Wikipedia

Frankfurtin rauha

Frankfurtin rauha oli Frankfurt am Mainissa 10. toukokuuta 1871 solmittu rauhansopimus, joka vahvisti Saksan–Ranskan sodan lopulliset rauhanehdot. Rauhansopimuksessa sodan hävinnyt Ranska joutui luovuttamaan Elsass-Lothringenin alueen sodan aikana perustetulle Saksan keisarikunnalle ja maksamaan suuret sotakorvaukset. Rauhanehdot olivat pääosin samat kuin 26. helmikuuta 1871 solmitussa Versailles’n välirauhansopimuksessa.

Frankfurtin rauhan rajamuutokset: mustalla Ranskan sotaa edeltänyt ja punaisella uusi itäraja.

Tausta muokkaa

Ranskan ja Saksan välinen aselepo solmittiin 28. tammikuuta 1871, ja samana päivänä piiritetty Pariisi antautui saksalaisille.[1] Itäinen sotatoimialue jäi aluksi aselevon ulkopuolelle.[2] Äskettäin perustetun Ranskan kolmannen tasavallan ulkoministeri Jules Favre hyväksyi aselepoehdot omin päin neuvottelematta Bordeaux’ssa olleen muun hallituksen kanssa.[3] Aselepoehtojen mukaan ranskalaisten tuli ennen rauhanneuvotteluja valita kansalliskokous, jolla olisi valtuudet hyväksyä rauhansopimus.[1] Rauhaa kannattaneet monarkistit saivat enemmistön Ranskan kansalliskokoukseen, joka kokoontui Bordeaux’ssa ja valitsi 17. helmikuuta väliaikaiseksi valtionpäämieheksi Adolphe Thiersin.[4][5] Seuraavana päivänä aselepo astui voimaan myös Itä-Ranskassa, jolloin ranskalaisjoukot antautuivat piiritetyssä Belfortissa.[2]

Thiers ja Favre neuvottelivat Saksaa edustaneen Pohjois-Saksan liiton liittokanslerin ja Preussin pääministerin Otto von Bismarckin kanssa Versailles’ssa välirauhansopimuksen, joka allekirjoitettiin 26. helmikuuta.[1][4][6][7] Ranskan kansalliskokous hyväksyi välirauhansopimuksen 1. maaliskuuta ja se ratifioitiin samana päivänä.[6][1] Kansalliskokouksesta erosi vastalauseena useita sodan jatkamista kannattaneita tasavaltalaisia, joukossa Léon Gambetta, Louis Blanc ja Georges Clemenceau.[5] Ennen lopullisen rauhan neuvottelua myös Saksassa järjestettiin vaalit, ja valtiopäivien kokoontuessa 21. maaliskuuta Bismarck nimitettiin ensimmäiseksi valtakunnankansleriksi.[4]

Rauhansopimuksen synty ja sisältö muokkaa

 
Ranskan ulkoministeri Jules Favre vahvistaa sinetillään rauhansopimuksen, Saksan valta­kunnan­kansleri Otto von Bismarck tarkkailee vieressä. Piirros ranskalaisesta lehdestä.

Neuvotteluja lopullisesta rauhansopimuksesta käytiin Brysselissä 28. maaliskuuta – 24. huhtikuuta 1871 ja Frankfurt am Mainissa 6.–10. toukokuuta. Ranskaa edustivat neuvotteluissa ulkoministeri Favre ja valtiovarainministeri Augustin Pouyer-Quertier.[6] Käytännössä Frankfurtin rauhansopimuksella vahvistettiin Versailles’n välirauhan sisältö.[6][8] Sopimuksen allekirjoittivat 10. toukokuuta Saksan edustajana Bismarck ja Ranskan edustajana Favre.[9] Etelä-Saksan valtiot vahvistivat hyväksyntänsä sopimukselle Berliinissä 14. toukokuuta ja sopimus ratifioitiin 20. toukokuuta.[8]

Ranska joutui luovuttamaan Saksalle lähes koko Elsassin (Alsace) ja pohjoispuoliskon Lothringenista (Lorraine) sekä maksamaan viiden miljardin frangin suuruiset sotakorvaukset.[1][4] Jo vuoden 1871 aikana Ranskan tuli maksaa 1,5 miljardia frangia, seuraavan vuoden maaliskuuhun mennessä 0,5 miljardia lisää ja loput maaliskuuhun 1874 mennessä, viiden prosentin vuosittaisella korolla.[6] Lisäksi Saksan armeija jäi Ranskan kustannuksella miehittämään 21:ä Pohjois-Ranskan departementtia kunnes koko sotakorvaussumma oli maksettu,[9][6] ja sinä aikana Ranska ei saanut pitää sotajoukkoja Loiren pohjoispuolella Pariisia lukuun ottamatta.[6]

Saksa halusi Elsassin ja Lothringenin, koska nämä alueet olivat aikanaan kuuluneet Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan.[5] Lisäksi Ranskan luovuttamassa Pohjois-Lothringenissa sijaitsivat Metzin tärkeät rajalinnoitukset ja Bismarck halusi Ranskan menettävän kokonaan yhteyden Reinille.[10] Elsassista Ranska sai pitää Belfortin alueen, joka käsitti 10 kilometrin säteellä Belfortin kaupungista olleet maat, ja Pohjois-Lothringenista Brieyn sekä Château-Salinsin kunnat.[6] Luovutetun alueen asukkaat saivat 1. lokakuuta 1872 saakka valita, kumpaan maahan halusivat asettua.[8]

Seuraukset muokkaa

Ranska maksoi sotakorvaukset syyskuuhun 1873 mennessä, puoli vuotta etuajassa.[6] Ankarat rauhanehdot ja varsinkin Elsass-Lothringenin menetys herättivät Ranskassa pitkään katkeruutta ja kostonhimoa, mikä myöhemmin vaikutti ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Franco-German War (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 26.1.2022.
  2. ↑ a b Nordisk familjebok (1908), p. 1224 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.1.2022.
  3. ↑ Jules Favre (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 26.1.2022.
  4. ↑ a b c d Dorlis Blume: Chronik 1871 (saksaksi) Lebendiges Museum Online, Deutsches Historisches Museum 2014. Viitattu 26.1.2022.
  5. ↑ a b c Risto Kari: Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot 4, s. 338–339. Tammi, Helsinki 2001.
  6. ↑ a b c d e f g h i traité de Francfort (10 mai 1871) (ranskaksi) Encyclopédie Larousse. Viitattu 26.1.2022.
  7. ↑ Nordisk familjebok (1907), p. 1471 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.1.2022.
  8. ↑ a b c Nordisk familjebok (1908), p. 1095 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.1.2022.
  9. ↑ a b Ihmiskunnan kronikka 1861–1937, s. 796. Gummerus, Jyväskylä–Helsinki 1988.
  10. ↑ Treaty of Frankfurt (englanniksi) A Dictionary of World History, Oxford Reference. Viitattu 26.1.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Frankfurtin_rauha&oldid=22165682”