Heidi Vaarna

suomalainen näyttelijä

Heidi Susanna Vaarna (s. 13. huhtikuuta 1952 Sääksmäki) on suomalainen näyttelijä. Hän työskenteli Joensuun kaupunginteatterissa näyttelijänä noin 20 vuotta[2], minkä ohella hänellä on ollut sivurooleja muutamissa televisiotuotannoissa. Lisäksi hän on ohjannut näytelmiä.

Heidi Vaarna
Henkilötiedot
Syntynyt13. huhtikuuta 1952 (ikä 72)[1]
Sääksmäki[1]
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1975–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Heidi Vaarnan vanhemmat olivat opettajapariskunta Väinö Vaarna ja Karin Wennerstrand. Hän opiskeli säveltaiteita konservatoriossa 1970-luvulla ja suoritti Teatterikorkeakoulun pitkän kurssin 1980-luvulla. Vaarna aloitti näyttelijä-harjoittelijana Joensuun kaupunginteatterissa 1975 ja jatkoi näyttelijänä 1977.[1]

Vaarnan roolitehtäviä ovat olleet muun muassa Anja (Kirsikkapuisto), Aino (Kalevala) ja Pudde-koira (Liika viisas). Näyttelijämatrikkelin mukaan Vaarnan tehtäviä ovat olleet niin ikään prinsessat, pojat, ingenuet, komediennet ja subretit.[1][3]

Vaarnan teatteriohjauksia ovat olleet muun muassa Tuhkimo, Lumikki ja Pikku prinssi.[1]

Vuonna 2008 Vaarna levytti albumillisen Vladimir Vysotskin lauluja yhdessä Esko Rissasen kanssa.[4]

Vaarna on näytellyt joitakin sivuosia televisiosarjoissa (Elämän suola, Sydän toivoa täynnä, Mooseksen perintö).[5]

Lähteet muokkaa

  • Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
  • Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 465
  2. Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen puheenjohtaja vaihtuu Joensuun kaupunginteatteri. Viitattu 27.2.2023.
  3. Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, s. 458
  4. Ystävän laulu -konsertti Tampere-talossa osastot.suomivenajaseura.fi. Viitattu 27.2.2023.
  5. Heidi Vaarna Internet Movie Databasessa. (englanniksi)