Fysikalismi

Fysikalismi on materialistinen ontologinen käsitys, jonka mukaan kaikki olemassa oleva on fysikaalista tai päältää fysikaalista. Sen mukaan todellisuus koostuu pohjimmiltaan aineesta ja energiasta, ja olioilla on vain fysikaalisia ominaisuuksia, kuten aika-avaruudellinen sijainti, massa, koko, muoto, sähkövaraus ja niin edelleen. Koska fysikalismin mukaan vain fysikaalisia asioita on olemassa, fysikalismi on eräs monismin muoto.

Nykyfilosofiassa fysikalismi liitetään usein erityisesti mielenfilosofiaan ja sen mieli–ruumis-ongelmaan. Tällöin fysikalismi on näkemys, jonka mukaan mieli on fysikaalinen – eli kaikki mieleen liitetyt asiat liittyvät oikeammin aivoihin.

Yleistä

Fysikalismi on alun perin Wienin piirin ajattelijoiden Otto Neurathin ja Rudolf Carnapin oppi, jonka mukaan kaikki mielekkäät väitteet voidaan kääntää fysikaalisella kielellä esitetyiksi väitteiksi. Termin ”fysikalismi” kehitti Neurath. Fysikalismi oli fenomenalismia eli havaittaviin ilmiöihin perustuvaa todellisuuskäsitystä vastustava reduktionistinen eli palauttava oppi. Sana ”materialismi” käsitetään nykyään usein sanan ”fysikalismi” synonyymiksi, vaikka Wienin piirin alkuperäinen fysikalismi ei ollut niinkään ontologinen kuin tietoteoreettinen tai kielifilosofinen näkemys.

Myöhemmin fysikalismilla on tarkoitettu erilaisia materialistisia ontologioita, jotka eivät välttämättä sitoudu reduktionismiin. Fysikalismista puhutaan esimerkiksi käsityksenä, jonka mukaan varsinaisesti ovat olemassa vain fysiikan keinoin havaittavat ja niiden kaltaiset asiat. Näiden katsotaan muodostavan ainoan perustan todellisuutta koskevalle tiedolle. ”Fysikalismi” ja ”materialismi” ovat termeinä suurelta osin yhteneviä. Termiä ”fysikalismi” käytetään ”materialismin” sijasta toisaalta siksi, että perinteinen materialismi on usein nähty liian rajoittavana muun muassa aineen käsitteensä vuoksi, ja toisaalta siksi, että termi korostaa yhteyttä fysiikkaan ja fysikaalisiin luonnontieteisiin.

Filosofi Willard Van Orman Quine on kuvannut haastattelussa omaa ajatteluaan seuraavasti:

»Mitä fysikalismiin tulee, siinä ei niinkään ole kyse väitteestä, että kaikki olemassa olevat objektit ovat fysikaalisia, vaan pikemminkin ontologian jatkuvuudesta fysiikan historiallisen kehityksen kanssa. ”Fysikalismi” on siis hieman hämmentävä nimitys. Se ontologia, jonka allekirjoitan, on fysiikan ontologia, mutta fysiikan teorioiden sidottujen muuttujien arvojen joukossa on väistämättä abstrakteja, ei-fysikaalisia objekteja, kuten lukuja. Fysiikka on perimmäinen tiede siinä mielessä, että se pyrkii kuvaamaan kaiken, mitä tapahtuu. Mutta miksi meidän lopulta pitäisi välittää nimilapuista, sellaisista kuin ”fysikalismi”? Tarvitsemme niitä voidaksemme viitata vaivatta erilaisiin filosofisiin näkemyksiin, mutta niitä ei saa ottaa liian vakavasti.»
(W. V. O. Quine)

Näin fysikalismikin sallii poikkeuksen abstraktien entiteettien, kuten lukujen, joukkojen ja väittämien olemassaolon suhteen.

