgaanisen kemian synteeseissä katalyyttinä ja pinnoitukseen.
| Indium(III)kloridi | |
|---|---|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | InCl3 |
| Moolimassa | 221,17 |
| Ulkomuoto | Väritön tai kellertävä kiteinen aine |
| Sulamispiste | 586 °C[1] |
| Sublimoitumispiste | 498 °C[1] |
| Tiheys | 4,0 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | 1,951 kg/l (22 °C)[2] |
|
|
|
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa indium(III)kloridi on väritöntä tai hieman kellertävää kiteistä ja hygroskooppista ainetta[1]. Yhdisteen alkeiskoppi on monokliininen ja muistuttaa yttrium(III)kloridin rakennetta[3]. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti (InCl3·4H2O). Indium(III)kloridi liukenee veteen ja tapahtuma on eksoterminen. Se liukenee myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin, etyyliasetaattiin ja tetrahydrofuraaniin.[1][4]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Indium(III)kloridia valmistetaan kuumentamalla indiumia ja klooria 140 °C:n lämpötilaan.[1][5]
- 2 In + 3 Cl2 → 2 InCl3
Indium(III)kloridia käytetään muun muassa lasin ja metallien päällystämiseen indiumilla.[4][6] Orgaanisen kemian synteeseissä indium(III)kloridia käytetään katalyyttinä muun muassa additioreaktioissa karbonyyliyhdisteisiin ja imiineihin, syklisoinneissa ja konjugaattiadditioissa.[7][8]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Shuki Araki, Tsunehisa Hirashita, Éric Lévesque & Vikas Sikervar: Indium Trichloride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2017. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.12.2020.
- ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–67. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.12.2020). (englanniksi)
- ↑ D. H. Templeton & Giles F. Carter: The Crystal Structures of Yttrium Trichloride and Similar Compounds. Journal of Physical Chemistry, 1954, 58. vsk, nro 11, s. 940–944. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.12.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Dale L. Perry,Sidney L. Phillips: Handbook of inorganic compounds, s. 199. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.12.2020). (englanniksi)
- ↑ Noël Felix: Indium and Indium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. (englanniksi)
- ↑ Mark J. Chagnon: Indium and Indium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010.
- ↑ Tse-Lok Ho: Fiesers' Reagents for Organic Synthesis, s. 317-319. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 978-1-118-01522-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.12.2020). (englanniksi)
- ↑ Kamlesh K. Chauhan & Christopher G. Frost: Advances in indium-catalysed organic synthesis. Journal of the Chemical Society, Perkin Transactions 1, 2000, s. 3015–3019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.12.2020. (englanniksi)