Giovanni Bononcini
Giovanni Battista Bononcini (18. heinäkuuta 1670 Modena – 9. heinäkuuta 1747 Wien) oli italialainen säveltäjä. Hän toimi 1705–1711 Wienissä Joosef I:n hovioopperasäveltäjänä ja sitten vuoteen 1732 asti Lontoossa, jossa häntä pidettiin Georg Friedrich Händelin kilpailijana.[1] Hänen kymmenet oopperansa, seitsemän oratoriotaan ja monet kantaatit olivat Euroopassa laajalti esitettyjä.[2][3]
Giovanni Battista Bononcini oli jousisoittajien sukua. Hänen isänsä ja ensimmäinen opettajansa oli Giovanni Maria Bononcini, ja hänen veljensä oli sellisti ja säveltäjä Antonio Maria Bononcini.[3]
Bononcini opiskeli Bolognassa sellonsoittoa ja säveltämistä ja toimi San Petronion kappelin sellistinä.[3] Hänen ensimmäiset sävellyksensä ovat peräisin 1680-luvun puolestavälistä.[2] Ensimmäinen julkaistu teos oli 15-vuotiaana sävelletty Trattenimenti da camera jousitriolle. Sitä seurasi sarja kamarikonserttoja, pienten kokoonpanojen ”sinfonioita”, messuja ja soitinduoja vuosina 1685–1991. Vuonna 1691 Bononcini matkusti Roomaan, jossa vuonna 1692 esitettiin hänen ensimmäinen oopperansa, S. Stampiglian librettoon sävelletty Eraclea ovvero Il ratto delle Sabbine (”Herakles eli Sabiinitarten ryöstö”, ),[1] jota 1694 seurasivat oopperatuotannot Serse ja Tullo Ostilio.[3]
Vuonna 1698 Bononcini muutti Wieniin hovisäveltäjäksi. Siellä tuotettiin hänen oopperansa La fede pubblica 1699 ja Gli affetti più grandi vinti dal più giusto 1701. Vuodet 1702–1704 Bononcini työskenteli kuningatar Sophie Charlotten hovissa Berliinissä. Charlottenburgin linnassa tuotettiin kesällä 1702 Bononcinin ooppera Polifemo ja lokakuussa 1704 ooppera Gli amori di Cefalo e Procri. Kuningattaren kuoltua oopperaseurue hajaantui, ja Bononcini palasi Wieniin. Siellä tuotettiin hänen oopperansa Endimione heinäkuussa 1706, Turno Ariano heinäkuussa 1707, Mario fuggitivo vuonna 1708, Abdolonimo helmikuussa 1709 ja Muzio Scevola heinäkuussa 1710.[3]
Myös Giovanni Bononcinin veli Antonio työskenteli tuolloin Wienissä. Vuonna 1711 veljekset palasivat Italiaan, ja vuonna 1719 tuotettiin Roomassa Giovanni Bononcinin ooppera Erminia. Vuonna 1720 Giovanni Bononcini sai Händeliltä kutsun Lontoon kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan. Tästä alkoi kuuluisa kilpailu Händelin ja Bononcinin ihailijoiden välillä. Händeliä pitivät parempana muun muassa kuningas, kun taas ryhmä aatelismiehiä kuten John Churchill, Marlborough’n herttua, kannatti Bononciniä ja muita italialaissäveltäjiä. Syntyi myös erikoista yhteistyötä kuten huhtikuussa 1721 kantaesitetty ooppera Muzio Scevola, jonka ensimmäisen näytöksen sävelsi Amadei, toisen Bononcini ja kolmannen Händel. Bononcinin Lontoossa näyttämölle tuotuja oopperoita olivat Astarto marraskuussa 1720, Crispo tammikuussa 1722, Farnace marraskuussa 1723, Calpurnia huhtikuussa 1724 ja Astianatte toukokuussa 1727.[3]
Marlborough’n herttuan kuoltua ja Bononcinin nimiinsä paneman madrigaalin osoittauduttua Antonio Lottin säveltämäksi Bononcinin suosio alkoi hiipua Lontoossa. Asiaa pahensi Bononcinin tuki omatekoiselle alkemistille kreivi Ughille, jonka kullantekohankkeeseen Bononcini sijoitti rahaa. Vuonna 1732 Bononcini muutti Pariisiin, jossa hän sai paikan sellistinä Ludvig XV:n hovissa. Köyhtyneen Bononcinin tiedetään olleen vuonna 1735 Lissabonissa ja 1737 jälleen Wienissä, jossa tuotettiin hänen oratorionsa Ezechia huhtikuussa 1737) ja Te Deum 1740. Keisarinna Maria Teresia myönsi Bononcinille kuukausittaisen eläkkeen lokakuusta 1742 alkaen. Bononcini kuoli 77 vuoden iässä heinäkuussa 1747.[3]
Merkitys muokkaa
Bononcini oli Veijo Murtomäen mukaan aikansa ehkä kysytyin italialainen oopperasäveltäjä. Hänen tuotantoonsa kuuluu 32 oopperaa, 25 serenataa ja 7 oratoriota. Aikansa suurimpia menestyksiä oli vuonna 1696 valmistunut Il trionfo di Camilla (”Camillan riemuvoitto”), josta tehtiin 23 italialaista produktiota vuosina 1696–1719. Lisäksi sitä esitettiin Lontoossa 111 kertaa vuosina 1706–1728, mikä loi suosiota oopperataiteelle kaupungissa.
1900-luvulla Bononcinin oopperoista eniten esitetty on ollut libretisti Rolli Zenonin tekstiin sävelletty Griselda (Lontoo, 1722). Sen tunnetuin aaria on sivuhenkilö Erneston kaihoisa aaria ”Per la gloria d’adodarvi”.[1]
Oopperoiden ja oratorioiden ohella Bononcinin tuotantoon kuuluu useita sävellyksiä cembalolle ja muuta kamarimusiikkia. Hän sävelsi surumusiikin Marlborough’n herttuan hautajaisiin 1722.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Murtomäki, Veijo: Barokkiooppera Italiassa, Sibelius-Akatemia 2014. Viitattu 9.5.2016.
- ↑ a b AllMusic: Giovanni Bononcini
- ↑ a b c d e f g h Bononcini, Giovanni (Arkistoitu – Internet Archive), Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, 2001. Vaatii HighBeam-tilauksen. Viitattu 10.5.2016.
Kirjallisuutta muokkaa
- Hüber, Kurt. Die Wiener Opern Giovanni Bononcinis von 1697 bis 1710. Tohtorinväitös, Wienin yliopisto, 1955.
- Lindgren, Lowell Edwin. A Bibliographic Scrutiny of Dramatic Works Set by Giovanni and His Brother Antonio Maria Bononcini. Tohtorinväitös, Harvardin yliopisto, 1972.