HMS Bounty
HMS Bounty oli Britannian amiraliteetin purjealus, joka tuli kuuluisaksi Tyynellämerellä vuonna 1789 puhjenneen kapinan jälkeen. Kapinalliset tuhosivat laivan eteläisellä Tyynellämerellä Pitcairnin saarella.
| HMS Bounty | |
|---|---|
 Kapinalliset jättävät Bligh'n ja hänelle uskolliset keskelle valtamerta 28. huhtikuuta 1789. Robert Doddin maalaus. |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Blaydes, Hull |
| Hinta | £ 1 950 (laivaston ostohinta) |
| Palveluskäyttöön | 23. toukokuuta 1787 |
| Loppuvaihe | Poltettu 23. tammikuuta 1790 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 220 bm |
| Pituus | 69' 11 3/8" |
| Leveys | 24' 4" |
| Syväys | 11' 4" |
| Miehistöä | 45 |
| Aseistus | |
| Aseistus | 4 tykkiä |
Hankinta muokkaa
Amiraliteetti osti 1 950 punnalla 23. toukokuuta 1787 hullilaisen Blaydesin vuonna 1784 valmistaman kauppalaiva Bethian. Aluksen tuli noutaa Seurasaarilta leipäpuuntaimia ja toimittaa ne Länsi-Intiaan. Alus oli rekisteröity aseistettuna aluksena 8. tammikuuta 1787. Se varustettiin, ja sen pohja kuparoitiin 26. toukokuuta - 9. lokakuuta Deptfordissa, mikä maksoi 4 456 puntaa. Alus otettiin laivaston palvelukseen elokuussa 1787 ensimmäisenä päällikkönään William Bligh.[1]
Matka muokkaa
Kapinaa edeltäneet tapahtumat muokkaa
Vuonna 1787 amiraliteetin edustaja Sir Joseph Banks nimitti luutnantti William Bligh'n vastaamaan operaatiosta, jonka tarkoituksena oli noutaa Tahitin saarilta leipäpuun taimia istutettavaksi Karibianmeren saarille brittiläisten siirtokuntien orjien ruoaksi. Bligh oli kokenut purjehtija ja oli aiemmin palvellut muun muassa James Cookin alaisena hänen tutkimusmatkoillaan. Amiraliteetti osti kauppalaiva Bethian, jonka se varusti operaatiota varten HMS Bountyna.
Matka Englannista Tahitille oli vaikea ja myrskyisä. Jo matkalla Tahitille Bligh'n kurinpito miellettiin kovaksi. Laivan saavuttua Tahitille se viipyi siellä neljä kuukautta, ja sinä aikana useiden laivan miehistön jäsenten ja saaren naisten välille syntyi suhteita.[2]
Kapina muokkaa
- Pääartikkeli: Bountyn kapina
Blighin välit laivan alempaan päällystöön olivat huonot. Erityisen huonot välit hänellä oli perämies Fletcher Christianin kanssa. Niinpä aamulla 28. huhtikuuta 1789 Christian aloitti, kahdentoista miehen avustuksella, kuuluisaksi nousseen Bountyn kapinan. Bligh ja hänelle uskolliset 18 miestä laskettiin veneeseen keskelle eteläistä Tyyntämerta mukanaan vain vähän ruokaa ja juomavettä. Koska kapinalliset tarvitsivat tiettyjä ammattimiehiä, kapteenin puolella olleet seppä ja kaksi puusepänapulaista pakotettiin jäämään alukselle vastoin tahtoaan, tosin järkkymätön puuseppä sai mennä veneeseen. Bligh kuitenkin onnistui navigoimaan veneen ja siinä olijat yli 6 000 kilometrin matkan päähän takaisin sivistyksen pariin.
Kapinalliset palasivat Tahitille, josta laivalle saatiin kuusi polynesialaista miestä ja 12 naista. Neljä miehistön jäsentä jäi saarelle. Tämän jälkeen kapinalliset purjehtivat Pitcairnin saarelle, jolla Bounty poltettiin. Väkivaltaisen alun jälkeen kapinallisyhteisö muotoutui siirtokunnaksi, ja tuolla syrjäisellä saarella heidän jälkeläisensä asuvat edelleen. Tahitille jääneet miehistön jäsenet vangittiin hiukan myöhemmin ja vietiin Englantiin sotaoikeuteen. Loppujen lopuksi hirtettäväksi päätyi vain muutama. Loput vapautettiin eri syistä, muun muassa kapinallisten joukkoonsa pakottamat seppä ja puusepänapulaiset.[2]
Kirjailijat Charles Nordhoff ja James Norman Hall kirjoittivat Bountyn tapauksesta paljon myöhemmin Bounty-trilogian: Mutiny on the Bounty, Men Against the Sea and Pitcairn's Island. Ensimmäinen osa, suomennettu nimellä Kapina laivassa, kuvailee aluksen vaiheita, ja siinä kertojana on eräs mukaan pakotetuista kadeteista, kirjassa nimellä Roger Byam. Toinen kirja on Meren voittajat, joka kuvailee veneeseen jätettyjen vaikeaa pelastautumista lähes mahdottomissa oloissa.[3] Trilogian kolmatta osaa ei ole suomennettu.
Katso myös muokkaa
- Bounty – kapina laivalla, elokuva vuodelta 1984
Lähteet muokkaa
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1714-1792 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2007. ISBN 978-1-84415-700-6. (englanniksi)
- James, Naomi: Meren kutsu, s. 48–62. Otava, 1990. ISBN 951-1-10384-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ Winfield, Rif s. 355
- ↑ a b Richard Nile, Christian Clerk: Cultural Atlas of Australia, New Zealand and South Pacific. New York: Facts On File, 1996. (englanniksi)
- ↑ Petri Liukkonen: Charles (Bernard) Nordhoff ( 1887-1947) Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 2.2.2010. (englanniksi)
