Hovawart

Hovawart on vanha saksalainen käyttökoirarotu, jota on käytetty ja edelleen käytetään pihan vartijana.

Hovawart
Avaintiedot
Alkuperämaa	Saksa
Määrä	Suomessa rekisteröity 7 101
Rodun syntyaika	tyyppinä 1200-luku rotuna 1920-luku
Alkuperäinen käyttö	käyttökoira (mm. vahtikoira)
Nykyinen käyttö	seurakoira, käyttökoira
Elinikä	n. 13 vuotta
Muita nimityksiä	hoffi
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.2 Vuoristotyyppiset molossikoirat #190
Ulkonäkö
Paino	32–45 kg
Säkäkorkeus	uros 63–70 cm narttu 58–65 cm
Väritys	black & tan, musta tai vaalea
Infobox OK

Ulkonäkö

Yleisvaikutelmaltaan hovawart on voimakas, keskikokoinen, hieman pitkänomainen, pitkäkarvainen käyttökoira. Hovawart ei koostaan huolimatta ole raskas ja se on varsin ketterä liikkeissään. Karvapeite on pitkä, hieman laineikas, rungonmyötäinen ja tiheä. Se on rinnassa, vatsassa, eturaajojen ja reisien takaosassa sekä hännässä pitempää kuin muualla, myös pitkät reunojen yli ulottuvat korvakarvat ovat tyypilliset. Päässä ja raajojen etupuolella karva on lyhyttä. Tuuheakarvainen häntä ulottuu kinnernivelen alapuolelle mutta ei maahan asti. Sen asento on koiran mielialasta riippuen joko selän ylle kaartunut tai alhaalla riippuva. Korvat ovat kolmion muotoiset, pyöreäkärkiset ja riippuvat. Silmät ovat ruskeat. Sukupuolileima on selvä etenkin päänmuodossa ja ruumiinrakenteessa. Hovawartin turkkia ei trimmata eikä leikata, tosin polkuanturoiden välisiä karvoja voidaan lyhentää

Väritys

Hovawartin rotumääritelmä sallii kolme värimuunnosta: merkkivärisen (black & tan), mustan ja vaalean. Silmäluomien, huulten ja päkiöiden pigmentti on musta kaikilla värimuunnoksilla. Merkkivärisen hovawartin karvapeite on musta ja kiiltävä keskivaalein merkein. Päässä merkkejä on kuonon sivuilta kurkun alle asti, lisäksi silmien yläpuolella on selvät merkit. Rinnassa on kaksi merkkiä vierekkäin; nämä merkit saattavat olla myös yhdistyneet. Lisäksi merkkejä on etu- ja takaraajoissa sekä hännän tyven alapuolella. Kaikki merkit ovat selvärajaisia. Musta hovawart on kauttaaltaan musta ja kiiltävä. Vaalean hovawartin karvapeite on keskivaalea, kiiltävä ja vaalenee vatsaan ja raajoihin. Kaikissa väreissä on sallittu pieni valkoinen rintamerkki sekä yksittäiset valkoiset karvat käpälissä ja hännänkärjessä. Värivirheitä ei rodussa esiinny usein, mutta yleisin niistä on harmaa.

Hovawartin värijakauma Suomessa on suurin piirtein 55% merkkivärisiä, 30% vaaleita ja 15% mustia. Tähän vaikuttaa paitsi merkkivärin suosio harrastajien keskuudessa, myös värien satunnaiselta vaikuttava periytyminen, johon kuitenkin pätevät tietyt geneettiset säännöt. Kaksi vaaleaa hovawarttia voi saada vain vaaleita jälkeläisiä, kaksi merkkiväristä ei voi saada mustia jälkeläisiä. Kaikista muista yhdistelmistä voi syntyä kaikkia värejä samaan pentueeseen.

• 
  merkkivärinen
• 
  vaalea
• 
  musta

Luonne ja käyttäytyminen

Luonteeltaan hovawart on tasainen, hyväntahtoinen ja lapsirakas, mutta ulkopuolisia kohtaan pidättyväinen. Hovawartilla on suojelu- ja taistelutahtoa, itsevarmuutta ja kuormitettavuutta, kohtuullisesti temperamenttia ja erittäin hyvä hajuaisti. Rodussa esiintyy kuitenkin jonkin verran myös mm. pehmeyttä. Hovawartin pentu on syytä sosiaalistaa varhain muihin koiriin, eläimiin ja ihmisiin. Hovawart aikuistuu verrattain myöhään, yleensä vasta noin kolmivuotiaana.

