Gunpei Yokoi, myös nimellä Gumpei Yokoi (jap. 横井 軍平, Yokoi Gunpei, 10. syyskuuta 19414. lokakuuta 1997) oli japanilainen pelisuunnittelija. Hän kehitti Nintendon pelejä ja tuotteita, kuten Metroid-sarjan sekä Game Boy -käsikonsolin.[1]

Gunpei Yokoi
横井 軍平
Henkilötiedot
Syntynyt10. syyskuuta 1941 Kioto[1]
Kuollut4. lokakuuta 1997 (56 vuotta)[1]
Kansalaisuus  Japani
Ammatti Pelisuunnittelija, tuottaja
Pelisuunnittelija
Tunnetuimmat työt Metroid, Game Boy

Historia muokkaa

Nintendo muokkaa

 
Gunpei Yokoin kehittämä Baseball-heitto-syöttöpeli.

Gunpei Yokoi tuli Nintendolle töihin vuonna 1965. Hän oli juuri suorittanut loppututkinnon elektroniikasta Doshishan yliopistossa, ja pääsi Nintendolle töihin liukuhihnalle. Vuonna 1970 Nintendon silloinen toimitusjohtaja Hiroshi Yamauchi pyysi Yokoita tuottamaan jotakin joulumarkkinoille. Seuraavana päivänä Yokoi esitteli omaksi ilokseen tekemänsä Ultra Handin, josta sen jälkeen tuli jättimenestys 1,2 miljoonalla myydyllä kappaleella.[1]

Sharpilta palkatun Masayuki Uemuran kanssa Yokoi kehitti muun muassa Beam Gun valopistoolipelit.[1][2]

Nintendo siirtyi videopelimarkkinoille, ja Yamauchi pyysi Yokoita tekemään jotain uutta. Tuloksena oli suosittu Game & Watch -käsikonsoli-sarja, jonka pelit olivat nestekidenäytöllä ja noin luottokortin kokoisia. Pelien edistyessä Yokoin piti suunnitella parempi ohjaus ja kehitti nk. D-pad (engl. control-cross, ristiohjain), joka oli yksi nappi jota voitiin käyttää neljään suuntaan.[1]

Game & Watch -laitteita voisi kutsua tulevan Game Boyn prototyypeiksi.

Nintendon alkaessa järjestää suunnittelijoitansa eri osastoihin, Yokoista tehtiin Researching and Development 1:sen johtaja. Ennen kuin Shigeru Miyamoto sai oman R&D-osastonsa, Yokoi auttoi häntä tuottamaan hänen kuuluisimpiaan pelihallinimikkeitään kuten Donkey Kong ja Super Mario Bros.. 1985 Yokoin ryhmä oli vastuussa ensimmäisestä Metroid-sarjan pelistä, ja myöhemmin vuonna 1986 osa ryhmästä perusti Intelligent Systems -nimisen videopelifirman. Yokoin pienentynyt ryhmä alkoi suunnitella Nintendon yhtä tuottelianta laitetta, Game Boyta.

Game Boy julkaistiin vuonna 1989. Game Boyn näyttö oli mustavalkoinen toisin kuin sen kilpailijoilla Sega Game Gearilla sekä Atari Lynxillä. Koska sen ajan teknologialla akkujen kesto värinäytollisissä käsikonsoleissa oli huono, ei Yokoi halunnut tuottaa sellaista.[1] Tämä oli viisas teko, sillä Game Boyn kilpailijat kaatuivat juuri heikkoon akun kestoonlähde?.

Gunpei Yokoista oli tullut Nintendon sisällä arvostettu henkilö. Kuitenkin hänen kehitettyään kotikonsolin Virtual Boy alkoi alamäki. Virtual Boy oli silmillä pidettävä 3D-grafiikkaa käyttävä konsoli, mutta sen näyttö ärsytti joidenkin käyttäjien silmiä ja laitetta oli epämukava käyttää. Virtual Boy ei menestynyt, ja tappio masensi Yokoita. Lopulta hän jätti eronanomuksensa 15. elokuuta 1996.

Nintendon jälkeen muokkaa

Pian lähdettyään Nintendolta Yokoi perusti oman yrityksen nimeltään Koto Laboratory, ja hän alkoi kehittää uutta käsikonsolia nimeltään WonderSwan. Laite tuotettiin yhteistyössä Koton ja Bandain kanssa, mutta Gunpei ei ikinä nähnyt lopullista versiota siitä, sillä se julkaistiin vuonna 1999 kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Yokoi kuoli auto-onnettomuudessa 4. lokakuuta 1997. Hän oli tutkimassa kahden auton kolaria, kun kaksi muuta autoa törmäsivät romuttuneeseen autoon kummaltakin puolelta. Yokoi jäi puristuksiin, ja hänet vietiin sairaalaan, jossa hänet myöhemmin todettiin kuolleeksi.

Ristiohjain on vielä nykyisin käytössä muun muassa pad-ohjaimissa.

Palkintoja muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa