Wikipedia

Henry Kuttner

yhdysvaltalainen kirjailija

Henry Kuttner (7. huhtikuuta 1915 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat – 4. helmikuuta 1958 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kauhu-, fantasia- ja tieteiskirjailija. Hän syntyi ja asui Los Angelesissa. Kuttner avioitui kirjailijakollega C. L. Mooren kanssa vuonna 1940, minkä jälkeen he kirjoittivat suurimman osan vuosien 1940–1958 teoksistaan yhteistyössä. Kuttner oli tuottelias kirjailija, ja hänen tuotantonsa käsittää lähes kolmesataa teosta, joista suurin osa on novelleja.[1] Pääasiallisena julkaisukanavanaan hän käytti pulp-viihdelukemistoja.

Henry Kuttner
Henkilötiedot
Syntynyt7. huhtikuuta 1915
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut4. helmikuuta 1958 (42 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti kirjailija
Kirjailija
SalanimiLewis Padgett, Keith Hammond ja useita muita
Äidinkielienglanti
Tuotannon kielienglanti
Aikakausi 1936–1958
Tyylilajit kauhu, fantasia, science fiction
Esikoisteos ”Hautausmaan rotat”
Pääteokset ”Mimsy Were the Borogoves”
Robots Have No Tails
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämä muokkaa

Uran alku muokkaa

Kuttner syntyi juutalaiseen perheeseen vuonna 1915[2] ja oli lapsena kiinnostunut pulp-lehti Weird Talesista. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli runo ”Ballad of the Gods”, jonka Weird Tales julkaisi helmikuussa 1936. Sitä seurasi seuraavassa kuussa julkaistu kauhutarina ”Hautausmaan rotat”,[1] joka lienee edelleen Kuttnerin tunnetuin kauhutarina.[3] Kuttnerilla oli kuitenkin vaikeuksia saada tarinansa ”Salemin kauhu” (1937) julkaistuksi. Kirjeystävä Robert Bloch,[2] joka oli myös aloitteleva kirjailija,[4] ehdotti, että Kuttner ottaisi yhteyttä kauhukirjailija H. P. Lovecraftiin.[2]

Kuttner lähetti ensin fanikirjeen, mutta pyysi jo seuraavassa kirjeessään apua Lovecraftilta, joka auttoikin saattamaan novellin julkaisukelpoiseksi.[2] Kuttnerista tuli osa Lovecraftin ympärille muodostunutta kirjeystävien piiriä ja sai tältä Cthulhu-mytologiaan viittaavan lempinimen Khut-N’hah.[4] Vuosina 1936–1939 Kuttner kirjoitti yhteensä kahdeksan Cthulhu-tarinaa,[3] mutta myös goottilaista kauhua ja Lordi Dunsanyn tyyppisiä fantasiatarinoita. Kuttnerin varhaistuotanto on tyylillisesti paljon velkaa Lovecraftille, oman tyylinsä hän löysi vasta myöhemmin. Kuttneria itseään kammotti ajatus, että hänet muistettaisiin pelkkänä ”köyhän miehen Lovecraftina”.[4]

 
Weird Talesin toukokuun 1938 numero.

Weird Talesin suosituimpiin kuulunut avustaja, Conan barbaarin luoja Robert E. Howard menehtyi 1936. Vuoteen 1938 mennessä Howardin ennenjulkaisemattomat novellit alkoivat käydä vähiin. Monet kirjailijat, Kuttner heidän joukossaan, pyrkivät paikkaamaan Howardin jättämää aukkoa ja ryhtyivät kirjoittamaan miekka ja magia -novelleja.[5] Toukokuusta 1938 alkaen Kuttnerilta julkaistiin neljä[6] Conan-vaikutteista[7] fantasiatarinaa, joissa seikkaili Atlantiksen prinssi Elak. Ne olivat Weird Talesin lukijoiden parissa erittäin suosittuja.[8] Kuttnerin toinen miekka ja magia -sarja kertoi Sardopoliksen prinssi Raynorista, ja sen kaksi tarinaa ilmestyivät 1939 Strange Stories -lehdessä.[6]

Kuttnerin ensimmäinen science fiction -tarina ”When the Earth Lived” julkaistiin Thrilling Wonder Stories -lehdessä lokakuussa 1937. Tieteisfiktiosta tulikin tyylilaji, jonka saralla Kuttner oli kaikkein tuotteliain. Kuttner oli genren puitteissa monipuolinen kirjailija ja kirjoitti muun muassa avaruusoopperaa, sarjan novelleja elokuvanteosta tulevaisuudessa (julkaistu Thrilling Wonder -lehdessä vuosina 1938–1940) sekä joukon seksuaalisesti vihjailevia tarinoita Marvel Science Stories -lehdelle. Kuttner alkoi myös käyttää enenevässä määrin salanimiä.[1]