Rodun alkuperämaassa on vallinnut alusta alkaen kaksi jossain määrin poikkeavaa näkemystä hovawartin käyttötarkoituksesta ja toivotuista luonteenpiirteistä: entisen Itä-Saksan alueella vaalittiin ideaa perhe- ja vahtikoirasta, kun taas entisen Länsi-Saksan linjojen koirissa näkyy tavoite ihanteellisesta palveluskoirasta. Suomessa on perinteisesti katsottu, etteivät nämä käyttötarkoitukset sulje toisiaan pois, ja ihanteena pidetään välimuotoa joka soveltuu molempiin tehtäviin. Myös saksalaiset linjat ovat sekoittumassa.

Hovawartin ominaispiirteisiin kuuluukin yhä vahva reviiri- ja vartioimisvietti. Hovawart on ominaisuuksiltaan hyvin monipuolinen, arvostettu harrastus- ja käyttökoira sekä uskollinen perheen lemmikki. Hallitsevan ja itsenäisen luonteensa ja fyysisen voimakkuutensa vuoksi hovawart vaatii kuitenkin omistajakseen varman koirankäsittelijän, jotta koiran pitovaikeuksilta vältyttäisiin. Tasapainoinen ruumiinrakenne ja voimakas kiintymys perheeseen tekevät rodusta erinomaisen seura-, harrastus-, vahti-, suojelu-, pelastus- ja jälkikoiran. Hovawart haluaa olla mukana kaikissa perheensä tekemisissä, eikä sovellu siksi tarhakoiraksi vaikka alkuperänsä ja turkkinsa puolesta pihalla hyvin pärjääkin.

Alkuperä

Albrecht Dürer: Ritari, kuolema ja paholainen (1513)

Hovawart on saksalainen käyttökoirarotu, joka pohjautuu keskiajalta peräisin olevaan koiratyyppiin. Yksi varhaisimpia kirjallisia mainintoja Hofewartista on 1200-luvulta. Hovawart-tyyppisen koiran kerrotaan pelastaneen Eike von Repkow-nimisen pojan tämän lapsuudessa slaavien valloitettua hänen perheensä linnan. Pojasta kasvoi aikansa tärkeimpien lakikokoelmien laatija, ja hovawart mainitaankin niissä yhtenä eläimistä, joista on maksettava korvaus, jos se on tapettu. Heinrich Mynsinger mainitsee hofwartin erinomaiset jäljitysomaisuudet 1400-luvulla. Albrecht Dürerin Ritari, kuolema ja paholainen-teoksessa esiintyvän koiran on arveltu olevan hovawart. Rodun nimi muodostuu keskiyläsaksalaisista sanoista Hova = der Hof (piha) ja wart = der Wächter (vartija).

Keskiajan jälkeen hovawartit viettivät hiljaiseloa aina 1900-luvun alkuun saakka, jolloin Euroopassa innostuttiin yleisesti luomaan koirarotuja vanhoista kansallisista koiratyypeistä. Saksassa luotiin joukko palveluskoirarotuja, ja erityisesti innostuttiin saksanpaimenkoirasta, jonka rotumääritelmän ulkopuolelle kuitenkin suljettiin pitkäkarvaiset yksilöt. Kurt Friedrich Königin johtama koiraharrastajien ryhmä päätti myös lähteä elvyttämään vanhaa saksalaista piha- ja vartiokoiraa, mutta valitsi ihanteekseen nimenomaan pitkäkarvaisen vanhanajan hovawartin. He keräsivät Schwarzwaldin ja Harzin alueilta vanhan hovawart-kannan oloisia piha- ja paimenkoiria ja risteyttivät niihin pitkäkarvaisia saksanpaimenkoiria, silloisia newfoundlandinkoiria, leonberginkoiria, kuvaszeja sekä vähemmässä määrin muutamia muita rotuja. Ensimmäinen pentue merkittiin kantakirjaan 1922. Alkuperäistä rotumääritelmää laadittaessa käytettiin mallina vuonna 1932 syntynyttä merkkiväristä urosta nimeltä Castor Mayer-Busch, ja rotu hyväksyttiin virallisesti vuonna 1937. Vaikka rotua kasvatettiin heti alusta alkaen innokkaasti, toinen maailmansota verotti koirien määrää vakavasti ja saksojen jakaminen aiheutti erillisten kantojen syntymisen. Näistä vaikeuksista huolimatta rotu kuitenkin selvisi ja siitä on tullut varsin suosittu kotimaansa lisäksi muuallakin Euroopassa, ja erityisesti Pohjoismaissa. Pohjois-Amerikassa hovawartteja on kasvatettu vasta muutama pentue, eikä Amerikan kennelliitto vielä tunnusta rotua.

Hovawart Suomessa

Hovawartilla on erityisen vahva asema Suomessa. Sen lisäksi, että hovawart on viime vuosina ollut usein viidenkymmenen suosituimman koirarodun joukossa, on Suomessa kansainvälisesti arvioituna mittava ja arvostettu kanta. Pentuja rekisteröidään vuosittain noin 200-300 ja rotuyhdistyksen järjestämä vuosittainen päänäyttely on osallistujamäärältään maailman suurin hovawart-tapahtuma.

