Hubert Schwarz (s. 13. syyskuuta 1960) on entinen saksalainen yhdistetyn hiihtäjä ja joukkuekilpailun olympiavoittaja.

Mitalit
Hubert Schwarz vuonna 2022.
Hubert Schwarz vuonna 2022.
Maa:  Länsi-Saksa
Miesten yhdistetty
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Calgary 1988 joukkuekilpailu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Seefeld 1985 joukkuekilpailu

Schwarz saavutti junioreiden MM-kilpailujen henkilökohtaisessa kilpailussa pronssia 1979 ja kultaa 1980. Aikuisten arvokilpailuissa hän debytoi Oslon MM-kisoissa 1982 kuuluen neljänneksi sijoittuneeseen Saksan liittotasavallan joukkueeseen. Rovaniemen MM-joukkuekilpailussa 1984 hän oli Länsi-Saksan joukkueen mukana viides.

Schwarz kuului Hermann Weinbuchin ja Thomas Müllerin kanssa Saksan liittotasavallan joukkueeseen, joka voitti joukkuekilpailun maailmanmestaruuden Seefeldissä 1985. Calgaryn olympialaisissa 1988 Schwarz saavutti joukkuekilpailun olympiakultaa yhdessä Müllerin ja Hans-Peter Pohlin kanssa. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli kolmastoista.

Schwarz sijoittui maailmancupin kilpailussa palkintokorokkeelle ensimmäisen kerran oltuaan toinen Planicassa joulukuussa 1984. Ainoan voittonsa hän saavutti Schonachissa tammikuussa 1987.

Maailmancup-menestys muokkaa

Lähteet muokkaa