Hopit
Hopit ovat intiaanikansa ja yksi Yhdysvaltain liittovaltion tunnustamasta 21 pueblosta.[1] Hopit asuttavat kolmea mesaa, jotka muodostavat yhdessä Black Mesan Arizonan osavaltion koillisosassa. Hopit polveutuvat tiettävästi anasazien varhaiskulttuurista, joka jätti jälkeensä useita kaupunkien raunioita. Vanhin hopien edelleen asuttama kaupunki Oirabi on noin tuhat vuotta vanha. Hopit puhuvat uto-asteekkilaisiin kieliin kuuluvaa hopin kieltä. Yhdysvaltojen vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan hopeja oli 18 327[2].
| Hopit | ||||
|---|---|---|---|---|
 Hopien lippu |
||||
|
||||
| Väkiluku | 18 327 | |||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||
| Kielet | hopi, englanti | |||
| Sukulaiskansat | muut pueblot | |||
Historia muokkaa
Hopien mytologiaan liittyvät muuttoliikkeet maailmoista toisiin. Nykyisen maan alla oli tarinan joidenkin versioiden mukaan meri ja maan loivat kaksi maailman vastakkaisilla puolilla ollutta naispuolista jumaluutta. Samalla luotiin hopit, joiden jälkeen luotiin linnut, muut eläimet ja lopulta muut ihmiset. Maan jumaluus Kotyangwuti (Hämähäkkinainen) loi maailman eri puolille eri kieliset kansat, jotka elivät harmoniassa kunnes ihmiset päätyivät lopulta riitelemään toistensa kanssa. Lopulta vaihtoehtona oli vain lähtö muualle. Ihmiset siirtyivät nykyiseen maailmaan maassa olleen aukon (sipapu-) kautta, jonne pahat ihmiset eivät päässeet kotkan ja pääskysen vartioidessa aukkoa. Nykyinen maailma on joidenkin uskomusten mukaan kaikkiaan viides ja tässä uudessa maailmassa matkijalintu osoitti saapujille oman paikkansa, kansansa ja kielensä.[3]
Nykytutkimuksen mukaan hopit polveutuvat läntisistä anasazeista. Anasazi-kulttuuri tunnetaan myös nimellä pueblokulttuuri. Anasazi on johdettu navajon kielestä ja se tarkoittaa ”esivanhempiemme muinaisia vihollisia”. Hopien oma nimitys esi-isilleen on hisatsinom eli ”kauan sitten eläneet ihmiset”. Anasazien kulttuuri oli levinnyt laajalle alueelle nykyisten Yhdysvaltojen lounaisosissa, jolla oli useita varhaiskulttuureja, joista käytetään joskus samaa nimitystä. Anasazien on joskus katsottu saapuneen alueilleen Meksikosta ja jälkeensä he jättivät kivitalojen ja kaupunkien raunioita. Monet anasazien keskuksista hylättiin 1200-luvulla vallinneen kuivuuden aikana. Espanjalaisten saapuessa alueelle he löysivät kaupunkien raunioita, joiden perusteella syntyi kuva kadonneesta kansasta. Todellisuudessa ansazeista ilmeisesti polveutuvat hopit jatkoivat paljolti samanlaisten asumusten rakentamista.[4] Hopien Kolmannella mesalla sijaitseva Oirabin kaupunkia on asutettu yhtäjaksoisesti jo tuhat vuotta ja se saattaa olla Yhdysvaltojen pisimpään yhtäjaksoisesti asutettu kaupunki.[5] Jotkin hopit liittävät alkuperänsä tarkemmin Wupatkin alueeseen noin 60–80 kilometriä nykyisistä hopikylistä länteen. Nykyisillä alueillaan hopit ovat asuneet 1 000–1 500 vuotta.[4]
Ensimmäiset hopien alueella liikkuneet eurooppalaiset kuuluivat vuonna 1540 saapuneeseen Francisco Vázquez de Coronadon retkikuntaan. Vuonna 1629 saapuivat ensimmäiset lähetyssaarnaajat. Espanjalaiset eivät perustaneet hopien alueelle siirtokuntia, mutta nämä pyrittiin alistamaan espanjalaisvaltaan uskollisuudenvalojen ja uskonnon kautta. Vuonna 1680 hopit liittyivät suureen pueblokapinaan espanjalaisia vastaan.[6] Menestynyt kapina alkoi tewa-päällikkö Popén johdolla suhteellisen kaukana hopien aluista Rio Granden varrella, mutta se levisi myös hopien kyliin. Hopien alueella hopit tuhosivat Awatovin, Shungopavin ja Oraibin lähetysasemat, joiden henkilökunta surmattiin.[7] Espanjalaiset palasivat kapinassa menettämilleen maille vuonna 1692, mutta hopien alueelle heidän vaikutusvaltansa ei enää yltänyt.[6] Hopikylät siirrettiin tasangoilta pöytävuorille niiden juurelta, jolloin kyliä oli helpompi puolustaa.[7] Hopien keskuuteen muutti myös espanjalaisvaltaa pakenevia pueblojen intiaaneja.[6]
