Hyangak (kor. 향악, hanja 鄕樂, ’kylämusiikki’, ’kotimainen musiikki’) on yksi korealaisen hovimusiikin kolmesta muodosta. Toiset kaksi ovat aak ja dangak, joita on säilynyt vain muutamia kappaleita. Hyangak muodostaakin ylivoimaisen enemmistön nykyään esitettävästä hovimusiikista.[1]

Hyangak on alkuperältään korealaista musiikkia, jota on esitetty lukuisissa eri konteksteissa. Siinä käytetään pentatonista asteikkoa, ja kappaleet luokitellaan niitä soittavan orkesterin koostumuksen mukaisesti viiteen eri kategoriaan. Myös jeongak-kamarimusiikki, jota esitettiin hovin sijaan yläluokan piirissä, on käytännössä samaa musiikkia kuin hyangak. Termi jeongak keksittiin 1900-luvun alussa Japanin miehityskaudella hoviseremonioiden lakkauttamisen jälkeen.[1]

Pisin hyangak-kappale on noin 80 minuutin kestoinen Yeomillak, joka perustuu 1400-luvun ylistysrunoon. Toinen merkittävä kappale on erityisen arvostettu, 15 minuutin pituinen Sujecheon. Jongmyon pyhäkön kuninkaallisille esi-isille omistetuissa uhriseremonioissa kätyetty musiikki on pääosin hyangakia: tämä musiikki on nimitetty kansalliseksi kulttuuriaarteeksi, ja sitä esitetään Korean kuninkaallisen hovin tuhosta huolimatta edelleen alkuperäisessä kontekstissaan.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Provine, Robert C. ym.: The Concise Garland Encyclopedia of World Music, Volume 2, s. 1203–1205. Routledge, 2013. ISBN 9781136096020. Teoksen verkkoversio.