Gədəbəyn piirikunta

Gədəbəyn piirikunta (äännetään [gädäbäin], azer. Gədəbəy rayonu, ven. Кедабекский район, Kedabekski raion) on paikallishallintoalue Azerbaidžanissa. Vuonna 1930 perustetun piirin pinta-ala on 1229 neliökilometriä. Asukkaita on 94 200 henkeä (vuonna 2010).[1]

Gədəbəyn piiri Azerbaidžanin kartalla.

Gədəbəyn piiri sijaitsee Azerbaidžanin länsiosassa Pienen Kaukasuksen pohjoisrinteillä. Se rajoittuu pohjoisessa Tovuzin ja Şəmkirin piireihin, idässä Daşkəsənin piiriin sekä etelässä ja lännessä Armeniaan. Gədəbəyn piirin pohjoispuolella sijaitseva, Armeniaan kuuluva Artsvašenin eksklaavi on ollut Azerbaidžanin miehittämä vuodesta 1992 lähtien.

Piirin keskus on Gədəbəyn kaupunki, josta on 444 kilometriä maan pääkaupunkiin Bakuun. Kuntia on yhteensä 44 ja kyliä 108. Kaupunkiväestön osuus on 10,7 % (vuonna 2010).[1] Vuoden 1999 väestönlaskennan mukaan 99,4 % asukkaista on azereja.[2]

Seudun pääelinkeino on maatalous, joka on erikoistunut perunan ja viljan viljelyyn sekä karjanhoitoon. Gədəbəyssä on saksalaisten 1800-luvulla perustama kulta- ja kuparikaivos.[3] Lisäksi on rakennustarvike- ja pienimuotoista elintarviketeollisuutta.

Historiallisia nähtävyyksiä ovat 800-luvulla rakennettu Söyüdlün kylän puolustustorni, Koroğlun linnoitus 1500-luvulta sekä Qalakəndin ja Böyük Qaramuradin kylien kirkkorakennukset.

Paikallislehtenä ilmestyy Tərəqqi.

Lähteet muokkaa

  1. a b Azərbaycan Respublikası Dövlət Statistika Komitəsi: Azərbaycanın regionları azstat.org. Viitattu 13.2.2011. (azeriksi)
  2. Ethnic composition of Azerbaijan 1999 pop-stat.mashke.org. Viitattu 13.2.2011. (englanniksi)
  3. Anglo Asian Mining PLC: Gedabek aamining.com. Viitattu 13.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa