Fela Kuti

nigerialainen muusikko

Fela Kuti (oik. Olufela Olusegun Oludotun Ransome-Kuti, 15. lokakuuta 1938 Abeokuta, Brittiläinen Nigeria2. elokuuta 1997 Lagos, Nigeria) oli nigerialainen muusikko, säveltäjä, ihmisoikeusaktivisti ja poliittinen toisinajattelija. Muusikkona hän käytti myös taiteilijanimiä Fela, Fela Anikulapo Kuti ja Fela Ransome-Kuti. Hän syntyi Abeokutassa Nigeriassa ja muutti vuonna 1958 Lontooseen opiskelemaan. Vuonna 1963 Kuti muutti takaisin Nigeriaan ja perusti yhtyeen Koola Lobitos. Sen tyylissä oli vaikutteita sekä afrikkalaisesta kansanmusiikista että länsimaisesta populaarimusiikista. Tämä tyyli tunnetaan nykyään nimellä afrobeat. Vuonna 1969 Koola Lobitosin nimi vaihdettiin Nigeria ’70:ksi. Yhtye alkoi jo pian saada suosiota Nigeriassa. Vuonna 1977 julkaistu albumi Zombie sai suosiota myös Nigerian ulkopuolella. Nigeria ’70 hajosi pian, mutta vuonna 1979 Fela Kuti perusti uuden yhtyeen nimeltään Egypt ’80. Egypt 80:sta tuli myöhemmin melko suosittu Nigerian ulkopuolellakin. Fela Kuti kuoli AIDSiin.

Fela Kuti
Kuti vuonna 1970
Kuti vuonna 1970
Henkilötiedot
Koko nimi Olufela Olusegun Oludotun Ransome-Kuti
Syntynyt15. lokakuuta 1938
Abeokuta, Brittiläinen Nigeria
Kuollut2. elokuuta 1997 (58 vuotta)
Lagos, Nigeria
Ammatti laulaja-lauluntekijä, muusikko, aktivisti
Muusikko
Taiteilijanimi Fela Kuti
Fela
Fela Anikulapo Kuti
Fela Ransome-Kuti
Aktiivisena 1958–1997
Tyylilajit afrobeat
Soittimet saksofoni, koskettimet, trumpetti, kitara, rummut
Yhtyeet Africa ’70, Egypt ’80, Koola Lobitos, Nigeria ’70
Levy-yhtiöt Barclay / PolyGram, MCA / Universal, Celluloid, EMI Nigeria, JVC, Wrasse, Shanachie, Knitting Factory
Aiheesta muualla
www.felaproject.net

Fela Kutin pojista ainakin Femi Kuti ja Seun Kuti ovat myös muusikkoja.

Fela Kutin ja Ginger Bakerin albumi Live! (1971) valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[1].

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

  • Fela Fela Fela (1969)
  • Fela’s London Scene (1971)
  • Why Black Man Dey Suffer (1971)
  • Live! (1971)
  • Open & Close (1971)

  • Shakara (1972)
  • Roforofo Fight (1972)
  • Afrodisiac (1973)
  • Gentleman (1973)
  • Confusion (1975)

  • Expensive Shit (1975)
  • He Miss Road (1975)
  • Zombie (1976)
  • Stalemate (1977)
  • No Agreement (1977)

  • Sorrow Tears and Blood (1977)
  • Shuffering and Shmiling (1978)
  • Black President (1981)
  • Original Sufferhead (1981)
  • Unknown Soldier (1981)

  • Army Arrangement (1985)
  • Beasts of No Nation (1989)
  • Confusion Break Bones (1990)
  • The Best Best of Fela Kuti (1999)
  • The ’69 Los Angeles Sessions (1969 / 2010)

Filmografia muokkaa

  • Finding Fela (2014)
  • Fela in Concert (1981)
  • Music Is the Weapon (1982)
  • Fela Live! Fela Anikulapo-Kuti and the Egypt ’80 Band (1984)
  • Fela Kuti: Teacher Don’t Teach Me Nonsense & Berliner Jazztage ’78 (Double Feature) (1984)
  • Femi Kuti – Live at the Shrine (2005)

Lähteet muokkaa

  1. Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Leviäkangas, Pekka: Fela Kuti. Libero 2/2010.