Ensimmäinen hovawart tuotiin Suomeen 1962 Sveitsistä ja ensimmäinen pentue syntyi jo 1967. Karanteenimääräykset hankaloittivat kuitenkin pitkään jalostustyötä, ja rotu pysyi vuosikymmeniä suhteellisen harvinaisena. Nykyään rodun harrastajat tekevät paljon yhteistyötä yli rajojen, paitsi tuomalla ja viemällä koiria siitoskäyttöön, myös vaihtamalla terveystietoja. Suomen Hovawart ry perustettiin vuonna 1980 ja se sai rotujärjestöoikeudet vuonna 1994. Rotu sai palveluskoirakoeoikeudet 1980-luvun puolivälissä.

Suomalaisen hovawart-jalostuksen erityispiirre on poikkeuksellisen tasainen jalostuskoirien käyttö: käytettyjen urosten määrä on lähes sama kuin narttujen. Toinen merkittävä seikka on varsin alhainen sukusiitosprosentti, joka on 2000-luvulla ollut välillä 1−2%.

Terveys

Hovawartin rakenne on liioittelematon ja jalostuksessa korostettavat käyttökoiraominaisuudet ovat taanneet, ettei se kärsi monia muita koirarotuja vaivaavista rakenteellisista sairauksista. Toisaalta useamman pullonkaulan kokenut jalostus on luonut tilanteita joissa tehollinen populaatio on ollut liian pieni ja lähisukulaisia on käytetty keskenään jalostukseen, eli ongelmia aiheuttavat geenit ovat voineet päästä helposti vahvaan asemaan. Lisääntyvä tietous koirien sairauksista ja niiden peritymisestä on johtanut lisääntyneisiin tiedossa olevien sairaustapausten määriin.

Hovawartin suurimmaksi ongelmaksi on pitkään mielletty lonkkaniveldysplasia ja sairauden eliminoimiseksi onkin tehty vuosien varrella paljon töitä. Hovawart kuuluu Suomen Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan lonkkien osalta, mikä tarkoittaa että jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla A- tai B-lonkkakuvaustulos. Rotua voidaankin nykyään pitää tervelonkkaisena, 85−90% kuvatuista suomalaisista hovawarteista on tervelonkkaisia (A tai B).

Lonkkavikaa merkittävämmäksi terveysuhaksi ovat muodostumassa erinäiset autoimmuunisairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, SA-ihosairaus, etenevä selkäydinrappeuma (DM) ja kurkunpäänhalvaus (LP). Rodussa esiintyy myös maksashunttia, sydänsairauksia ja vatsalaukunkiertymää. Silmäsairauksia tutkitaan hovawarteilta jonkin verran, mutta todetut tapaukset ovat varsin harvinaisia, harmaakaihi on niistä yleisin. Hovawart kasvaa nopeasti, ja on siksi altis nivelten ja luuston kasvuhäiriöille. Olka-, polvi- ja kyynärniveldysplasiaa tavataankin rodussa jonkin verran. Olkanivelen kasvuhäiriö on näistä kolmesta hovawartilla yleisin (yli puolet tapauksista), ja toisin kuin yleensä isoilla roduilla, kyynärnivelen kasvuhäiriö kaikkein harvinaisin. Kuten kaikilla koiraroduilla, syövät ja allergiat ovat yleistyneet. Missä määrin viimeksi mainitut johtuvat elinympäristöstän ja ruokavalion muutoksista ja missä määrin perimästä on epäselvää.

Hovawart on kokoisekseen koiraksi ilmeisesti varsin pitkäikäinen. Ison-Britannian Kennel Clubin teettämässä kyselyssä rodun keskimääräiseksi eliniäksi saatiin 12 vuotta ja 11 kuukautta. Otos oli kuitenkin suhteellisen pieni, vain 19 kuolleeksi ilmoitettua koiraa. Suomen rotujärjestölle on ilmoitettu kymmeniä yli 13-vuotiaaksi eläneitä hovawartteja, ja vanhimmat ovat eläneet 15-vuotiaiksi.

Aiheesta muualla

• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
• Pictures of Hovawart
• Suomen Hovawart ry
• Rassezuchtverein für Hovawart-Hunde e.V.- suurin Saksan rotuyhdistyksistä
• Hovawart Zuchtgemeinschaft Deutschland e.V. - toinen saksalainen rotuyhdistys
• International Hovawart Federation - kansainvälinen hovawartyhdistysten kattojärjestö
• Svenska Hovawartklubben - Ruotsin rotuyhdistys