Helicoprion
Helicoprion on sukupuuttoon kuollut koppapäisiin kuuluva rustokalasuku, joka eli permikaudella. Lähes kaikki löydetyt fossiilit koostuvat erikoisista alaleuan kiehkuraisista osista, joissa joskus on yli 180 hammasta.[1] Helicoprion oli luultavasti suuri haita muistuttava petokala, joka saalisti aktiivisesti meren pintavesissä. Sen lähimmät nykyään elävät sukulaiset ovat sillikuningaskalat.[2]
| Helicoprion | |
|---|---|
 Hammaskierrefossiili |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Rustokalat Chondrichthyes |
| Alaluokka: | Koppapäiset Holocephali |
| Lahko: | †Eugeneodontiformes |
| Heimo: | †Helicoprionidae |
| Suku: |
†Helicoprion Karpinsky, 1899 |
| Lajit | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Helicoprion oli luultavasti tukevarakenteinen peto, jolla oli aggressiiviset elämäntavat. Elämäntapojensa takia sillä oli luultavasti viisi kidusaukkoa kuten hailla, eikä yksi kuten sillikuningaskaloilla. Sen kallo oli lyhyempi kuin sillikuningaskaloilla, ja sen leuan lopussa näkyi hammaskiehkura. Suurin löydetty hammaskiehkura oli läpimitaltaan 60-senttinen, ja sen perusteella on arvioitu kalan kokonaispituudeksi jopa 12 metriä.[2]
Löytäminen ja tutkimus muokkaa
Helicoprionin leukojen fossiileja on löydetty Kanadasta, Yhdysvalloista, Meksikosta, Huippuvuorilta, Venäjältä, Kazakstanista, Kiinasta, Laosista, Japanista ja Australiasta.[3] Ensimmäisen löydön läpimitta on noin 26 senttiä. Aluksi sen arveltiin kuuluvan jollekin erikoiselle ammoniitille, mutta tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että se kuului jonkinlaiselle rustokalalle, ja suku nimettiin Helicoprioniksi.[1]
Venäläinen Aleksandr Petrovitš Karpinski käytti useita vuosia elämästään yrittäessään tutkia, mihin kohtaan kalaa ”kiehkura” voisi kuulua. Hän kokeili sijoittaa sen muun muassa selkäevään, pyrstöön ja yläleukaan.[1][2] Myöhemmin se osattiin sijoittaa alaleukaan, mutta kiehkuran tarkka sijainti paljastui vasta 2010-luvulla, kun tutkittiin Idahosta fosforikerrostumasta löytynyttä fossiilia IMNH 36701 tietokonetomografialla. Se käytti tätä kiehkuraa murtaakseen joidenkin pääjalkaisten kuten ammoniittien, helmiveneiden ja kalmarien kuoria.[2]
Kuvia muokkaa
-
Kiehkura sijoitettuna virheellisesti yläleukaan -
Kiehkura sijoitettuna virheellisesti alaleukaan -
Kiehkura sijoitettuna virheellisesti alaleukaan -
Helicoprionin hammaskiehkura
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Martin, R. Aidan: Helicoprion: an Intriguing Puzzle Biology of Sharks & Rays. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d Udurawane, Vasika: Buzzsaw-toothed leviathans cruised the ancient seas Earth Archives. 2.5.2016. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Tapanila, Leif & Pruitt, Jesse: Unraveling species concepts for the Helicoprion tooth whorl. Journal of Paleontology, 2013, 87. vsk, nro 6, s. 965–983. Cambridge University Press. doi:10.1666/12-156. ISSN 0022-3360. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Crew, Becky: Prehistoric ghost shark Helicoprion's spiral-toothed jaw explained Scientific American. 27.2.2013. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)
- Helicoprion: Scientists solve mysteries of ancient 'shark' with spiral-toothed jaw Phys.org. 27.2.2013. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)
- Strauss, Bob: Helicoprion Facts and Figures ThoughtCo. 13.8.2018. Viitattu 30.9.2019. (englanniksi)