Fonthill Abbey
Fonthill Abbey (”Fonthillin luostari”) oli englantilaisen eksentrikon ja miljonäärin William Beckford nuoremman kodikseen rakennuttama uusgoottilainen kartano. Rakennusta kuvaillaan usein katedraaliksi ja se oli tyylillisesti velkaa historialliselle kirkkoarkkitehtuurille, erityisesti läheiselle Salisburyn katedraalille. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen tuomiokirkko, sillä Fonthill Abbey ei koskaan toiminut hiippakunnan pääkirkkona tai ylipäätään ollut uskonnollisessa käytössä, vaan se rakennettiin Beckfordin yksityisasumukseksi.
| Fonthill Abbey Fonthill Abbey |
|
|---|---|
 Fonthill Abbey luoteesta nähtynä. John Rutterin piirros, 1823. |
|
| Sijainti | Fonthill Gifford, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Koordinaatit | 51°04′41″N 2°07′05″W / 51.078138888889°N 2.1181388888889°W |
| Tyylisuunta | uusgotiikka |
| Suunnittelija | James Wyatt |
| Valmistumisvuosi | |
| Omistaja | William Beckford, William Beckford (poliitikko) ja John Farquhar (en) |
| Rakennuttaja | William Beckford |
 Fonthill Abbey |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Rakennustyöt alkoivat 1795 ja valmistuivat vuoden 1812 tienoilla, mutta kiireisen aikataulun vuoksi rakennus jäi perustuksiltaan heiveröiseksi. Erityisesti tornin rakentamisessa oli ongelmia, ja se sortui rakennustöiden aikana toistuvasti ennen kuin siitä lopulta saatiin riittävän vankka. Rakennushankkeensa köyhdyttämänä Beckford myi Fonthill Abbeyn 1823. Kaksi vuotta myöhemmin torni luhistui lopullisesti, eikä alkuperäisestä rakennuksesta ole nykyään jäljellä kuin pieni osa.
Fonthill Abbey tunnettiin varsinkin 87-metrisestä tornistaan, joka oli koko Englannin korkein. Myös sisustus oli yltäkylläinen, ja rakennukseen oli koottu kymmenientuhansien niteiden kirjasto ja kulttuurihistoriallisesti arvokas taidekokoelma. Homoseksuaalisuuteensa liittyvien skandaalien vuoksi Beckford oli kuitenkin epäsuosittu henkilö, ja hän eli Fonthill Abbeyssä eristettyä elämää seuranaan lähinnä palvelusväkensä. Itämaisesta estetiikasta nauttinutta Beckfordia onkin ajoittain kuvailtu ”Fonthillin kalifiksi”.
Rakennuksen historia muokkaa
Beckford oli nuoruudessaan kirjailija, joka saavutti menestystä goottilaisella romaanillaan Hirmuvaltias (Vathek, 1786). Seksuaalisesta vapaamielisyydestään ja eksentrisestä käytöksestään johtuen hän joutui toistuvasti lähtemään maanpakoon. Vuodesta 1793 alkaen hän suuntasi mielenkiintonsa kirjallisuuden sijaan Wiltshiressä sijainneen perintötilansa Fonthillin uudistamiseen. Fonthill Abbeyn suunnitteli aikansa merkittävin brittiläinen arkkitehti James Wyatt. Rakennustyöt käynnistyivät 1795, ja niihin osallistui satoja työläisiä.[1] Vuonna 1798 Beckford jätti Portugalin lopullisesti ja palasi takaisin kotimaahansa.[2]
Beckfordin vaatimuksesta rakennus suunniteltiin muistuttamaan keskiajalta periytyviä goottilaisia raunioita ja siinä oli vaikutteita myös hänen matkoillaan näkemistä iberialaisista monumenteista. Lisäksi Beckford suosi romantiikkaa ja eri tyylisuuntien sekoittamista, kun taas Wyatt olisi halunnut pitäytyä englantilaisen arkkitehtuurin perinteessä. Fonthill Abbey otti vaikutteita erityisesti läheisestä Salisburyn katedraalista. Tarinan mukaan Beckford jopa vaati purkamaan sellaisia jo viimeisteltyjä osia, jotka eivät vastanneet hänen näkemystään.[3]