Tuotteliain kausi muokkaa

Kuttner tutustui toiseen Weird Tales -kirjailijaan C. L. Mooreen lähetettyään tälle fanikirjeen 1936. Kuttner erehtyi aluksi pitämään taiteilijanimessään etunimensä (Catherine Lucille) pelkkiin nimikirjaimiin lyhentänyttä Moorea miehenä.[9] Ensimmäisen kerran Kuttner ja Moore tekivät yhteistyötä jo seuraavana vuonna.[10] Kirjailijat avioituivat vuonna 1940, ja sen jälkeen he kirjoittivat suurimman osan teoksistaan yhteistyössä, vaikkakin yhteistyön määrä vaihteli.[1]

Pariskunta kirjoitti pääasiassa tieteistarinoita ja fantasiaa.[3] Novelleja julkaistiin sekä Kuttnerin että Mooren nimissä, mutta myös lukuisilla salanimillä. Novellien todellisen kirjoittajan ja yhteistyön määrän selvittäminen on osoittautunut vaikeaksi, monessa tapauksessa mahdottomaksi. Todennäköisesti Mooren nimissä julkaistut tarinat olivat useammin hänen omiaan, kun taas Kuttnerin nimissä julkaistut tarinat saattoivat olla yhteistyönovelleja. Myös jotkin salanimistä olivat pääasiassa vain toisen kirjailijan käytössä.[10] Moorea on pidetty kaksikosta taitavampana ja tuotteliaampana kirjoittajana, kun taas Kuttnerin vahvuuksia olivat nokkelat, jopa rämäpäiset ideat sekä tiivis juonenkuljetus.[1]

Toisen maailmansodan aikana Kuttner ja Moore nousivat Astounding Science-Fictionin toimittajan John W. Campbellin luottokirjailijoiden joukkoon.[1] Esimerkiksi vuonna 1942 Kuttner oli mukana kymmenessä lehden kahdestatoista numerosta, ja kahdessa numerossa oli häneltä kaksi novellia. Astounding oli kuitenkin vain yksi monista lehdistä, joihin Kuttner kirjoitti.[11] Sodan aikana Kuttner ja Moore ottivat käyttöön tunnetuimmat salanimensä Lewis Padgett ja Lawrence O’Donnell. Suurin osa O’Donnell-tarinoista oli todennäköisesti Mooren kirjoittamia, kun taas Padgett saattoi olla pääasiassa Kuttnerin käyttämä salanimi. Monissa Padgett-tarinoissa on mukana omalaatuista huumoria ja niistä tunnetuimpia ovat Kuttnerin mahdollisesti yksin kirjoittamat Galloway Gallegher -tarinat.[1] Gallegher on juoppo keksijä, joka osaa rakentaa robotteja ainoastaan humalassa ja selvitessään unohtaa välittömästi rakentamiensa koneiden tarkoituksen.[9] Padgettin nimissä julkaistiin myös tarina ”Mimsy Were the Borogoves” (Astounding Science-Fiction, helmikuu 1943), jossa tulevaisuuden lelut päätyvät 1900-luvulle. Tarinaan löyhästi perustuva elokuva Maaginen Mimzy ilmestyi vuonna 2007.[1] Sodan loppupuolella Kuttner värvättiin Yhdysvaltain asevoimiin.[12]

Viimeiset vuodet ja kuolema muokkaa

Sodan loputtua, vuodesta 1946 alkaen, Kuttnerilta julkaistiin Startling Stories -lehdessä jatkokertomuksena joukko tieteisfantasiaromaaneja, joita The Encyclopedia of Science Fiction kuvailee ”arkkityyppisiksi”. Novellien tavoin myös romaanit olivat usein Kuttnerin ja Mooren yhteistyössä kirjoittamia.[1] Teokset julkaistiin ilman Mooren nimeä, koska naiskirjailijat eivät tuolloin vedonneet tieteiskirjallisuuden harrastajiin.[10]

