Ilkka Laitinen

suomalainen kenraaliluutnantti

Ilkka Pertti Juhani Laitinen[1] (22. elokuuta 1962 Nurmes29. syyskuuta 2019[2][3] Vantaa[4]) oli suomalainen kenraaliluutnantti. Hän toimi urallaan Rajavartiolaitoksen päällikkönä ja Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto Frontexin pääjohtajana.

Ilkka Laitinen
Laitinen Ateenassa vuonna 2008
Laitinen Ateenassa vuonna 2008
Henkilötiedot
Syntynyt22. elokuuta 1962
Nurmes
Kuollut29. syyskuuta 2019 (57 vuotta)
Vantaa
Kansalaisuus  Suomi
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet 1982–2019
Komentajuudet Frontex
Rajavartiolaitos
Sotilasarvo kenraaliluutnantti
Ylennykset eversti 2004
prikaatikenraali 2009
kenraalimajuri 2015
kenraaliluutnantti 2018

Laitinen työskenteli Rajavartiolaitoksessa vuosina 1985–2004 toimien muun muassa Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentajana sekä Ulkoministeriön rajaturvallisuusasiantuntijana.[1] Toukokuussa 2005 hän siirtyi Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto Frontexin pääjohtajaksi.[1]

Laitinen toimi Frontexin pääjohtajana yhteensä yhdeksän vuotta toukokuun loppuun 2014 saakka.[5] Hänet valittiin tehtävään kahdeksi viiden vuoden kaudeksi, mikä on pitkäkestoisin sallittu aika tehtävässä. Hän siirtyi tehtävästä syrjään vuoden etuajassa.[6] Kesällä 2014 hän palasi Rajavartiolaitoksen esikuntaan kansainvälisen yksikön päälliköksi. Hänet ylennettiin Rajavartiolaitoksen apulaispäälliköksi vuonna 2015[1] ja Rajavartiolaitoksen päälliköksi vuonna 2018.[7]

Laitinen ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 2015[8][1] ja kenraaliluutnantiksi 1. syyskuuta 2018 alkaen.[7]

Laitinen jäi sairauseläkkeelle Rajavartiolaitoksen päällikön tehtävästä elokuun lopussa 2019. Hänet korvasi apulaispäällikkö Pasi Kostamovaara.[9] Laitinen kuoli 29. syyskuuta 2019 vaikeaan sairauteen.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Curriculum vitae, Laitinen, Ilkka Pertti Juhani Rajavartiolaitos. Arkistoitu 30.9.2019. Viitattu 18.7.2017.
  2. a b Kenraaliluutnantti Ilkka Laitinen on kuollut Rajavartiolaitos. 30.9.2019. Arkistoitu 30.9.2019. Viitattu 30.9.2019.
  3. Rytkönen, Anne-Pauliina: Rajavartiolaitosta johtanut kenraaliluutnantti Ilkka Laitinen on kuollut Yle Uutiset. 30.9.2019. Viitattu 30.9.2019.
  4. Kostamovaara, Pasi: Ilkka Laitinen 1962–2019 Helsingin Sanomat. 15.10.2019. Viitattu 16.10.2019.
  5. Frontex Announces Search for New Executive Director Frontex. 13.6.2014. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 18.7.2017. (englanniksi)
  6. Helin, Satu: Ilkka Laitinen: Italia avasi Frontexin johtajapelin Helsingin Sanomat. 15.10.2013. Viitattu 18.7.2017.
  7. a b Kenraalimajuri Ilkka Laitinen Rajavartiolaitoksen päälliköksi MTV Uutiset. 18.5.2018. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 20.10.2018.
  8. Nimityksiä ja ylennyksiä Rajavartiolaitoksessa Rajavartiolaitos. 22.8.2014. Arkistoitu 1.10.2019. Viitattu 18.7.2017.
  9. Strömberg, Jari: Rajavartiolaitoksen päällikkö vaihtuu Yle Uutiset. 3.9.2019. Viitattu 3.9.2019.

Aiheesta muualla muokkaa