Ikäpäivösi
Ikäpäivösi[1] (myös Ikäpäiväsi,[2] ven. Ици́пино, Itsipino; vatjaksi Ičäpäivä, Mäči[3]) on kylä Leningradin alueen Lomonosovin piirin Niisnovan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Siestajoen varrella kahdeksan kilometriä Niisnovasta kaakkoon. Kylässä on 36 asukasta (vuonna 2010)[4].
| Ikäpäivösi Иципино, Itsipino Ičäpäivä, Mäči |
|
|---|---|
  Ikäpäivösi |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Alue | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Niisnova |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2010) | 36 |
Kaprion ujestin Kargalin pogostaan kuulunut Ikäpäivösin kylä mainitaan Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500[5]. Se esiintyy asuttuna myös ruotsalaisten 1600-luvun alussa laatimassa maakirjassa[6].
Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 Ikäpäivösissä asui 220 vatjalaista[7]. Vuonna 1899 kylässä oli 265 asukasta, joista 259 oli ”suomalaisia” ja 6 venäläisiä. Uskonnoltaan he olivat kaikki ortodokseja,[8] jotka kuuluivat Kaprion Kristuksen kirkastumisen seurakuntaan[9]. Ikäpäivösi oli viimeinen paikka, jossa puhuttiin vatjan kielen itämurretta. Murteen viimeinen puhuja kuoli 1960-luvulla.[10]
Ikäpäivösin talonpojat olivat 1860-luvulle saakka tilanomistajan maaorjia. Myöhemmin he kuuluivat kyläkuntana Kattilan volostiin. Maanviljelyn ohella kylässä harjoitettiin ajurinamattia. Vuonna 1862 sieltä mainitaan tsasouna ja vuonna 1914 seurakuntakoulu. Juhlapäivinä vietettiin Pyhän Yrjön, profeetta Eliaan ja Neitsyt Marian syntymän päiviä. Kristinuskon ohella vatjalaisilla oli säilynyt perinteisiä uskomuksia. Ikäpäivösin ja Kaprion välisen tien kautta virtaavalle pyhälle purolle vietiin uhrilahjoina rahaa, eläimiä ja tarve-esineitä.[9]
Neuvostoaikana Ikäpäivösi muodosti aluksi oman kyläneuvoston. Myöhemmin se kuului vuorotellen Taatsoin, Vassakaran ja Paavelan ja vuodesta 1958 lähtien Niisnovan kyläneuvostoon.[9]
Lähteet muokkaa
- ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 75. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
- ↑ EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Talve, Ilmar: Vatjalaista kansankulttuuria, s. 16. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1981. ISBN 951-9019-46-4.
- ↑ Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Perepisnaja obrotšnaja kniga Votskoi pjatiny, 1500 goda: Pervaja polovina, s. 509. Sankt-Peterburg: Arheografitšeskaja komissija, 1868.
- ↑ Jordeböcker öfver Ingermanland – Pistsovyje knigi Ižorskoi zemli: tom 1, s. 31–32. Sankt-Peterburg: Tipografija Imperatorskoi akademii nauk, 1859.
- ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 20. St.-Petersburg: , 1867. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 178–184. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Sprosi u krajeveda (kysymys 1635) reglib.ru. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Jokipii, Mauno (toim.): Itämerensuomalaiset: Heimokansojen historiaa ja kohtaloita, s. 153–154. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 1995. ISBN 951-9362-80-0.