1950-luvulle tultaessa sekä Kuttner että Moore tunsivat itsensä ylirasittuneiksi.[11] He kirjoittivat jonkin verran murhamysteerejä käsitelleitä rikosromaaneja, mutta vain vähän tieteisfiktiota.[11][1] Kuttnerin työtahti hidastui huomattavasti.[11] Vuonna 1950 Kuttner ja Moore aloittivat psykologian opinnot Etelä-Kalifornian yliopistossa. Kuttner valmistui 1954 ja jatkoi sitten maisterinopintoja, jotka kuitenkin jäivät kesken,[1][11] kun heikosta sydämestä kärsinyt Kuttner kuoli sydänkohtaukseen vain 42-vuotiaana tehtyään liikaa puutarhatöitä.[3][6][11]

Työskentelytapa muokkaa

Monen muun pulp-kirjailijan tavoin Kuttnerin työtahti oli kuluttava. Lehdet maksoivat novelleista huonosti, parhaimmillaankin vain pari senttiä sanalta, usein vähemmän kuin yhden. Siksi novelleja oli tuotettava nopeasti ja paljon. Tämän vuoksi Kuttnerilla ei aina ollut mahdollisuutta korjailla novellejaan kirjoittamisen jälkeen, vaan ne piti lähettää julkaistavaksi heti valmistumisen jälkeen.[11]

Kuttner ja Moore aloittivat yhteistyön vuonna 1937.[10] Pariskunnan avioiduttua yhteistyö muuttui hyvin aktiiviseksi.[1] Se tiivistyi vuosien mittaan entisestään ja lähes kaikki Kuttnerin ja Mooren teokset olivat ainakin jossain määrin yhteistyössä kirjoitettuja.[10] Kuttnerin ja Mooren kerrotaan vuorotelleen samalla kirjoituskoneella, toisen jatkaessa tarinaa aina siitä mihin edellinen oli jäänyt.[11]

Perintö muokkaa

»[Kuttner on] laiminlyöty mestari – – joka hahmotteli science fictionia ja fantasiaa niiden tärkeimpinä vuosina.»
(Ray Bradbury[9])

Vaikka Kuttner oli omana aikanaan merkittävä fantasia- ja tieteiskirjailija, hän ei ole kovinkaan tunnettu.[4] Elinaikanaan hän jäi tuntemattomaksi salanimien käytön vuoksi, kun taas kuolemansa jälkeen Kuttner on jäänyt vaimonsa varjoon.[1] Myös runsas yhteistyö Mooren kanssa hämärsi Kuttnerin kirjailijaprofiilia, minkä lisäksi Moore oli yleisesti ottaen Kuttneria vaikutusvaltaisempi kirjailija.[13] Myös Kuttnerin ennenaikainen kuolema lienee vaikuttanut asiaan. Toisaalta Kuttnerin tuotteliain kausi oli hänen kuollessaan jo takana päin. Sekä Ray Bradbury että F. Paul Wilson ovat arvelleet, että Kuttnerin ongelma oli se, ettei hänen tekstinsä provosoinut lukijaa (”lack of polarizing qualities”). Kuttnerilla ei ollut esimerkiksi yhteiskunnallista sanomaa, eikä hänen kirjoitustapansa ollut erityisen mieleenpainuva. Wilsonin mielestä Kuttnerin teksti provosoi korkeintaan niitä, jotka eivät pidä viihteestä. Hänestä Kuttner olikin ”vain” tarinankertoja, mutta pätevä sellainen.[11]

Kuttnerin vähäiseksi jääneestä maineesta huolimatta monet myöhemmät kirjailijat ovat kertoneet saaneensa häneltä vaikutteita.[1] Kuttner auttoi ja ohjasi Bradburyä alkuun tämän kirjailijanuran alkuvaiheessa.[3] Bradburyn tyyli onkin paljon velkaa Kuttnerille.[1] Vuosia myöhemmin Bradbury valitteli Kuttnerin aliarvostettua asemaa esseessään ”Henry Kuttner: A Neglected Master”.[13][14] Muita Kuttnerilta vaikutteita saaneita kirjailijoita ovat Marion Zimmer Bradley, Roger Zelazny ja Richard Matheson,[9] joista viimeisenä mainittu omisti romaaninsa Olen legenda Kuttnerille kiitokseksi kirjoittamistyössä saamastaan avusta ja rohkaisusta.[15] Kirjailija Will Murray on kuvaillut Kuttneria ”pulp-kirjailijan perikuvaksi”[16], joka kykeni tarpeen mukaan kirjoittamaan nopeasti mitä genreä tahansa.[7] Antologisti Markku Sadelehdon mukaan Kuttner on ”laiminlyöty ja unohdettu mestari”.[13]

Vuonna 2004 Kuttner ja Moore palkittiin postyymisti Cordwainer Smith Rediscovery Award -palkinnolla. Palkinto myönnetään vuosittain kirjailijalle, jonka raati katsoo jääneen ilman ansaitsemaansa huomiota.[17]

 
Weird Talesin tammikuun 1941 numero, jossa ”Lohikäärmeen valtaistuin” -tarina esiintyy.

