Heinolan Sanomat

Heinolassa vuosina 1905–1912 ilmestynyt sanomalehti

Heinolan Sanomat oli Heinolassa vuosina 1905–1939 ilmestynyt sanomalehti. Vuosina 1912–1918 sen nimenä oli Uusi Heinolan Sanomat.[1].

Lehden ensimmäisen varsinaisen numeron etusivu.

Lehti perustettiin vuoden 1905 suurlakon jälkeen Heinolan nuorsuomalaisten äänenkannattajaksi. Vuodesta 1911 lähtien se ilmoitti olevansa puolueeton. Vuoden 1912 lopussa lehden kustantaja vaihtui ja sen nimeksi otettiin Uusi Heinolan Sanomat, jonka kerrottiin syntyneen molempien suomalaisten puolueiden yhteistyönä. Sisällissodan jälkeen siihen yhdistettiin Heinolan Lehti, jolloin se otti takaisin entisen nimensä Heinolan Sanomat. Jatkossa lehti oli ensin lievän edistyspuoluelainen ja sitten avoimen kokoomuslainen, kunnes se ilmoittautui sitoutumattomaksi porvarilliseksi. 1930-luvulla lehti ymmärsi ensin lapualaisia ja julistautui sitten kokoomuslaiseksi. Sen ilmestyminen päättyi taloudellisiin vaikeuksiin ja talvisodan syttymiseen.[1]

Kahdesti ja välillä kolmesti viikossa ilmestyneen lehden päätoimittajina työskentelivät Ukko Andersin (1906), Hannes Laasonen (1906) (ensin toimittajana nimellä G. J. Laasonen[2]), Aleksis Ruokosalmi (1906–1909), Heikki Hyppönen (1909–1911), V. A. Otava (1911–1912), Arvi A. Seppälä (1913), Aarne Rahunen (1913–1916), Lauri Apala (1916), Eino Salmelainen (1916–1919), Kuuno A. Talvioja (1919), Väinö Leisio (1919), J. Vesanen (1920–1922), Hiskias Hokkanen (1922–1923), Kaarlo Marjokorpi (1923–1927), Jaakko Holstila (1927–1930), Väinö S. J. Laamanen (1930–1933), Aaro A. Nuutinen (1933–1937) ja Väinö V. Kinnunen (1937–1939).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos Aamulehti – Kotka Nyheter, s. 115–116. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-239-1.
  2. Heinolan Sanomat (1905–1912) (digitoituna Kansalliskirjastossa) Heinolan Sanomat. 30.1.1906. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.7.2023.

Aiheesta muualla muokkaa