George de Relwyskow

George Frederick William De Relwyskow (18. kesäkuuta 1887 Kensington, Lontoo9. marraskuuta 1943 Burma) oli brittiläinen painija.

Lontoon Kensingtonissa valkovenäläiseen perheeseen syntynyt George de Relwyskow voitti 21-vuotiaana olympiakultaa 1908 Lontoon olympialaisissa vapaapainin 66,6 kilogramman painoluokassa. Samoissa kisoissa hän lisäksi sijoittui hopealle 73 kilogramman painoluokassa.

Joidenkin lähteiden mukaan De Relwyskow toimi ensimmäisen maailmansodan aikaan Britannian armeijan lähitaistelukouluttajana. Sodan jälkeen hän jatkoi painiuraansa ja julkaisi teoksen My Simple Way to Health, jossa hän kertoo harjoitusmetodeistaan. Toiseen maailmansotaan hän osallistui vapaaehtoisena, ja toimi aseettoman taistelun kouluttajana muun muassa Kanadassa erityiskoulutusyksikössä. Hän kuitenkin kaipasi toimintaa ja tahtoi taistelutilanteisiin. Palattuaan Britanniaan hänet lähetettiin Kaukoitään, jossa hän kuoli sotilastehtävissä.

Lähteet muokkaa