Filip V (Ranska)

Hallitsija

Filip V Pitkä (ransk. Philippe V le Long, 1293, Lyon3. tammikuuta 1322, Pariisi) oli Ranskan kuningas 13161322 ja Kapeting-suvun 14. hallitsija. Hän oli Navarran kuningas nimellä Filip II.

Elämäkerta muokkaa

Filip V oli Filip IV Kauniin ja Johanna Navarralaisenn toinen poika ja Ludvig X Itsepäisen ja Kaarle IV Kauniin veli. Filipiä edelsi kuninkaana hänen veljenpoikansa Juhana I Postuumi, joka kuitenkin kuoli vain viiden päivän ikäisenä. Filipiä, joka oli ollut valtakunnan sijaishallitsija ennen Juhanan syntymää, epäiltiin yleisesti Juhanan kuoleman aiheuttajaksi.

Hallinto muokkaa

Filip V Pitkä oli hyvä strategi ja asioiden järjestelijä. Tätä näppäryyttä hän osoitti jo tultuaan sijaishallitsijaksi, mutta eritoten näistä kyvyistä oli hyötyä kuninkaaksi tulossa. Toinen näytön paikka Filipille on flaamien kanssa jatkuneiden yhteenottojen diplomaattinen sovittelu, joka päättyi rauhantekoon 2. kesäkuuta 1320. Sisäpolitiikassaan hän vahvisti eri maakuntien oikeudet, mutta samalla hän keskitti valtaa Pariisiin, jotta instituutioista tulisi entistä tehokkaampia. Hän pakotti koko valtakunnan käyttämään yhteistä rahaa, vaikka esimerkiksi Etelä-Ranskan herrat sitä kovasti vastustivat. Rahan arvon hän pyrki normalisoimaan.

Puoliso ja lapset muokkaa

Vuonna 1307 Filip V Pitkä avioitui Burgundin Johannan (v. 1291–1330) kanssa. Johannasta tuli Burgundin kreivitär (v. 1315–1330) nimellä Johanna II isänsä Burgundin kreivin Othon IV:n kuoltua. Myöhemmin hänestä tuli myös Artois'n kreivitär (v. 13291330) hänen äitinsä Artois'n kreivittären Mahout’n kuoltua.

Avioliitosta Burgundin Johannan kanssa syntyi kaikkiaan kuusi lasta:

  • Johanna (13081347), Burgundin kreivitär (Johanna III) ja Artois'n kreivitär (Johanna II), avioitui vuonna 1318 Burgundin herttuan Eudes IV:n kanssa.
  • Marguerite (13109. toukokuuta 1382), Burgundin ja Artois'n kreivitär (1361–1382), avioitui vuonna 1320 Flanderin, Neversin ja Rethelin kreivin Ludvig I Dampierren (v. 1304–1346) kanssa.
  • Isabelle (13121348), avioitui ensimmäisen karran vuonna 1323 Viennen dauphinin Guigues VIII:n kanssa. Avioliitosta ei ollut jälkeläisiä ja siten suku sammui. Toisen kerran Isabelle avioitui noin vuonna 1335 Faucogneyn herran Jean III:n kanssa, tästäkään avioliitosta ei ollut jälkeläisiä.
  • Blanche (13131358), ei avioliittoa tai jälkeläisiä.
  • Louis Philippe (1317), kuoli hyvin varhain.
 
Filip V Pitkä

Kuolema muokkaa

Filip V Pitkä on haudattu muiden Ranskan monarkkien ja keskeisten monarkian palvelijoiden tapaan Saint Denis'n luostarin basilikaan, jossa olevat haudat joutuivat vallankumouksen vuosina hävityksen kohteiksi.

Vallanperimys muokkaa

Filip V Pitkä kuoli ilman eloonjääneistä miespuolisia perillisiä. Näin vakiintunutta tapa noudattaen paronit valitsivat Ranskan uudeksi kuninkaaksi Filipin nuorimman veljen, joka hallitsi nimellä Kaarle IV Kaunis. Näin tyttäret sivuutettiin perimyksestä ja kansalliset edut tulivat esiin ranskalaisen prinssin suosimisena kruununperimyksessä.

Lähteet muokkaa

  • Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
  • Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
  • Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
  • Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.
 
Edeltäjä:
Juhana I Postuumi
Ranskan kuningas
1316–1322
Seuraaja:
Kaarle IV Kaunis