Francis Bebey
Francis Bebey (15. heinäkuuta 1929 Douala, Kamerun – 28. toukokuuta 2001 Pariisi, Ranska) oli kamerunilainen kirjailija, säveltäjä, kitaristi ja multi-instrumentalisti.[1][2] Hänestä tuli yksi tunnetuimmista laulaja-lauluntekijöistä Afrikassa, ja häntä on luonnehdittu maailmanmusiikin isäksi.[1]
Bebey soitti teini-ikäisenä yhtyeissä, mutta meni yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa.[3] 1950-luvulla hän lähti Ranskaan Pariisin yliopistossa radioalan[3] opiskelemista varten. Tänä aikana hän omaksui vaikutteita klassiselta kitaristi Andrés Segovialta.[1] Bebey opiskeli radioalaa myös New Yorkin yliopistossa. Hän asettui vuonna 1957 Ghanaan aloittaakseen uran tällä alueella. Vuonna 1960[1] hän kuitenkin palasi Pariisiin ryhtyäkseen monialaiseksi taiteilijaksi. Hän työskenteli musiikin, veistotaiteen ja kirjoittamisen parissa.[3] Bebey työskenteli Pariisissa myös useilla radioasemilla.[1]
Vuoteen 1967 mennessä Bebey oli tehnyt useita levytyksiä sekä esiintynyt New Yorkissa, Pariisissa ja Afrikassa. Vuonna 1967 ilmestyi hänen ensimmäinen romaaninsa Le fils d'Agatha Moudio, josta julkaistiin englanninkielinen käännös nimellä Agatha Moudio's Son vuonna 1971. Tämä teos toi Bebeylle Grand prix littéraire d'Afrique noiren. Vuonna 1968 ilmestyi Embarras et Cie: nouvelles et poèmes, jossa on yhdeksän novellia, joista kuhunkin on yhdistetty runo. Bebeyn mukaan hänen laaja kokemuksensa radiotyöstä vaikutti hänen kertomustensa tyyliin; hän ajatteli ne pikemminkin kuulijoille kuin lukijoille suunnattuina. Bebeyn myöhempiin teoksiin kuuluvat La Poupée Ashanti (1973) ja Le Roi Albert d'Effidi (1973). Hän kirjoitti myös kirjan radiolähetyksistä Afrikassa ja kaksi afrikkalaista musiikkia käsittelevää teosta, joihin kuului African Music: A People's Art (1975).[1] Ranskassa tutkielma oli julkaistu jo vuonna 1969.[2]
UNESCO palkkasi Bebeyn tutkimaan ja dokumentoimaan perinteistä afrikkalaista musiikkia.[1] Hän toimi UNESCO:n musiikin laitoksen johtajana Pariisissa.[3] Vuoteen 1974 Bebey työskenteli UNESCO:ssa[4], mutta hän lähti sen palveluksesta keskittyäkseen nimenomaan musiikkiin ja kirjoittamiseen. Bebey isännöi ensimmäistä World Festival of Black Artsia Dakarissa vuonna 1966.[2] Hän kuoli sydäninfarktiin toukokuussa 2001.[4]
Musiikki muokkaa
Bebeyn ensimmäinen albumi oli Pièces Pour Guitare Seule vuodelta 1965. Siinä hän ylitti eri kulttuuriympäristöjen rajat. Bebey yhdisteli kamerunilaista makossaa ja muita keskisen sekä läntisen Afrikan kansanmusiikin tyylejä eurooppalaiseen barokkimusiikkiin ja romanttiseen musiikkiin. Hän teki useita muita akustisia kitaralevyjä myöhemmin. Kokeilut elektronisen musiikin parissa Bebey aloitti 1970-luvulla. Hän aloitti elektronisesti muunnellulla sanzalla äänittämisen jo vuonna 1974. Häntä seurasi tässä esimerkiksi Konono Nº1.[2]
Bebey oli ensimmäinen afrikkalainen muusikko, joka antoi keskeisen aseman syntetisaattoreille ja rumpukoneille. Hän käytti niitä perinteisten afrikkalaisten ksylofonien, harppujen, sanzojen, huilujen ja lyömäsoitinten rinnalla.[2] Hän perusti oman äänitysstudionsa kotiinsa.[3] Vuosina 1975–1997 Bebey julkaisi yli 20 albumia omalla Ozileka-levymerkillään ja monia muita albumeita muiden levy-yhtiöiden kautta. Elektronisen musiikin levyistä ensimmäinen oli Savannah Georgia (1975), mutta Bebey jatkoi myös enimmäkseen akustisten sanza-albumeiden tekemistä. Vuonna 1976 ilmestyivät albumit Fleur Tropicale ja La Condition Masculine.[2] Bebey soitti albumeillaan itse lukuisia soittimia.[3]
Bebeyn myöhempien äänitysten joukossa olivat Akwaaba (1985), Amaya (1987) ja Dibiye (1998).[1] 70-vuotispäiväänsä juhlistaakseen hän julkaisi lauluistaan albumit Dibiye ja Mbira Dance.[4] Bebey piti mahdollisena innovointia ilman oman kulttuurin musiikin ja taiteellisen identiteetin keskeisten ominaisuuksien vahingoittamista.[3] Bebeyn musiikillisella työllään viitoittamalla tiellä ovat jatkaneet muiden muassa hänen poikansa saksofonisti Toups Bebey ja kosketinsoittaja Patrick Bebey, joka on kuvannut omaa musiikkiaan ilmauksella AMAYA (African Modern And Yet Authentic). Bebeyn työ vaikutti myös Manu Dibangoon ja Mory Kantéen.[2] Kitaristi John Williams teki kappaleen "Hello Francis" tribuuttina Bebeylle. Yhtye Arcade Fire siteerasi laulussaan "Everything Now" Bebeyn kappaletta "The Coffee Cola Song". Arcade Firen äänityksessä perinteistä huilua soitti Patrick Bebey.[3] Myös Kronos Quartet on tulkinnut Bebeyn sävellyksiä.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Francis Bebey Britannica, viitattu 14.1.2023
- ↑ a b c d e f g The electric futurism of Cameroonian trailblazer Francis Bebey The Vinyl Factory, viitattu 14.1.2023
- ↑ a b c d e f g h Timeline: Francis Bebey 1929-2001 Vermont Public 1.11.2021, viitattu 14.1.2023
- ↑ a b c d Francis Bebey AllMusic, viitattu 14.1.2023