Henry Clay Frick (19. joulukuuta 1849 West Overton, Pennsylvania2. joulukuuta 1919 New York)[1] oli yhdysvaltalainen liikemies ja suurlahjoittaja, joka rakensi merkittävän osan Pittsburghin teräs- ja koksiteollisuudesta.

Henry Clay Frick

Frick aloitti koksiuunien valmistuksen vuonna 1870 ja perusti seuraavana vuonna Frick and Company -yrityksen. 1870-luvun laman aikana hän onnistui hankkimaan omistukseensa suuret koksivarannot ja kykeni siten tarjoamaan polttoainetta Pittsburghin kasvavalle rauta- ja terästeollisuudelle. Vuonna 1889 Frick palkattiin Carnegie Brothers and Companyn toimitusjohtajaksi, ja hänelle annettiin tehtäväksi järjestää uudelleen yhtiön terästuotanto. Hän onnistuikin kehittämään Carnegien yhtiöstä maailman suurimman teräksen ja koksin valmistajan. Kauaskantoisiin toimenpiteisiin kuului myös yhtiön johtavan kilpailijan, Duquesne Steel Worksin, ostaminen. Frickillä oli myös merkittävä rooli U. S. Steel -teräsyhtiön perustamisessa vuonna 1901, ja hän toimi myöhemmin sen johtokunnan puheenjohtajana. Hän johti vastaavassa asemassa myös useita rautatieyhtiöitä.[1]

Vuoden 1892 Homesteadin terästehtaiden lakon aikana Frick esiintyi työnantajapuolen johtavana edustajana, jolloin anarkisti Alexander Berkman ampui ja puukotti häntä, mutta hän jäi henkiin.[1]

Frick keräsi suuren taidekokoelman. Hänen testamenttilahjoituksellaan perustettiin Frick Collection -taidemuseo, joka toimii hänen rakennuttamassaan talossa New Yorkin Fifth Avenuella. Hän lahjoitti myös 61 hehtaarin laajuisen puiston Pittsburghin kaupungille ja suuria summia Princetonin yliopistolle.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Henry Clay Frick (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 6.2.2014.

Aiheesta muualla muokkaa