Supervenienssi

Pääartikkeli: Supervenienssi

Supervenienssi eli päältävyys on keskeinen fysikalismiin liittyvä käsite. Sen avulla kuvataan suhdetta fysikaalisen todellisuuden perimmäisten olioiden sekä jokapäiväisen kokemuksen ja abstraktimpien olioiden välillä. Supervenienssi voidaan nähdä tietynlaisena suhteena korkeamman tason ja alemman tason olemassaolon välillä: korkeampi taso on riippuvainen alemmasta tasosta niin, ettei korkeammalla tasolla voi tapahtua mitään muutoksia ilman alemmalla tasolla tapahtuvia muutoksia. Supervenienssistä on fysikalismin sisällä erilaisia näkemyksiä sen suhteen, missä määrin eri tasot ovat olemassa itsenäisesti suhteessa perustavimpaan alimpaan tasoon, fysikaaliseen tasoon.

Fysikalismi olettaa näin, että:

Fysikalismi on tosi mahdollisessa maailmassa m jos ja vain jos mikä tahansa maailma joka on m:n fysikaalinen kaksoiskappale on m:n kaksoiskappale simpliciter (ilman lisämääreitä).

tai toisin ilmaistuna:

Mitkään kaksi mahdollista maailmaa eivät voi olla identtisiä fysikaalisessa mielessä, mutta erota toisistaan jossain muussa mielessä.

Supervenienssin mukaisesti henkisen ja fysikaalisen suhde on sellainen, että kaikki henkisen tason muutokset ovat kausaalisesti fysikaalisten muutosten aikaansaamia. Mielen ja ruumiin ongelman suhteen johtopäätös on siis:

Mitkään kaksi olentoa eivät voi olla identtisiä fysikaalisessa mielessä, mutta erota toisistaan henkisessä mielessä.

Supervenienssi ei kuitenkaan yksin riitä fysikalismin perustaksi. Olisi mahdollista, että henkiset tai muut ei-fysikaaliset tilat päältäisivät fysikaalista. Koska tämä mahdollistaa sen, että esimerkiksi mieli olisi fysikaaliseen nähden kontingentti ilmiö eikä kykenisi vaikuttamaan siihen, fysikalismi on yhteensopiva epifenomenalismin kanssa. Tämän vuoksi muun muassa Frank Jackson on ehdottanut fysikalismin määrittelemistä seuraavalla tavalla:

Fysikalismi on tosi mahdollisessa maailmassa m jos ja vain jos mikä tahansa maailma joka on m:n minimaalinen fysikaalinen kaksoiskappale on m:n kaksoiskappale ilman lisämääreitä.

Minimaalisella fysikaalisella kaksoiskappaleella Jackson tarkoitti mahdollista maailmaa, joka on fysikaalisessa mielessä samanlainen kuin alkuperäinen maailma, mutta ei sisällä mitään muuta, erityisesti mitään epifenomenaalista.

Tyyppi- ja esiintymäfysikalismi

Katso myös: Tyyppi ja token

Tyyppifysikalismi

Pääartikkeli: Tyyppi-identiteettiteoria

Tyyppifysikalismia hyödynnetään erityisesti mielenfilosofisissa tyyppi-identiteettiteorioissa eli tyyppi–tyyppi-teorioissa. Niiden mukaan henkiset tapahtumat ovat tyyppi-identtisiä aivoissa tapahtuvien fysikaalisten tapahtumien kanssa niin, että niiden välillä vallitsee korrelaatio. Toisin sanoen, henkiset tilat tai ominaisuudet ovat neurologisia tiloja tai ominaisuuksia.

U. T. Placen, joka oli eräs tyyppi-identiteettiteorian kehittäjistä, mukaan korkeamman tason henkiset tapahtumat koostuvat alemman tason fysikaalisista tapahtumista ja ne voidaan lopulta palauttaa analyyttisesti niihin. Placen mukaan esimerkiksi ”aistimukset” eivät tarkoita samaa kuin ”henkiset prosessit”, mutta voidaan palauttaa niihin, koska ne koostuvat niistä. Myös Herbert Feiglin ja J. J. C. Smartin mukaan ”aistimukset” ja ”aivoprosessit” tarkoittavat eri asioita, mutta viittaavat samaan fysikaaliseen ilmiöön. Näin lauseessa ”aistimukset ovat aivoprosesseja” on kyse kontingentista, ei välttämättömästä, identtisyydestä.

Jos tyyppifysikalismi on tosi, tällöin henkinen tila M1 on identtinen aivotilan B1 kanssa. Tästä seuraisi, että esimerkiksi tietty kiputila korreloisi täysin tietyn aivotilan kanssa kaikissa eliöissä kaikkina aikoina. Hilary Putnamin esiinnostama ajatus monitoteutuvuudesta kuitenkin haastaa tämän: sen mukaan monet erilaiset fysikaaliset aivotilat (tai jopa muut fysikaaliset tilat kuin aivojen aikaansaamat) voisivat tuottaa saman henkisen tilan.

Esiintymäfysikalismi

Pääartikkeli: Esiintymäidentiteettiteoria

Esiintymä- eli token-fysikalismia, joka on eräs ominaisuusdualismin muoto, hyödynnetään erityisesti mielenfilosofisissa esiintymäidentiteettiteorioissa. Esiintymäfysikalismin mukaan jokaista aktuaalista partikulaaria (kuten olio, tapahtuma tai prosessi) x vastaa jokin fysikaalinen partikulaari y niin että x=y. Tämä ei pidä sisällään supervenienssiä eikä supervenienssi pidä sisällään tätä, vaikkakin jos supervenienssi on tosi, se ei välttämättä sulje esiintymäfysikalismia pois. Supervenienssin ja esiintymäfysikalismin ero on seuraava: esiintymäfysikalismin mukaan esimerkiksi jokaista henkistä partikulaaria vastaa fysikaalinen partikulaari, jonka kanssa se on identtinen, kun taas supervenienssifysikalismin mukaan joukko A (kuten joukko henkisiä ominaisuuksia) ei voi muuttua ilman että joukko B (kuten joukko fysikaalisia ominaisuuksia) muuttuu; tällöin A supervenioi B:tä.

Esiintymäfysikalismi on ongelmallinen siksi, että se ei vastaa minimaalista fysikalismia, toisin sanoen se ei sitoudu fysikalismin ydinajatukseen siitä, että kaikki on fysikaalista: se, että jokaisella partikulaarilla on joku fysikaalinen ominaisuus ei sulje pois sitä, että joillakin partikulaareilla olisi ei-supervenioivia henkisiä ominaisuuksia.

Reduktiivinen ja ei-reduktiivinen fysikalismi

Katso myös: Reduktionismi

Reduktionismi on filosofinen käsite, joka liittyy olion osien ja kokonaisuuden väliseen suhteeseen. Reduktionismin mukaan tietty kokonaisuus on palautettavissa eli redusoitavissa osiinsa.

Reduktiivinen fysikalismi

Reduktiivinen fysikalismi perustuu siihen ajatukseen, että kaikki todellisuudessa esiintyvä voidaan palauttaa analyyttisesti sen fysikaaliseen, tai aineelliseen, perustaan. Tämän vuoksi termiä ”fysikalismi” käytetään usein synonyymisesti termin ”materialismi” kanssa. Kummatkin ovat näkökantoja, jonka mukaan kaikki orgaaniset ja epäorgaaniset prosessit voidaan selittää luonnonlakeihin nojautuen. Tämä näkemys on saanut lisäpontta siksi, että fysiikka on ollut tieteenä menestyksekäs hyvin monien ilmiöiden selittämisessä. Taivaan ilmiöiden yhteys fysiikkaan havaittiin 1600-luvulla, kemian 1700-luvulla, biologian 1800-luvulla, ja 1900-luvulta lähtien psykologian neurobiologinen pohja on käynyt yhä ilmeisemmäksi.

Esiintymäfysikalismi ja tyyppifysikalismi ovat kummatkin ontologisen reduktionismin mukaisia kantoja, koska ne palauttavat henkiset tilat ja prosessit fysikaalisiin tiloihin ja prosesseihin. Reduktiivinen fysikalismi ei kuitenkaan merkitse samaa kuin eliminatiivinen materialismi, mutta on yhteensopiva sen kanssa. Eliminatiivisen materialismin mukaan henkisiä tiloja ei ole lainkaan olemassa.

Ei-reduktiivinen fysikalismi

Varhaisimmat fysikalismin muodot, jotka kehittyivät materialismin pohjalta, olivat reduktionistisia. Sen jälkeen kun Donald Davidson esitteli supervenienssin käsitteen fysikalismiin, ei-reduktiivisesta fysikalismista tuli suositumpaa.