Elak-sarjaan kuuluva novelli ”Lohikäärmeen valtaistuin” (Dragon Moon, 1941) oli tiettävästi ensimmäinen suomeksi ilmestynyt miekka ja magia -tarina. Se julkaistiin Seikkailujen sankareita -lehdessä vuonna 1943.[18]

Salanimet muokkaa

Kuttner käytti uransa aikana ainakin seitsemäätoista salanimeä,[11] joita olivat muun muassa Paul Edmonds, Noel Gardner, Keith Hammond, Hudson Hastings, Robert O. Kenyon, C. H. Liddell, K. H. Maepenn, Scott Morgan, Lawrence O’Donnell, Lewis Padgett ja Woodrow Wilson Smith.[1] Eräs syy salanimien käyttöön oli Kuttnerin tuotteliaisuudessa. Samalta kirjailijalta voitiin julkaista yhdessä lehden numerossa vain yksi novelli tämän omalla nimellä – muut tuli merkitä jonkun muun kirjoittamiksi.[11] Lisäksi joillakin julkaisijoilla oli vakituisia salanimiä, jotka olivat monen kirjailijan käytössä. Tällaisia Kuttnerin käyttämiä nimiä olivat muun muassa Will Garth ja James Hall. Kuttner käytti salanimiä niin paljon, että on toisinaan jopa jäänyt omien pseudonyymiensä varjoon.[1]

Suomennettu tuotanto muokkaa

Novellit

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Edwards, Malcolm & Stableford, Brian M. & Clute, John: Kuttner, Henry (Toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls ja Graham Sleight) The Encyclopedia of Science Fiction. 2.11.2015. Viitattu 13.10.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Lovecraftin lähteillä, s. 7–14.
  3. ↑ a b c d e Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Outoja tarinoita 1, s. 4–10.
  4. ↑ a b c d Price, Robert M.: Introduction. Teoksessa The Book of Iod, s. V–XIII.
  5. ↑ Dodds, Georges T.: Elak of Atlantis The SF Site. 2008. Viitattu 12.10.2016. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Pimeyden linnake, s. 7–10.
  7. ↑ a b Robert M. Pricen esipuhe novelliin ”Spawn of Dagon” teoksessa The Book of Iod, s. 65.
  8. ↑ Haining, Peter: Johdanto. Teoksessa Weird Tales. Fantasialehden parhaat alkuperäiskuvin, s. 15. Johdannon suomentanut Harri Haarikko. Englanninkielinen alkuteos Archive.orgissa. Viitattu 1.9.2021.
  9. ↑ a b c d Elak of Atlantis (Trade Paperback) Paizo Publishing. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e Stableford, Brian M., Clute, John & Edwards, Malcolm (toim.): Moore, C L (Toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls ja Graham Sleight) The Encyclopedia of Science Fiction. 4.3.2016. Viitattu 13.10.2016. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e f g h i j k Wilson, F. Paul: ...But They Do Have Tales. Esipuhe teokseen Robots Have No Tails, s. 8–11.
  12. ↑ Moore, C. L.: Introduction. Teoksessa Kuttner 2009, s. 12–13.
  13. ↑ a b c Sadelehto, Markku: Esipuhe. Teoksessa Outoja tarinoita 5, s. 8.
  14. ↑ Bradbury, Ray: Henry Kuttner: A Neglected Master. Esipuhe teokseen Kuttner, Henry: The Best of Henry Kuttner. New York: Ballantine Books, 1975. ISBN 978-0-345-24415-4. (englanniksi)
  15. ↑ Omistuskirjoitus teoksessa Matheson, Richard: I Am Legend. New York: Gold Medal Books, 1954. Google-kirjat (viitattu 7.10.2016). (englanniksi)
  16. ↑ Price, Robert M.: Introduction. Teoksessa The Book of Iod, s. V–XIII. ”the quintessential pulp writer”.
  17. ↑ Langford, David: Cordwainer Smith Rediscovery Award (Toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls ja Graham Sleight) The Encyclopedia of Science Fiction. 10.6.2016. Viitattu 28.10.2016. (englanniksi)
  18. ↑ Hinkkanen, Juhani: Pimeyden linnake (arvostelu). Aikakone, 1991, nro 4. Verkkoversio. Viitattu 7.10.2016.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Henry_Kuttner&oldid=21713330”