Geber

persialainen tieteilijä

Abu Musa Jābir ibn Hayyān al-Bariqi al-Azdi (arabiaksi جابر بن حيان) (n. 721–n. 815), tunnettu lännessä latinalaistetulla nimellään Geber oli persialaissyntyinen yleisnero, jota on kutsuttu "kemian isäksi". Geber oli myös alkemisti, astrologi, tähtitieteilijä, filosofi, fyysikko ja apteekkari.[1]

1400-luvun taiteilijan näkemys Geberistä.

Geber syntyi Umaijadien hallitsemassa nykyisessä Iranissa noin vuonna 721 tai 722. Hänen isänsä tuki abbasideja, jäi kiinni ja teloitettiin. Perhe pakeni Jemeniin, missä Jābir ibn Hayyān kasvoi ja opiskeli Koraania, matematiikkaa ja muita tieteitä. Abbasidien noustua valtaan Jabir palasi Kufaan, missä hän vietti pääosan elämästään. Hän kehitti monia kemian menetelmiä, ja kirjasi muun muassa ensimmäisenä typpihapon synteesin noin vuonna 800.[2]

Tislaaminen muokkaa

Islamin saavutuksia esittelevä näyttely "1001 Inventions" kertoo, että Jabir ibn Hayyan keksi tislaamisen vuoden 800 tienoilla, muutti alkemian kemiaksi ja löysi monia kemiallisia perusasioita, jotka ovat edelleen käytössä.[3][4] Todellisuudessa tislaaminen ilmeisesti tunnettiin jo Babyloniassa 1 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[5]

Geberin identiteetti muokkaa

Monet asiat, jotka ovat menneet Jabir ibn Hayyanin nimiin ovat todellisuudessa peräisin Espanjassa 1300-luvulla eläneeltä henkilöltä, joka otti käyttöönsä Jabarin latinisoidun nimen Geber saadakseen ajatuksilleen enemmän arvovaltaa.[6] William Newman arvelee, että Geber oli Paulus Tarentolainen, italialainen fransiskaanimunkki.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Geber. Crystalikns. Viitattu 18.12.2015.
  2. Nitric Acid - HNO3 windows.ucar.edu. Arkistoitu 29.1.2010. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
  3. Paul Vallely: How Islamic inventors changed the world Independent. 11.3.2006.
  4. Distillation in Muslim Civilisation 1001 Inventions. 11.3.2021.
  5. Levey, Martin: Chemistry and Chemical Technology in Ancient Mesopotamia, s. 36. "As already mentioned, the textual evidence for Sumero-Babylonian distillation is disclosed in a group of Akkadian tablets describing perfumery operations, dated ca. 1200 B.C.". Elsevier, 1959.
  6. Geber Encyclopaedia Britannica.
  7. Newman, William: New Light on the Identity of Geber. Sudhoffs Archiv. Band 69, Heft 1, s. 76–90, 1985. Artikkelin verkkoversio.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.