Ei-reduktiivinen fysikalismi on ajatus, jonka mukaan vaikka henkiset tilat ovat fysikaalisia, ne eivät ole palautettavissa fysikaalisiin ominaisuuksiin. Davidsonin itsensä esittämä ei-reduktiivisen fysikalismin muoto oli anomaalinen monismi. Supervenienssifysikalismi, jota Davidson on myös esittänyt, on ei-reduktiivisen fysikalismin muoto, jonka mukaan henkiset tapahtumat supervenioivat eli päältävät fysikaalisia tapahtumia sen sijaan, että redusoituisivat niihin.

Emergentismi on teoria, joka saavutti suosiota 1900-luvun alkupuolella. Se on eräs ei-reduktiivisen supervenienssin muoto, mutta sellainen jonka mukaan todellisuus koostuu ikään kuin useista toisiaan päältävistä kerroksista. Näin se on eräs ominaisuusdualismin muoto, kun taas fysikalismi on oleellisesti monistista.

Ei-reduktiivinen fysikalismi on ollut suosittua erityisesti monien biologianfilosofien ja joidenkin biologien keskuudessa. Heidän mukaansa kaikki biologiset tosiseikat ovat fysikaalisten tosiseikkojen kiinnittämiä, mutta että biologiset ominaisuudet ja säännönmukaisuudet supervenioivat fysikaalista niin monina erilaisina makromolekyylisinä toteutumina, ettei biologista voi palauttaa fysikaaliseen. Tätä näkemystä ovat kannattaneet muun muassa Philip Kitcher ja Elliot Sober. Alexander Rosenberg toi Davidsonin ajattelun alalle 1978, mutta on sittemmin vastustanut ei-reduktiivista fysikalismia hieman samalla tavalla kuin Jaegwon Kim.

Apriorinen ja aposteriorinen fysikalismi

Fysikalismi voidaan jakaa kahtia sen mukaan, voidaanko seuraavan lauseen totuus tietää apriorisesti vai aposteriorisesti: Jos fysikalismi on totta, S on lausuma joka kuvaa koko todellisuuden fysikaalisen luonnon, ja S* on lausuma joka kuvaa koko todellisuuden luonnon, tällöin S sisältää S*:n.

Apriorisen fysikalismin mukaan edellä kuvattu voidaan tietää ilman havaintoja, eli riippumatta kokemuksesta. Alun perin fysikalismi oletettiin aprioriseksi, kunnes Saul Kripke puolusti teoksessaan Naming and Necessity välttämättömien aposterioristen totuuksien olemassaoloa.

Aposteriorisen fysikalismin mukaan fysikalismi on välttämätön totuus, joka tiedetään aposteriorisesti, eli empiirisen havainnoinnin kautta. Aposteriorisesta fysikalismista on nykyään kaksi päätulkintaa. Ensimmäisen mukaan aposterioriset totuudet voidaan saavuttaa apriorisesti kontingenttien aposterioristen totuuksien kautta. Toisen mukaan on olemassa aposteriorisia totuuksia, jotka saadaan ei-kontingenttien (eli välttämättömien) totuuksien kautta. Tästä seuraa kuitenkin ongelma silloin kun se yhdistetään lauseeseen ”S sisältää S*:n”, koska se johtaa ristiriitaan. Näkemys on edelleen kiistelty analyyttisessä filosofiassa.

Argumentit fysikalismin puolesta

Poissulkemisen periaate

Eräs fysikalismia puoltava argumentti perustuu poissulkemisen periaatteeseen. Sen mukaan jos tapahtuma e aiheuttaa tapahtuman e*, tällöin ei ole olemassa tapahtumaa e# niin, että e# ei supervenioisi e:tä ja e# aiheuttaisi e*:n. Tästä seuraa, että jos käyttäytymistapahtumilla on fysikaaliset syyt, ja jos henkiset tapahtumat aiheuttavat käyttäytymistapahtumia, tällöin henkisten tapahtumien on supervenioitava fysikaalista.

Jotkut filosofit hyväksyvät kuitenkin epifenomenalismin, jonka mukaan henkiset tapahtumat ovat fysikaalisten tapahtumien aikaansaamia, mutta henkiset tapahtumat eivät saa aikaan fysikaalisia tapahtumia. Epifenomenalismista väitellään filosofien keskuudessa edelleen.

