Hvar (saari)
Hvar (paikallisella murteella Hvor tai For, kreik. Φάρος, Fáros, lat. Pharina, ital. Lesina) on saari Adrianmeressä lähellä Dalmatian rannikkoa Kroatiassa. Saari on noin 80 kilometriä pitkä ja se on matkailijoiden suosiossa.
Maantiede muokkaa
Hvarin saari kuuluu hallinnollisesti Split-Dalmatian piirikuntaan. Hvarin salmi (Hvarski kanal) erottaa sen Bračin saaresta, vastaavasti Visin salmi Visin saaresta, Korčulan salmi Korčulasta ja Neretvan salmi Pelješacin niemimaasta. Saaren itäisin kohta on vain kolmen merimailin (6 km) päässä mantereesta. Saaren etelärannikon edustalla on lukuisia pienempiä saaria, esimerkiksi Paklenski Otoci lännessä ja Šćedron saari etelässä.
Saaren pinta-ala on lähes 300 km². Hvarilla viljellään hedelmiä, oliiveja, laventelia sekä kalastetaan. Vuoden 2001 tietojen mukaan saaren asukasluku oli noin 11 500 henkilöä.
Saari jakautuu seuraaviin pääkeskuksiin:
- Hvar (4 138 asukasta vuonna 2001)
- Stari Grad saaren pohjoisosassa (2 817 as.). Alue on yksi ensimmäisistä ihmisten antiikin aikana asuttamista Adrianmeren saarista. Stari Grad on saaren pääsatama ja suurin osa turisteista saapuu saarelle Splitistä autolautoilla sen kautta.
- Jelsa on pieni kaupunki saaren keskiosassa, pohjoisrannikolla. (3 672 as.)
- Sućuraj on pittoreski pieni, yli 2 300 vuotta vanha kylä saaren itäkärjessä. Kylän 400 asukasta elävät turismista ja kalastuksesta. Leudon ilmaston ja kauniin maaseudun ansiosta kylä on erittäin suosittu turistien keskuudessa. Kylä on virallisesti saaren itäosan keskus.
Hvaria mainostetaan Kroatian aurinkoisimpana saarena, siellä kertyy vuodessa keskimäärin 2718 auringonpaistetuntia.[1]
Historia muokkaa
- Katso myös: Hvarin kapina
Hvarin ensimmäiset asukkaat olivat neoliittisiä ihmisiä jotka todennäköisesti perustivat kauppayhteydet Hvarin ja Välimeren itärantojen välille. Hvarin kulttuuri kukoisti välillä 3500–2500 eaa.
300-luvun eaa. alussa kreikkalaiset valloittivat saaren.[2] Tänä aikana Faroksen joukot voittivat Jadasinin joukot ja heidän liittolaisensa. Heidän voittonsa huomattavaa enemmistöä vastaan on ikuistettu yhteen vanhimmista tunnetuista kroatialaisista kirjoituksista.
Varhaiskeskiajalla slaavit valloittivat saaren. 600-luvun alkupuoliskolla Paganian slaavit ottivat saaren haltuunsa. Venetsialaiset merimiehet näkivät saaren purjehtiessaan kohti Neretvan kanavaa ja heitä uhkasivat Narentinen merirosvot, jotka elivät saarella. 1000-luvulla saari liittyi Kroatian valtakuntaan.
1100-luku toi mukanaan Venetsian tasavallan viiniköynnöksineen. Viininviljelystä tuli keskiajalla saaren pääelinkeino. Hvar joutui lopulta Bysantin vallan alle ja myöhemmin unkarilaiskuninkaiden alaisuuteen. Vuonna 1331 venetsialaiset ottivat saaren suojaansa merirosvoja vastaan. Vuoden 1358 Zadarin sopimuksen mukaan se annettiin Unkarin kuningaskunnalle. Lyhyen aikaa kesällä 1390 se oli bosnialaiskuningas Tvrtko I:n hallinnassa. Joulukuussa 1396 kuningas Sigismund antoi saaren Zetan ruhtinaskunnan johtajalle ja Balšićin dynastiaan kuuluvalle Đurađ II Stracimirovićille. Hvar oli hänen hallinnassaan kuolemaansa saakka 1403, jolloin se palautettiin Unkarille. Vuonna 1409 Venetsiasta tuli jälleen sen pitkäaikainen hallitsija.
1500-luvulla tapahtui kansannousu plebeijien ja aristokraattien välillä. Vakavin kapinoista tapahtui 1510–1514, jolloin venetsialaiset kukistivat säälimättä paikalliset ja hirttivät 20 heidän johtajaansa. Saaresta tuli tunnettu laivanrakennuksestaan, kalastuksesta ja rosmariinin, laventelin ja oliivien viljelystä. Venetsialaiset perustivat Hvarin hiippakunnan.
Hvar on tärkeä Kroatian historian kannalta, sillä se oli renessanssin aikana yksi kirjallisuuden keskuksista. Hvarilaisia tuon ajan kirjailijoita ovat muun muassa Petar Hektorović ja Hanibal Lucić.[3] Stari Gradissa sijaitsee linnoituksen ja huvilan yhdistelmä Tvrdalj, jonka runoilija Hektorović on suunnitellut itse.
