Harmaahome
Harmaahome (Botrytis cinerea, syn. Botryotinia fuckeliana) on yleinen kasveihin tarttuva sienitauti. Laji on sama kuin viininviljelyssä käytettävä jalohome.
| Harmaahome | |
|---|---|
 Harmaahometta puutarhamansikassa |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kotelosienet Ascomycota |
| Luokka: | Leotiomycetes |
| Alaluokka: | Leotiomycetidae |
| Lahko: | Levysienet Helotiales |
| Heimo: | Sclerotiniaceae |
| Suku: | Botrytis |
| Laji: | cinerea |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Harmaahome luetaan kotelosieniin. Tarkemmin laji on luokiteltu levysieniin. Suvullinen muoto tunnettiin aiemmin nimellä Botrytis fuckeliana, mutta nykyään lajista käytetään suvuttoman muodon nimeä Botrytis cinerea[2]. Harmaahome säilyy kosteissa oloissa erityisinä inaktiivisina rihmastopahkoina samoin kuin sukulaisensa homepahkasieni (Sclerotinia sclerotiorum).[3]
Harmaahome on tyypillinen haavaloinen, eli se tarttuu erityisesti kasvin vioittuneisiin kohtiin. Se ilmenee aluksi valkoisina homepisteinä, jotka muuttuvat pian harmaiksi. Pinta on nukkamainen. Tartunta lähtee usein liikkeelle vahingoittuneesta kasvikudoksesta, mutta se voi saastuttaa myös tervettä solukkoa. Tauti aiheuttaa hedelmän tai marjan pehmenemisen ja lopulta mätänemisen. Harmaahome pitää kosteudesta ja varjoisasta paikasta. Erittäin suosiollista harmaahomeen leviämiselle ovat yli 10 asteen yölämpötilat.[3]
Harmaahome on yleinen varsinkin puutarhamansikalla. Esimerkiksi mansikasta on kehitetty homeenkestäviä lajikkeita. Harmaahome saastuttaa myös varsin muunalaisia kasveja, kuten rypsiä ja porkkanaa, sekä jopa puuvartisia kasveja, kuten herukoita.[3]
Marjojen ummehtunut homeenmaku ei johdu toksiineista, sillä harmaahome ei tuota niitä lainkaan. Näin ollen marjat eivät ole ihmiselle syötynä vaarallisia, joskin ne ovat pahanmakuisia.[3]
Harmaahometta torjutaan kemiallisesti hyvää viljelyhygieniaa noudattaen, ja myös biologisia torjuntamenetelmiä on kokeiltu menestyksekkäästi esimerkiksi Gliocladium catenulatum -sienen rihmastoa ja itiöitä hyödyntäen. Vioittuneet hedelmät olisi syytä poistaa erottelemalla, sillä harmaahome leviää nopeasti saastuneista hedelmistä terveisiin. Kemiallinen torjunta suoritetaan heti ensimmäisten oireiden ilmenemisen jälkeen. Kemiallisen torjunnan ongelmana on se, että epäspesifit rikki- tai kuparipitoiset ympäristömyrkyt ovat yleensä vaarallisia koko ympäristölle, myös ihmiselle. Biologiset kasvinsuojeluaineet ovat taudinaiheuttajassa loisivia mikrobeja. Sienten torjunta-aineista käytetään nimitystä fungisidi.[3]
Elinkierto muokkaa
Harmaahome talvehtii suvullisena muotona, talvi-itiöinä (engl. sclerotia). Keväällä infektiokierto alkaa, kun lämpötila ja kosteus ovat sienelle suotuisat. Talvi-itiöt itävät rihmastoksi, johon muodostuu kuromaitiöitä. [4]
Kuromaitiöt ovat sienen infektiokykyinen muoto. Päästessään isäntäkasvin pinnalle ne tuottavat entsyymejä, jotka heikentävät kasvin kutikulaa. Kuromaitiö kasvattaa rihman, joka tunkeutuu kasvin kutikulan läpi kohti soluseinää ja puhkaisee sen. [5] Päästyään kosketuksiin kasvisolun ravintoainevarantoihin sieni hyödyntää niitä omaan kasvuunsa ja tuottaa lisää infektiokykyisiä kuromaitiöitä, jotka näkyvät kasvin pinnalla harmaahomeelle tunnusomaisena harmaana, samettimaisena kerroksena. Tämän suvuttoman lisääntymiskierron kautta Botrytis cinerea voi tartuttaa isäntäkasvin solukoita useita kertoja kasvukauden aikana.
Kasvukauden loppupuolella ja sään kylmetessä Botrytis cinerea tuottaa talvi-itiöitä, jotka säilyvät maaperässä ja pudonneissa kasvinosissa seuraavaan kevääseen, jolloin ne aloittavat jälleen uuden infektiokierron.
Lähteet muokkaa
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 9.9.2008
- ↑ F. Faretra, E. Antonacci, S. Pollastro: Sexual Behaviour and Mating System of Botryotinia fuckeliana, Teleomorph of Botrytis cinerea. Microbiology, 1.9.1988, nro 134, s. 2543–2550. doi:10.1099/00221287-134-9-2543. ISSN 1350-0872. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ a b c d e Asko Hannukkala ja Jari Valkonen: ”Sienet kasvitautien aiheuttajina”, Sienten biologia, s. 239–244. Gaudeamus, 2013.
- ↑ Philip A. G. Elmer, Themis J. Michailides: Epidemiology of Botrytis cinerea in Orchard and Vine Crops, s. 243–272. Dordrecht: Springer Netherlands, 2007. ISBN 978-1-4020-2624-9, 978-1-4020-2626-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.12.2021). en
- ↑ Julia Schumacher, Paul Tudzynski: Morphogenesis and Infection in Botrytis cinerea, s. 225–241. Berlin, Heidelberg: Springer Berlin Heidelberg, 2012. ISBN 978-3-642-22915-2, 978-3-642-22916-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.12.2021).