Metodologinen naturalismi

Metodologiseen naturalismiin perustuvalla argumentilla on kaksi lähtöoletusta. Ensimmäisen mukaan henkilölle on järkevää muodostaa ontologiset käsityksensä luonnontieteen menetelmiin perustuen. Toisen mukaan näin muodostuva käsitys todellisuudesta on fysikalistinen. Fysikalismi on siis todennäköisesti tosi. Eräs vastaus tähän argumenttiin on toisen premissin hylkääminen: luonnontieteet eivät johda fysikalismiin. Vaihtoehtoisilla näkemyksillä, kuten panpsykismillä mielenfilosofiassa tai vitalismilla biologiassa, on kuitenkin vain vähän kannatusta. Lisäksi ne eivät ole relevantteja itse kysymyksen kannalta: argumentin mukaan fysikalismi on kaikkein todennäköisin näkemys; se ei esitä, että muut näkemykset olisivat mahdottomia.

Argumentit fysikalismia vastaan

Kvalioihin perustuvat argumentit

Pääartikkeli: Kvaliat

Fysikalismia vastaan on esitetty useita erilaisia argumentteja. Monet niistä perustuvat siihen ajatukseen, että kvalioiden olemassaolo vaikuttaa ristiriitaiselta sen kanssa, että maailma on täysin fysikaalinen. Tunnetuin tähän perustuva argumentti on Frank Jacksonin (1982) Maryn huoneen ajatuskokeen muodossa esittämä niin sanottu tietoargumentti.

Jackson kehottaa meitä ajattelemaan erityisen nerokasta supertieteilijää nimeltä Mary, joka on ollut lukittuna täysin mustavalkoiseen huoneeseen koko elämänsä ajan. Kaikkien väreistä riisutussa maailmassa elettyjen vuosien aikana hän on opiskellut (mustavalkoisten kirjojen ja television välityksellä) kaikki fysikaaliset tosiasiat, muun muassa liittyen värien aistimiseen. Fysikalistin mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että värien aistimiseen liittyvät fysikaaliset tosiseikat tuntemalla Mary tietäisi, minkälaista värien aistiminen on, vaikka ei ole koskaan aistinut värejä. Kun Mary kuitenkin lopulta päästetään ulos huoneestaan, tulee selväksi, ettei hän tiennyt kaikkea, kuten sitä, miltä värien aistiminen tai kokeminen tuntuu. Jos Maryllä ei ollut tällaista tietoa, kuinka voidaan sanoa, että kaikki supervenioi fysikaalista?

Eräs tapa, jolla fysikalisti voi vastata tähän argumenttiin, on Lawrence Nemerowin ja David Lewisin kehittämä. He tekivät eron propositionaaliseen tietoon, kuten ”Mary tietää, että taivas on yleensä sininen päivällä”, ja taitotietoon eli osaamiseen, kuten ”Mary tietää kuinka vuorikiipeillään”. Nemerowin ja Lewisin mukaan ainoa, mitä Mary saavuttaa uudella kokemuksellaan, on taitotieto. Vaikka Mary siis saa uutta tietoa, se ei ole propositionaalista tietoa, mitä sen tulisi olla, jotta tietoargumentti olisi loogisesti järkevä.

Filosofiset zombit

Pääartikkeli: Filosofinen zombi

Filosofisiin zombeihin perustuva argumentti on ajatuskoe, jonka mukaan ”on olemassa mahdollinen maailma jossa on olemassa zombeja”. Zombit ovat organismeja, jotka ovat fysikaalisesti identtisiä kopioita aktuaalisen maailman organismeista. Ne vaikuttavat siltä kuin ne olisivat tietoisia ja niillä olisi kvalioita, mutta todellisuudessa niillä ei ole kumpaakaan. Vaikka harva filosofi on sitä mieltä, että zombit ovat mahdollisia nomologisesti, meidän maailmassamme, jotkut filosofit katsovat, että ne ovat mahdollisia metafyysisesti. Tämä tuottaa ongelman fysikalismin kannalta, koska zombien metafyysinen mahdollisuus tarkoittaisi sitä, etteivät henkiset tilat supervenioi fysikaalista. Fysikalistien tehtävänä on tällöin osoittaa, ettei zombien olemassaolo ole kuviteltavissa, tai jos se on kuviteltavissa, ettei se ole metafyysisesti mahdollista.