Keskiaikaisten katedraalien rakentaminen saattoi viedä vuosisatoja. Beckford vaati kuitenkin äärimmäisen nopeaa aikataulua. Sen vuoksi Wyatt joutui rakentamaan Fonthill Abbeyn huonoille perustuksille, ja sen rakenteissa käytettiin paljon puuta ja kipsiä. Ajoittain rakentajat työskentelivät jopa öisin soihdunvalossa. Heikkojen rakenteiden vuoksi katedraalin torni sortui kuudesti, minkä jälkeen se rakennettiin aina uudestaan. Legendan mukaan Beckford ei ollut harmissaan tornin sortumisesta sinänsä vaan lähinnä siitä, ettei ollut paikalla todistamassa tapahtumaa.[4]
Lopullisessa muodossaan katedraalin torni oli 285 jalkaa (noin 87 metriä) korkea. Sen muurit olivat kiveä, mutta holvirakenteen puutteen vuoksi torni oli edelleen epävakaa. Avajaiset pidettiin 1800, vaikka rakennustyöt olivat vielä pahasti kesken ja jatkuivat vuoden 1812 tienoille asti. Holtittoman rahankäytön, huonon taloudenpidon ja tappiollisten oikeusjuttujen seurauksena Beckford oli köyhtynyt ja joutui kiinnittämään Fonthill Abbeyn 1820-luvun alussa. Rakennus taidekokoelmineen myytiin 300 000 – 350 000 punnalla (lähteiden tiedot vaihtelevat) ruudin valmistuksella ja sotakeinottelulla rikastuneelle tehtailijalle vuonna 1823.[5]
Beckford rakennutti jäljellä olevilla varoillaan 154 jalkaa (noin 57 metriä) korkean Lansdown Tower -nimisen rakennuksen, missä hän vietti viimeiset elinvuotensa. Rakennus on edelleen pystyssä ja tunnetaan ”Beckfordin tornina”. Fonthill Abbeyn torni sen sijaan luhistui lopullisesti vuonna 1825 perustuksien heikkouden vuoksi. Rakennuksesta on nykyään jäljellä vain osa sen pohjoisesta siivestä. Raunioita peittää D-kirjaimen muotoinen maakumpu.[6]
Kuvaus rakennuksesta muokkaa
Fonthill Abbey oli Englannin huomattavimpia rakennuksia. Erityisen maineikas oli sen torni, joka oli koko maan korkein.[7] Beckfordin luona lokakuussa 1817 vieraillut runoilija Samuel Rogers kuvaili käyntiään seuraavasti. Fonthill Abbeyn ovet olivat 38 jalkaa (11,5 metriä) korkeat ja ovenvartijana toimi kullalla ja jalokivillä koristautunut kääpiö, joka sai ovet näyttämään vieläkin korkeammilta. Yhtä yltäkylläisesti olivat sonnustautuneet myös muut palvelijat. Rakennuksessa oli lukemattomia saleja, joihin oli kerätty muun muassa jalokiviä, posliinia, pronssiveistoksia ja kalliita kankaita. Ovet olivat purppuralla ja kullalla kirjailtua violettia samettia. Rogers ja Beckford saapuivat lopulta pylväskäytävään, joka oli vielä edellisiäkin yltäkylläisempi ja joka näytti päättyvän pronssisen patsaan kannattelemiin karmiininpunaisiin kankaisiin. Silloin Beckford huusi ”avaudu”, ja kankaat heilahtivat sivuun paljastaen koko 350 jalkaa (106 metriä) pitkän käytävän. Rakennuksessa oli myös kappeli täynnä kultaisia, jalokivin koristeltuja kynttilänjalkoja ja astioita. Jopa tulisijojen hiilet olivat hajustettuja ja niitä säilytettiin kullatuissa koreissa.[7]
Beckford keräsi kotiinsa 20 000 niteen kokoelman, joka oli arvokkain yksityinen kirjasto Englannissa.[8] Hänen laaja taidekokoelmansa käsitti muun muassa Tizianin, Bronzinon, Rafaelin, Velázquezin, Rembrandtin, Rubensin ja Canaletton töitä. Suuri osa kokoelmasta on sittemmin päätynyt museoihin.[9]
