Hernekeitto

Ruokalaji

Hernekeitto on keittoruoka, joka valmistetaan suomalaisittain kuivatuista vihreistä herneistä ja sianlihasta. Tavanomaisesti herneet turvotetaan ennen keittämistä liottamalla kylmässä vedessä yön yli, minkä jälkeen niitä keitetään yhdessä lisätyn lihan kera, kunnes ne hajoavat. Mausteina käytetään usein suolaa, mustapippuria, meiramia ja sinappia, vihanneslisukkeina sipulia ja porkkanaa. Suomen länsiosissa hernekeitto on perinteisesti hyvin sakeaa ja savustetulla lihalla viimeisteltyä, karjalaisessa hernerokassa puolestaan on myös lientä ja herneet ovat kokonaisia eikä sianliha yleensä ole savustettua. Kiehauttamalla valmiita hernekeittosäilykkeitä on saatavilla suomalaisissa ruokakaupoissa useina eri variaatioina, myös kasvishernekeittona ja lihattomana.

Lautasellinen hernekeittoa.

Koska hernekeiton raaka-aineet ovat edullisia ja helposti kuljetettavia eikä valmistus edellytä liioin käsityötä, on se Suomessa hyvin suosittu suurten joukkoruokailu- ja toritapahtumien ruokalaji.[1]

Hernekeittoa on syöty jo antiikin aikaan. Se mainitaan Aristofaneen komediassa Linnut (414 eaa.). Kreikkalaiset ja roomalaiset viljelivät herneitä viimeistään noin 500–400 eaa. Tuona aikakautena Ateenan kaduilla myytiin kuumaa hernekeittoa.[2]

Hernekeitto armeijassa muokkaa

 
Suomen puolustusvoimien hernekeitto ja pannukakku.

Ruotsin armeijassa hernekeittoa syötiin tiistaisin ja torstaisin, koska perjantai oli katoliseen aikaan paastopäivä ja torstaina haluttiin tarjota tukevaa ja ravitsevaa ruokaa. Hernekeitto ja pannukakku torstain ja laskiaistiistain ruokalajeina ovat sen aikaista perinnettä.[3][4] Helsingin Sanomien Kysy Kirsiltä -palsta tarjosi arvoitukseen myös toisen vastauksen heinäkuussa 1994. Kustaa Vaasan aikana osa veroista maksettiin kruunulle luonnontuotteina. Herneet säilyivät pitkään, joten hovissa popsittiin etenkin keväisin paljon hernerokkaa. Kiivas kuningas menetti malttinsa yksipuoliseen ruokalistaan. Ratkaisu löytyi uudesta ruokavarastonhoitajasta, joka keksi, että hernekeittoa syötäisiin kerran viikossa läpi vuoden.[5] Suomen puolustusvoimissa hernekeittoa tarjoillaan pannukakun kera joka viikko, yleensä torstaisin.[6]

Muiden maiden hernekeittokulttuuri muokkaa

Ruotsissa hernekeitto valmistetaan yleensä keltaisista herneistä.

Alankomaissa hernekeitossa voi muun sianlihan sijaan olla myös makkaraa.[7]

Saksassa keittoon lisätään lähes aina muita kasviksia, pääasiassa sipulia, porkkanaa ja perunaa. Lihan lisääminen keittoon on yleistä, kuten myös keiton tarjoaminen makkaran kanssa, jolloin siitä usein mainitaan ja makkaran saa mukaan pyydettäessä ("mit Bockwurst"). Hernekeitto on yleistä tarjottavaa Saksassakin kylmän vuodenajan ulkoilmatapahtumien yhteydessä. lähde?

Englannissa hernekeittoa muistuttava mutta paksumpi pease pudding haudutetaan vesihauteessa, ja se muistuttaa rakenteeltaan hiukan lanttulaatikkoa. Hernekeitto keittoruokanakin tunnetaan nimenomaan paksuudestaan, joten sitä voisi kutsua jo melkein soseeksi: onhan Lontoon sumuja kautta aikain verrattu nimenomaan hernerokkaan.[8]

Venäjällä hernerokka tehdään savustetusta sianlihasta, ja siihen lisätään usein myös perunaa. Venäläisessä rokassa on melko runsaasti lientä.

Norjassa sakeata etikalla maustettua hernemuhennosta käytetään kylmänä ruoanlisäkkeenä vihreiden vihannesten tapaan. Lämmin hernekeitto puolestaan on liemimäistä, eikä siinä ole lihaa.

Islannissa hernekeittoon käytetään suolattua lampaanlihaa.

Australiassa englantilaistyyppiseen hernekeittoon lisätään kellumaan australialainen lihapiirakka, ja ruokalaji tunnetaankin nimityksellä Pie Floater.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Soppatykki. Tuusulan Soppatykki. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 16.11.2023.
  2. Zel ja Reuben Allen: "Peas: History, Uses, Folklore, Growing, Nutrition, Purchasing, Preparation, Recipe: Pease Porridge Hot, Pease Porridge Cold". Vegetarians in Paradise: A Los Angeles Vegetarian Web Magazine. Retrieved February 20, 2007.: "vendors in the streets of [classical] Athens were selling hot pea soup "Like all other soups, it cannot be eaten before noon."
  3. Pokkinen, Pete: Miksi aina torstaisin? Ruotuväki, kopio Internet Archivessa. Arkistoitu 28.4.2007. Viitattu 22.2.2018.
  4. Kokko, Tiina: Hernekeitto on liittoutunut torstain kanssa – purkkihernekeitto pitää ikisuosikin pinnalla Yle Uutiset. 22.2.2018.
  5. Kangosjärvi, Jaakko: Kysy Kirstiltä Olenko väärässä... Helsingin Sanomat. 20.9.2020. Viitattu 20.9.2020.
  6. Kolehmainen, Mari: Hernerokkaa syötiin jo keskiajalla Satakunnan kansa, kopio Internet Archivessa. Arkistoitu 7.1.2004. Viitattu 23.2.2018.
  7. Erwtensoep (Dutch pea soup) SoupSong. (englanniksi)
  8. Pea-soup fog in London 1889. New York Times.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: hernekeitto.