Gerard Anthony "Gerry" Brownlee (s. 1956 Christchurch, Uusi-Seelanti) on uusiseelantilainen poliitikko. Hän oli 2003–2006 Uuden-Seelannin kansallispuolueen – maan silloisen parlamentin toiseksi suurimman puolueen - varapuheenjohtaja. Marraskuusta 2008 hän on ollut John Keyn hallituksessa liikenneministeri.

Gerry Brownlee marraskuussa 2009.

Hän on alkujaan kirvesmies mutta opiskeli myöhemmin opettajaksi ja on työskennellyt käsityöaineiden opettajana.

Brownlee on joutunut maksamaan 8 500 dollarin korvauksen mielenosoittajalle, jonka hän tönäisi alas korokkeelta vuoden 1999 vaalikampanjan aikana.[1]

Suomi-kohu muokkaa

Maaliskuussa 2012 Brownlee nousi uutisotsikoihin, kun hän esitti melko perättömiä väitteitä Suomesta. Uuden-Seelannin parlamentissa oli pohdittu mallin ottamista Suomen talousjärjestelmästä, mutta Brownlee torjui ajatuksen, koska Suomella on ”pahempi työttömyys kuin meillä, pienempi talouskasvu kuin meillä, se pystyy vaivoin ruokkimaan siellä asuvat ihmiset, siellä on hirveät murhaluvut, kansaa ei juuri kouluteta ja naisia ei kunnioiteta”.[2] Brownleen kommentit herättivät kohua niin Suomessa kuin Uudessa-Seelannissakin. Vastauksena tilitykseen suomalainen Aucklandin teknisen yliopiston luennoitsija ja tutkija Merja Myllylahti perusti Facebookiin ryhmän, joka vaati lähettämään Brownlee Suomeen oppimaan faktoja.[3] Myös koomikko/journalisti Tuomas Enbuske tarttui Brownleen kommentteihin talk show’ssaan kertomalla Brownleestä ja Uudesta-Seelannista ivalliseen sävyyn.[4]

Brownlee on myöhemmin pyytänyt anteeksi möläytyksiään. Hän myös kertoi paikallisille toimittajille olevansa Nokia-puhelimien käyttäjä ja vilautti heille puhelintaan. Lisäksi Brownlee kehui Suomea ”mahtavaksi” ja ”älykkääksi” maaksi ja kertoi arvostavansa monia asioita Suomessa.[5] Uuden-Seelannin pääministeri John Key puolestaan pahoitteli asiaa Sauli Niinistölle heidän tavattuaan ydinturvallisuuskokouksessa Soulissa, Etelä-Koreassa. Niinistö totesi asialle, että "sellaista sattuu näköjään muuallakin, kuin Suomessa, että puhutaan vähän varomattomia.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Gerry Brownlee MP Ordered To Pay $8500 For Assault Scoop.co.nz. 15.3.2002. Viitattu 29.3.2012. (englanniksi)
  2. Uusiseelantilainen ministeri ruttasi Suomen Yle.fi. 25.3.2012. Viitattu 29.3.2012.
  3. Suomalaistutkija oikoo möläytyksiä Uudessa-Seelannissa: "Koulutan ministeriä" MTV3.fi. 26.3.2012. Viitattu 29.3.2012.
  4. Tuomas Enbuske Talk Show - Tuomas replies to New Zealand's Gerry Brownlee YouTube. 26.3.2012. Viitattu 29.3.2012.
  5. Gerry Brownlee otti Nokian esiin Uusisuomi.fi. 27.3.2012. Viitattu 29.3.2012.
  6. Uuden-Seelannin pääministeri pahoitteli Suomen mollaamista Yle.fi. 26.3.2012. Viitattu 29.3.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.