Tilukset olivat laajuudeltaan kuusituhatta eekkeriä (24 km2), ja niitä ympäröi 15 mailia (24 km) pitkä ja 12 jalkaa (3,7 m) korkea muuri,[10] jonka päällä oli rautaisia piikkejä. Muurin on usein arveltu olleen osoitus skandaalien katkeroittaman Beckfordin halusta eristäytyä muusta maailmasta, mutta syynä lienee ollut pikemminkin eläinrakkaan miljonäärin halu pitää metsästäjät loitolla.[11]
Elämä Fonthill Abbeyssä muokkaa
Fonthill Abbey oli mitä ilmeisimmin suunniteltu dramaattisten seurapiirijuhlien näyttämöksi.[12] Beckfordin homoseksuaalisuus oli kuitenkin tehnyt hänestä hylkiön, jota englantilainen aristokratia halveksi ja vältteli. Avajaiset jäivät ainoiksi merkittäviksi Fonthill Abbeyssä järjestetyiksi juhlallisuuksiksi, ja niihin osallistuivat amiraali Horatio Nelson sekä hänen rakastajattarensa Emma Hamilton, jotka tunnettiin ennakkoluulottomina henkilöinä. Muutoin Beckfordin luona vierailivat harvakseltaan lähinnä hänelle työskentelevät taiteilijat ja taidekauppiaat, vanhat yhteistyökumppanit sekä satunnaiset uteliaat.[13] Alueella liikuskellut pankkiiri Richard Hoare kävi tutustumassa Fonthill Abbeyyn vuonna 1806, mitä hän yleisestä paheksunnasta johtuen joutui myöhemmin selittelemään, ja käynti jäikin ainoaksi laatuaan. Ehkä tunnetuin Beckfordin luona vieraillut taiteilija oli maalari Benjamin West.[11]
Beckfordin elämä Fonthill Abbeyssä oli eristäytynyttä ja yksinäistä.[14] Hän kokosi ympärilleen palvelijoista koostuvan hovin, joka käsitti muun muassa hengellisenä neuvonantajana toimineen ranskalaisen kirkonmiehen sekä joukon nuoria miespalvelijoita, mikä synnytti huhuja homoseksuaalisista orgioista. Tarinat olivat liioiteltuja, mutta todennäköisesti niihin sisältyi totuuden siemen. Beckfordin ylellinen ja eksentrinen elämä Fonthill Abbeyssä muistutti joiltain osin Hirmuvaltiaan päähenkilöä, hedonistista kalifi Vathekia.[11] Itämaisesta estetiikasta viehättynyttä Beckfordia onkin sittemmin kuvailtu ”Fonthillin kalifiksi”.[12]
Lähteet muokkaa
- Bleiler, E. F. (toim.): ”William Beckford and Vathek”, Three Gothic Novels, s. xix–xxx. Esipuhe. Mineola, New York: Dover Publications, 1966. ISBN 978-0-486-21232-6. (englanniksi)
- Jack, Malcolm (toim.): Vathek and Other Stories. A William Beckford Reader. Lontoo: Penguin Books, 1993. ISBN 978-0-140-43530-6. (englanniksi)
- James, Jamie: The Caliph of Fonthill. The American Scholar, talvi 2003, 72. vsk, nro 1, s. 67–79. Yhdysvallat: The Phi Beta Kappa Society. JSTOR. Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
- Norton, Rictor: William Beckford – The Fool of Fonthill Gay History and Literature. 1999. Viitattu 20.5.2019. (englanniksi)
- Norton, Rictor: A Visit to Fonthill The Great Queers of History. 30.6.2000. Viitattu 22.12.2019. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ Bleiler 1966, xxiv–xxv.
- ↑ Jack 1993, s. xvi.
- ↑ Bleiler 1966, s. xxv.
- ↑ Bleiler 1966, s. xxv; Norton 2000.
- ↑ Bleiler 1966, s. xxv–xxvi; Norton 2000.
- ↑ Norton 2000; Bleiler 1966, s. xix–xxx.
- ↑ a b Bleiler 1966, s. xix–xx.
- ↑ Norton 2000; James 2003.
- ↑ Norton 2000.
- ↑ Bleiler 1966, s. xx.
- ↑ a b c Norton 1999.
- ↑ a b James 2003.
- ↑ James 2003; Norton 1999; Bleiler 1966, s. xix–xxx.
- ↑ Norton 1999; James 2003.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fonthill Abbey Wikimedia Commonsissa
