Heinrich Heine
Christian Johann Heinrich Heine (alk. Chaim Harry Heine; 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf – 17. helmikuuta 1856 Pariisi, Ranska[1]) oli 1800-luvun merkittävimpiä saksalaisia runoilijoita.
| Heinrich Heine | |
|---|---|
 Heine Moritz Daniel Oppenheimin maalaamana vuonna 1831. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. joulukuuta 1797 Düsseldorf, Preussin kuningaskunta |
| Kuollut | 17. helmikuuta 1856 (58 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | runoilija |
| Kirjailija | |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Heine syntyi juutalaisperheeseen Düsseldorfissa. Hän opiskeli Berliinissä ja työskenteli sen jälkeen Italiassa, Berliinissä ja Potsdamissa. Vuodesta 1831 Heine asui Pariisissa[2]. Heine vietti boheemia elämää eräältä rikkaalta sukulaiselta saamansa varallisuuden turvin.[3]
Düsseldorfin kaupunki jakaa joka toinen vuosi arvostetun Heinrich Heine -palkinnon, jonka arvo on 50 000 euroa.[4]
Tuotanto ja ajattelu muokkaa
Heinen ensimmäiset runokokoelmat Intermezzo (1823) ja Heimkehr (1824) kuvastavat toivotonta, intohimoista rakkautta, mutta myös hänen kiintymystään Pohjanmeren luontoon teoksessa Die Nordsee (1827), joka on Laulujen kirjan jälkimmäinen osa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin neliosaiseen teokseen Reisebilder (1826–1831), jossa proosa ja runo vuorottelevat impressionistisella tavalla. Alkuaan Heine piti ihanteenaan Goethea, mutta kritisoi tätä myöhemmin epätodellisen ylevästä kauneuden tavoittelusta. Heinen mielestä runoilijan on tultava alas tornistaan ja puolustettava ihmisten vapautta.lähde?
Vuonna 1836 Heine julkaisi Pariisissa esseeteoksen Romantiikan koulu. Kirja oli vastine Madame de Staëlin kirjalle De l’Allemagne, joka Heinen mielestä ihaili liikaa saksalaista romantiikkaa. Heine arvosteli teoksessa romantiikkaan hän mukaansa liittyvää konservatiivisuutta, nationalismia, katolista uskonnollisuutta sekä keskiaikaista mystiikkaa.[5]
Heine oli Pariisin-vuosinaan mukana saintsimonistisessa työväenluokan vapautta ajavassa liikkeessä mutta irrottautui siitä petyttyään vuoden 1848 vallankumouksiin. Heine arveli tuolloin, että kommunismi saattaisi muodostua tuhoisaksi taiteelle ja kauneuden palvonnalle. Samana vuonna hän halvaantui ja luopui politiikasta. Viimeisinä vuosinaan hän luopui myös vapaa-ajattelusta ja palasi Raamatun Jumalan luo. Tältä ajalta on hänen lyyrinen runokokoelmansa Romanzero (1851), jossa on vielä piikittelyjä entisistä vastustajista. [6]
Heinen tuotanto on nykyajan lukijalle helposti lähestyttävää, koska teksteissä on nykyajalle tyypillistä varauksellisuutta: teoksissa ei heittäydytä välittömään tunnelmointiin. Tekstin tunnetilat eivät ole yksiselitteisiä eivätkä itseriittoisia. Heine tunnetaankin niin sanotun romanttisen ironian käyttämisestä. Siinä luodaan ensin tunnelma, mutta lopuksi se tietoisesti rikotaan.[6]
Säveltäjä Robert Schumann on säveltänyt lukuisia liedejä Heinen teksteihin. Laulusarjat Dichterliebe ja Liederkreis ovat nykyisinkin tunnetuimpia lauluteoksia. [7]
Heineltä on peräisin tunnettu sitaatti:[8]
| ” | Se oli vasta alkusoittoa – missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä. | ” |
– Heinrich Heinen näytelmästä Almansor (1821) | ||
Suomennettuja teoksia muokkaa
- Runoelmia, suom. Oskar Uotila, G. W. Edlund 1887 (ladattavissa Projekt Runebergista ja Projekti Lönnrotista)
- Saksanmaa: Talvinen tarina (Deutschland. Ein Wintermärchen, 1844). Suomentanut Otto Manninen 1904
- Valikoima runoelmia, suom. Valter Juva, Yrjö Weilin 1905 (ladattavissa Projekt Runebergista)
- Aikarunoja, suom. Hilja Liinamaa, Kyminlaakson työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l. 1910 (ladattavissa Projekt Runebergista)
- Laulujen kirja (Buch der Lieder, 1827). Suomentanut Valter Juva 1917 valikoima tekijän eri kokoelmista
- Laulujen kirja (Buch der Lieder, 1827). Suomentanut Yrjö Jylhä 1937 valikoima kokoelmista "Laulujen kirja" ja "Uusia runoja"
- Herra von Schnabelewopskin muistelmat (Aus den Memoiren des Herren von Schnabelewopski, 1834). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
- Firenzen öitä (Florentinische Nächte, 1836). Suomentanut Amira Al Bayaty 2006
- Romantiikan koulu (Die romantische Schule, . Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. Niin & näin 20121834) ISBN 978-952-5503-50-0
Lähteet muokkaa
- ↑ Eberhard Galley, Heine, Christian Johann Heinrich (bis 1825 Harry), Deutsche Biographie. Viitattu 11.6.2023 (saksaksi)
- ↑ Heinrich Heine. Borgå Tidning, 12.04.1856, nro 15, s. 2-3. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.07.2015.
- ↑ Petri Liukkonen: Heinrich Heine. Authors' Calendar. Web Archive 2019. (englanniksi)
- ↑ Der Heine-Preis der Landeshauptstadt Düsseldorf Düsseldorf.de. Viitattu 11.6.2023 (saksaksi)
- ↑ Jarkko Tontti: Klassikkonälvintää. Kiiltomato.net. Viitattu 18.6.2022.
- ↑ a b Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1673–1675, art. Heine, Heinrich. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6.
- ↑ Robert Schumann. Britannica.com. Viitattu 1.7.2020.
- ↑ Yritän selvittää, kuka on alkujaan suomentanut ... Kirjastot.fi. 27.2.2021. siyViitattu 11.6.2023
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heinrich Heine Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta Heinrich Heine Wikisitaateissa
Lisää luettavaa aiheesta Heinrich Heine on Wikiaineistossa- Heinrich Heine, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta (Arkistolinkissä vain ensimmäinen sivu.)
- Project Gutenberg, Vapaasti ladattavia Heinrich Heinen e-kirjoja
- Projekti Lönnrot, Vapaasti ladattavia Heinrich Heinen e-kirjoja
- Heinrich Heinen teoksia Gutenberg-projektissa (myös suomeksi)
- Heinrich Heinen teoksia Zeno.org'issa
- Heinrich Heinen teoksia äänikirjoina libriVoxissa
- Heinrich Heinen/Heineen liittyviä teoksia Internet Archivessa
- Heinrich Heinelle omistettu sivu (saksaksi)
