Heinrich Clam-Martinic
Heinrich Carolus Boromeus Maria Clam-Martinic (1. tammikuuta 1863 Wien – 7. maaliskuuta 1932 Klam)[1] oli itävaltalainen sotilas, poliitikko ja kreivi, joka toimi Itävallan pääministerinä joulukuusta 1916 kesäkuuhun 1917.[2]
Clam-Martinic kuului Böömin saksankieliseen ylhäisaateliin. Hänen setänsä oli huomattava böömiläinen poliittinen vaikuttaja Heinrich Jaroslav Clam-Martinic. Clam-Martinic suoritti lakimiehen tutkinnon Prahan yliopistossa ja palveli yhdeksän vuotta Itävallan armeijassa, jossa hän yleni yliluutnantiksi. Hänet valittiin 1894 edustajaksi Böömin maapäiville ja vuonna 1902 hänet nimitettiin elinikäiseksi jäseneksi valtakunnanneuvoston ylähuoneeseen Herrenhausiin.[1] Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosina Clam-Martinic oli lähellä arkkiherttua Frans Ferdinandia ja kuului tämän niin sanottuun ”varjohallitukseen” eli poliitikkojen piiriin, joka neuvoi maan varsinaisen hallituksen ministereitä. Hänellä tiedettiin olevan yhteyksiä myös poliittisesti vaikutusvaltaisiin tšekkinationalisteihin.[2]
Kahden ensimmäisen sotavuoden aikana Clam-Martinic ehti palvella upseerina sekä itärintamalla, Balkanin rintamalla että Italian-vastaisella rintamalla, mutta joutui jättämään palveluksen terveyssyistä vuonna 1916. Lokakuussa 1916 hänet nimitettiin Itävallan maatalousministeriksi. Jo parin kuukauden kuluttua hän ponnahti pääministeriksi, kun keisariksi tullut Kaarle I pyysi häntä kokoaman valtakunnan eri kansallisuuksia edustavan hallituksen. Pääministeriksi 20. joulukuuta nimitetty Clam-Martinic päätti kutsua vuodesta 1914 hajotettuna olleen parlamentin uudelleen koolle. Hän halusi säilyttää monikansaisen keisarikunnan, mutta sekä tšekit, puolalaiset että valtakunnan saksankielinen väestö asettuivat vastustamaan hänen politiikkaansa, koska hän ei voinut samanaikaisesti tyydyttää näiden ryhmien vastakkaisia toiveita. Erityisen huonosti hän tuli toimeen Unkarin hallituksen kanssa. Clam-Martinic erosi 22. kesäkuuta 1917 ottaen samalla vastuun elintarvikepulaan liittyneestä kansallisesta kriisistä.[1][2] Pian sen jälkeen hänet ylennettiin armeijan everstiksi ja nimitettiin heinäkuun alussa miehitetyn Montenegron sotilaskuvernööriksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun asti. Hänet ylennettiin keväällä 1918 kenraalimajuriksi.[1]
Clam-Martinic menetti suuret perintömaansa Böömissä Tšekkoslovakian vuoden 1919 maalain seurauksena.[1] Loppuelämänsä hän asusteli linnassaan Ylä-Itävallassa.[2]