Herillos (m.kreik. Ἥριλλος, 200-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen stoalaiseen koulukuntaan kuulunut filosofi. Hän oli kotoisin Karthagosta.

Herillos oli Zenonin oppilas. Samoin kuin Aristonin, myös hänen ajattelunsa kehittyi myöhemmin muusta stoalaisuudesta poikkeavaan suuntaan. Aristonin tavoin myös hän keskittyi lähinnä etiikkaan, ja painotti hyveen ja paheen väliin jäävien asioiden yhdentekevyyttä. Hän ei kuitenkaan hylännyt täysin logiikkaa ja muita filosofian aloja.

Diogenes Laertios sanoo, ettei hän kirjoittanut kovin paljoa, mutta hänen teoksensa ovat täynnä voimaa. Hän hyökkäsi teoksissaan erityisesti opettajaansa Zenonia vastaan.

Lähteet muokkaa

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 281–282 (VII.3), 545–546. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.

Aiheesta muualla muokkaa