Saaren kirkoissa on lukuisia merkittäviä venetsialaisten taiteilijoiden, kuten Tintoretton, Veronesen ja Bellinin, maalauksia ja taideteoksia.
Vuonna 1797 Hvar liitettiin Venetsian tasavallan kukistuttua Habsburgien kuningaskuntaan Campoformion sopimuksen nojalla. Ranskan imperiumi valloitti sen kuitenkin vuonna 1806 Napoleonin sotien aikana.
Kroatian kansallisen renessanssin aikana monet etelä- ja koko Kroatian merkkihenkilöistä olivat kotoisin Hvarilta.
Itävaltalaiset ottivat saaren haltuunsa vuoden 1815 Wienin sopimuksen nojalla ja saivat aikaan suhteellista kukoistusta 1900-luvun alussa. Italian armeija miehitti saarta 1918–1921, jolloin Hvar liitettiin muun Kroatian kanssa Jugoslavian kuningaskuntaan. Vuonna 1939 muodostettiin autonominen Kroatian banovina, kunnes vuonna 1941 fasistinen Italia miehitti sitä toisen maailmansodan loppuun 1945 saakka. Sen jälkeen saaresta tuli osa kommunistista Jugoslaviaa.
Ivan Vučetić, joka kehitti sormenjälkitunnistuksen rikosten tutkinnassa 1900-luvun vaihteessa, oli kotoisin Hvarilta.
Vuonna 1992 Kroatian tasavalta tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi, Hvar sen osana.
Nykyään Hvarin tunnetuin kansalainen muualla maailmassa on jalkapalloilija Igor Tudor (Hajduk Split), kuten myös kuuluisin kroatialainen kansanedustaja Tonči Tadić.
Talous muokkaa
Hvarin asukkaat työskentelevät enimmäkseen kalastuksen ja turismin parissa. Saarella on erittäin leuto välimerenilmasto, kauniit rannat ja välimerellinen kasvillisuus, joiden ansiosta se on yksi viehättävimmistä turistikeskuksista Euroopassa. Saari mainostaa itseään ”Euroopan aurinkoisimpana paikkana”, sillä Hvarilla on vuodessa keskimäärin 2 715 tuntia auringonvaloa.
Hvarin kaupunki on saaren suurin turismin keskus. Kaupungissa on suuri aukio, joka jatkuu rantaan asti. Turistisesongin aikaan satama on täynnä suuria jahteja. Yökerhot houkuttelevat paljon nuorempia vierailijoita.
Laventelin viljely on toinen suuri elinkeino Hvarilla. Siitä valmistetaan aromaattisia öljyjä ja saippuoita. Hvaria kutsutaan usein ”Laventelin saareksi”.
Hvar on myös yksi kahdesta tunnetuimmasta viinialueesta Kroatiassa. Saaren eteläosan viinitarhat ovat tunnettuja Plavac Mali -rypäleistä valmistetuista punaviineistään. Keskustasanko Stari Gradin ja Jelsan välillä on tunnettu valkoviineistään.
Hvarilta pääsee mantereelle laivoilla ja autolautoilla, jotka liikennöivät Splitistä Hvarin kaupunkiin ja Stari Gradiin, sekä Drvenikistä Sućurajiin.[4]
Saaren nimet muokkaa
Saaren ollessa kreikkalainen siirtokunta se tunnettiin nimellä Faros, ’majakka’. Kreikkalainen runoilija Apollonios Rhodios viittasi saareen nimellä ”Piteyeia” 200-luvulla eaa. Nimi tuli joko kreikan sanasta pitys, joka tarkoittaa kuusta, tai muinaisesta illyrialaiskylästä Pitve saaren keskiosassa.
Rooman vallan aikana ollessaan osana Dalmatian provinssia, saari tunnettiin nimellä Pharia ja myöhemmin nimellä Fara.
Varhaiskeskiajalla slaavit asuttivat saaren ja nimesivät sen Hvariksi, korvaamalla konsonantin "f" vanhalla slaavilaisella konsonantilla "hv". Saarta kuitenkin hallitsivat vielä illyrialaiset. Kroaattien vaikutteet saivat roomalaisväestön vaihtamaan virallista nimeä taas kerran "Quarraksi".
1000-luvun lopulta asti Hvarin italiankielinen nimi on ollut Lesina, kroatian sanasta les, joka tarkoittaa metsää. Venetsian kielellä saari tunnettiin nimellä Liesena. Nimi toimi saaren virallisena nimenä Venetsian vallan aikana.
Lähteet muokkaa
- ↑ Hvar Croatia Traveller. Viitattu 12.2.2014.
- ↑ Wilkes, J. J. The Illyrians, 1992, ISBN 0631198075, page 114,"... in the early history of the colony settled in 385 BC on the island Pharos (Hvar) from the Aegean island Paros, famed for its marble. In traditional fashion they accepted the guidance of an oracle, ..."
- ↑ Hvar, Kroatia matkailijat.net. Viitattu 12.2.2014.
- ↑ How to reach Hvar by boat Matkailutoimisto. Arkistoitu 23.2.2014. Viitattu 12.2.2014.
Aiheesta muualla muokkaa
Matkaopas aiheesta Hvar Wikivoyagessa (englanniksi)