Eräs argumentti zombien kuviteltavuutta vastaan on peräisin Daniel Dennettiltä. Hänen mukaansa filosofit, jotka väittävät zombien olevan kuviteltavissa, päätyvät kuvittelemaan jotain sellaista joka rikkoo heidän omia määritelmiään. Hänen mukaansa sen kuvitteleminen, että tietoisuus voitaisiin poistaa eliöstä, mutta jättää kaikki kognitiiviset järjestelmät koskemattomiksi, olisi sama kuin kuvittelisi organismin, josta on poistettu terveys samalla kun kaikki ruumiilliset toiminnot ja ruumiinvoimat on jätetty koskemattomiksi. Joidenkin toisten filosofien mukaan taas se, että zombien olemassaolon mahdollisuus olisi kuviteltavissa, ei vielä tuo mukanaan sitä, että ne olisivat mahdollisia.

Hempelin dilemma

Pääartikkeli: Hempelin dilemma

Hempelin dilemma hyökkää sitä vastaan, miten fysikalismi on määritelty. Jos fysikalismi määritellään esimerkiksi niin, että sen mukaan kaikkeus koostuu pelkästään fysiikan tutkimista asioista, voidaan huomauttaa, ettei fysiikka voi kuvata sitä miten mieli toimii. Jos fysikalismi määritellään niin, että sen mukaan kaikkeus koostuu pelkästään asioista joita fysiikka voi tutkia joskus tulevaisuudessa, tämä ei sano mitään.

Eräs mahdollinen vastaus tähän dilemmaan on, että ajan kuluessa olemme nähneet neurotieteiden alalla yhä enemmän todistusaineistoa siitä, että henkiset toiminnot liittyvät niiden fysikaalisiin neuraalisiin korrelaatteihin aivoissa. Jos tätä verrataan siihen, että termodynamiikka syrjäytti flogiston-teorian, solubiologia vitalismin, evoluutioteoria kreationismin, ja muihin esimerkkeihin, joissa aiempi dualistinen käsite on tieteen edistyessä syrjäytetty, voidaan väittää, että mielen fysikaalinen perusta voidaan tuntea joskus tulevaisuudessa.

Kim ei-reduktivismista

Jaegwon Kim on vastannut Davidsonin anomaaliseen monismiin esittämällä, ettei ole mahdollista olla yhtä aikaa fysikalisti ja ei-reduktivisti. Hän esitti seuraavaa: M1 aiheuttaa M2:n (nämä ovat henkisiä tapahtumia) ja P1 aiheuttaa P2:n (nämä ovat fysikaalisia tapahtumia). P1 toteuttaa M1:n ja P2 toteuttaa M2:n. Kuitenkaan M1 ei saa P1:stä kausaalisesti aikaan (eli M1 on P1:stä johtuva tapahtuma). Jos P1 aiheuttaa P2:n ja M1 on P1:n seuraus, tällöin M2 on P2:n seuraus. Kimin mukaan ainoa vaihtoehto olisi hyväksyä dualismi (jossa henkiset tapahtumat ovat riippumattomia fysikaalisista tapahtumista) tai eliminatiivinen materialismi (jossa henkisiä tapahtumia ei ole olemassa).

Katso myös

• Fenomenalismi
• Materialismi
• Mieli–ruumis-ongelma
• Monismi
• Reduktionismi
• Supervenienssi

Kirjallisuutta

• Enqvist, Kari: Olemisen porteilla. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
• Enqvist, Kari: Vien rucolan takaisin. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29692-9.
• Paloheimo, Eero: Megaevoluutio. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26913-1.

Aiheesta muualla

• Chalmers, David & Bourget, David (toim.): Bibliography on Physicalism MindPapers. A Bibliography of the Philosophy of Mind and the Science of Consciousness. Australian National University. (englanniksi)
• Pihlström, Sami: Fysikalismin sokea piste (Arkistoitu – Internet Archive) Tieteessä tapahtuu 2/2006. (PDF)
• Stoljar, Daniel: Physicalism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)