Noin 200 vuotta espanjalaisvallan kaikkoamisen jälkeen hopien alueella alkoi vaikuttaa uusi voimatekijä Yhdysvallat. Uudet tulijat toivat mukanaan tauteja, jotka tappoivat monia hopeja. Hopit olivat 1800-luvun aikana kärsineet myös navajojen hyökkäyksistä. Vuonna 1882 Yhdysvaltojen hallitus perusti Hopi-reservaatin. Vuonna 1887 tuli voimaan yleinen palstoituslaki eli Dawes Act.[6] Senaattori Henry L. Dawesin mukaan nimetyn laki mahdollisti intiaanien maan mittaamisen ja jakamisen tonteiksi.[8] Maanmittaajat kohtasivat hopien aseellista vastarintaa, vaikka suoranaisia taisteluja ei syntynytkään. Joitakin hopipäälliköitä kuitenkin vangittiin. Hallitus sieppasi myös hopilapsia, jotka pakotettiin lähtemään hallituksen kouluihin kaukana kotoaan. Samalla kun yhteydet ulkomaailmaan lisääntyivät 1900-luvun alkupuolella, perinteiset elinkeinot ja tavat tulivat uhatuksi. Hopit menettivät suuren osan perinteisistä maistaan, kun Hopi- ja Navajo-reservaatti jaettiin laidunalueisiin. Nyt myös ensi kertaa esimerkiksi alkoholismista tuli ongelma. Yhteisöllisesti hopit jakautuivat kehitykselle viha- ja ystävällismielisiin ryhmittymiin.[6]
Hopien viha- ja ystävällismieliset ryhmittymät ovat suhtautuneet eri tavoin maidensa hyödyntämiseen. Vihamieliset ovat vastustaneet esimerkiksi kaivoshankkeita ja ydinkokeita maillaan. Ystävällismieliset ovat puolestaan ajaneet maiden hyötykäyttöä. Huomattavin tällainen hanke oli Peabody-yhtiön hiilikaivoksen perustaminen Black Mesalle vuonna 1970.[6] Kaivoksen intiaaneille osoitetut tuotot on jaettu hopien ja navajojen kesken, mikä on aiheuttanut myös kiistoja kaivosyhtiön oikeuksista. Navajojen kanssa on kiistelty myös maasta ja vedenkäytöstä.[9]
Kulttuuri muokkaa
Hopien perinteeseen kuuluu kaksi seremoniasykliä, jotka määritellään auringon liikeiden ja kuukalenterin mukaan.[6] Hopien ja muiden pueblojen uskontoon ja seremonialliseen järjestelmään kuuluvat kachinat. Kachinat ovat naamion varustautuneita hahmoja ja termillä viitataan tavallisesti oikeastaan kolmeen erilliseen asiaan. Kachinoiksi kutsutaan ihmis- ja henkimaailman välisiä henkiolentoja, rituaaleissa heihin liitettyjä tanssijoita ja henkiä esittäviin nukkeihin.[10] Hopit pitävät edelleen yllä käärmetanssin perinnettä. tanssia harjoitettiin aikanaan monissa Rio granden puebloissa, mutta nykypäiviin se on selvinnyt vain hopien keskuudessa. Tanssi järjestetään joka toinen vuosi ja sen uskottiin takaavaan maan hedelmällisyyden ja sateet viljelmille. Tanssissa käytetään sen nimen mukaisesti eläviä kalkkarokäärmeitä, joita tanssijat pitävät suussaan. Rituaali on suljettu ulkopuolisilta.[11]
Hopit eivät perinteisesti muodostaneet varsinaisesti heimoa, vaan he jakautuivat yhteiskunnallisesti ennemminkin kylien mukaan. Kyliä johtaa kikmongwi, joka valitaan asemaansa eliniäksi. Tärkeimmät nykyiset hopikylät ovat Walpi (Ensimmäinen mesa), Shungopavi (Toinen mesa) ja Oraibi (Kolmas mesa). Hopien perinteinen pueblotalo on yksi tai kaksikerroksinen hiekkakivestä ja savitiilistä rakennettu rakennelma. Talon sisäänkäynti sijaitsee katolla, jonne kiivetään tikkailla.[6]
Hopien perinteinen elinkeino on ollut maanviljely. Hopit viljelivät esimerkiksi maissia, papuja, kurpitsoja ja tupakkaa. Espanjalaisten saapumisen jälkeen tuli myös uusia viljelykasveja, kuten vehnä, chili ja persikat.Miehet täydensivät ruokavalioita metsästämällä esimerkiksi antilooppeja ja jäniksiä. Naiset keräilivät esimerkiksi yrttejä, marjoja ja siemeniä. Kotieläiminä hopit pitivät kalkkunoita.[6] Nykyisin hopit saavat lähes 60 % tuloistaan Black Mesan hiilikaivokselta.[9]
Lähteet muokkaa
- Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
- Rani-Henrik Andersson, Riku Hämäläinen ja Saara Kekki: Intiaanikulttuurien käsikirja : Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa. Gaudeamus Helsinki University Press, 2013. ISBN 978-952-495-284-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ Andersson, Hämäläinen ja Kekki 2013, s. 106
- ↑ The American Indian and Alaska Native Population: 2010 (pdf) (s. 17) 2010 Census Briefs. U.S. Census Bureau. Viitattu 1.10.2018. (englanniksi)
- ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 24
- ↑ a b Andersson ja Henrikkson 2010, s. 54–59
- ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 91
- ↑ a b c d e f g h i Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 1012-1014. ABC-CLIO, 2008. ISBN ISBN 978-1-85109-818-7. (englanniksi)
- ↑ a b Andersson ja Henrikkson 2010, s. 148–149
- ↑ Andersson, Hämäläinen ja Kekki 2013, s. 168
- ↑ a b Andersson ja Henrikkson 2010, s. 384–385
- ↑ Andersson, Hämäläinen ja Kekki 2013, s. 56–57
- ↑ Andersson, Hämäläinen ja Kekki 2013, s. 176–177
Aiheesta muualla muokkaa
- Whorf, Lee Benjamin: Hopi-intiaanien maailmankaikkeuden malli. Suom. Ismo Koskinen. niin & näin 2/1998, 57–60. (Ks. myös suomentajan johdanto.)
