Grote Mandrenke

hirmumyrsky Pohjanmeren rannikolla 1362

Grote Mandrenke (alasaksaksi Suuri miesten hukkuminen, tansk. Den Store Manddrukning) oli valtava myrsky Pohjanmerellä 16. tammikuuta 1362. Se on yksi Länsi-Euroopan historian pahimmista myrskyistä, ja sen seurauksena kuoli ainakin 25 000 ihmistä.[1] Grote Mandreke oli seurausta ilmastonmuutoksesta, joka tunnetaan keskiajan lämpökauden päättymisenä.

Myrsky tuhosi Pohjanmeren rannikon satamia Englannissa, Alankomaissa, Saksassa ja Tanskassa ja jätti laajoja alueita autioksi Slesvigissä, jossa arviolta 60 pitäjää tuhoutui.[1][2] Merkittävimpiä tuhoutuneita kaupunkeja olivat Dunwich, Ravensrodd ja Rungholt, joista kaksi viimeistä upposivat mereen.

Myrskyn seurauksena syntyi Zuiderzeen merenlahti, joka oli aiemmin laaja alava suoalue. Meriyhteys Zuiderseehen oli syntynyt jo Lucian tulvassa vuonna 1287, mutta nyt alue jäi pysyvästi veden alle eroosion kuluttaessa suuria maa-alueita.[2] Zuiderzeestä tuli merkittävä vesireitti, jonka myötä hollantilaisten merenkulkutaito kehittyi, mikä osaltaan johti myöhemmin Hollantilaisen imperiumin syntyyn.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Stephen Moss: Weatherwatch: The Grote Mandrenke The Guardian. Viitattu 11.11.2014. (englanniksi)
  2. a b 1362: Grote Mandrenke and the opening of the Zuiderzee in the Netherlands Climate4you. Viitattu 11.11.2014. (englanniksi)