Heps

suomalainen tavarataloketju

Heps oli kuopiolaisen Saastamoinen Yhtymän 1970-luvulla toiminut tavarataloketju. Sen tavaratalot toimivat kaupunkien keskustojen lisäksi niiden ulkopuolella, eli niitä voi kutsua myös automarketeiksi.

Heps-logo 1970-luvun puolivälistä.

Vuonna 1977 Tuko osti Hepsit vuosikymmenen suurimmassa tavaratalokaupassa Suomessa. Ne muuttuivat seuraavana vuonna Anttila-tavarataloiksi, jotka Tuko oli ostanut pari vuotta aiemmin. Kauppahetkellä Hepseissä oli yhteensä noin 640 työntekijää yhdeksässä tavaratalossa: Kaarinassa, Lahdessa, Kouvolassa, Lohjalla, Jyväskylässä, Seinäjoella, Oulussa, Kajaanissa ja Kuopiossa. Saastamoisen tukkuryhmään jäivät tuolloin vielä kauppiasvetoiset Tops- ja Pops-myymäläketjut.[1] Keskon ostettua Anttila-ketjun vuonna 1996 osa entisistä Hepseistä muuttui K-Citymarketeiksilähde?.

Historiaa muokkaa

Ensimmäinen Heps-tavaratalo nousi Turun lähelle Kaarinan Ravattulaan vuonna 1970. Saastamoisen perustaman Suurmarkkinat Oy:n omistama Turun Heps oli myös ensimmäinen kaupungin keskustan ulkopuolella sijainnut alennustavaratalo ja toimi näin osaltaan automarkettien edelläkävijänä. Myymälän pinta-ala oli 3 500 neliömetriä, ja pihalla oli varattu pysäköintiruudut 300 ajoneuvolle. Tuotevalikoimaan kuuluivat elintarvikkeiden lisäksi tekstiilit, kengät, asusteet, paperi- ja kemikaliotarvikkeet, kodinkoneet, taloustavarat, rautatavarat, vapaa-ajantuotteet ja autotarvikkeet.[2]

Lähteet muokkaa

  1. 70-luvun suurin kauppa tavarataloista tehtiin. Helsingin Sanomat, 9.11.1977, s. 24. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Turun Heps saa jatkoa Lahdessa. Helsingin Sanomat, . Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.