F. W. Murnau
Friedrich Wilhelm Murnau (alk. Friedrich Wilhelm Plumpe; 28. joulukuuta 1888 Bielefeld, Saksan keisarikunta – 11. maaliskuuta 1931 Santa Barbara, Kalifornia, Yhdysvallat) oli saksalainen teatterinäyttelijä ja elokuvaohjaaja. Häntä pidetään yleisesti yhtenä mykkäelokuvan tärkeimmistä elokuvaohjaajista. Hän aloitti uransa näyttelijänä mutta siirtyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ohjaajaksi. Murnau ohjasi Saksassa muun muassa elokuvat Nosferatu ja Viimeinen mies, jonka ansiosta hänestä kiinnostuttiin Hollywoodissa. Hänen ensimmäistä Fox Film Companylle tekemäänsä elokuvaa, Auringonnousua on myöhemmin tituleerattu jopa ”maailman kauneimmaksi elokuvaksi”. Se oli kuitenkin taloudellisesti pettymys, ja Murnau menetti taiteellisen vapautensa seuraavissa tuotannoissa. Hän ohjasi Hollywoodissa lopulta vain neljä elokuvaa, sillä hän kuoli 42-vuotiaana viikko ennen viimeisen elokuvansa Tabun ensi-iltaa.
| F. W. Murnau | |
|---|---|
 Friedrich Wilhelm Murnau |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Friedrich Wilhelm Plumpe |
| Syntynyt | 28. joulukuuta 1888 Bielefeld, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 11. maaliskuuta 1931 (42 vuotta) Santa Barbara, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Taiteilijanimet | Peter Murglie |
| Aktiivisena | 1919–1931 |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Nosferatu (1922) Auringonnousu (1927) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.filmmuseum-berlin.de/fwmurnau | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Syntymä muokkaa
Friedrich Wilhelm Plumpe syntyi 28. joulukuuta 1888 Bielefeldissä. Hänen vanhempansa olivat tekstiilitehtailija Heinrich Plumpe ja tämän toinen vaimo Otilie. Friedrichillä oli kaksi veljä ja kaksi sisarpuolta. Perhe muutti vuonna 1892 Kasseliin.[1][2]
Ura muokkaa
Opiskelijasta näyttelijäksi muokkaa
F. W. Plumpe aloitti 1908 Berliinin yliopistossa filologian opinnot. Sieltä hän jatkoi kuitenkin pian Heidelbergin yliopistoon, missä hän opiskeli kirjallisuustiedettä, kielitiedettä ja taidehistoriaa.[1] Kesän 1911 jälkeen Plumpe keskeytti opintonsa ja aloitti uran näyttelijänä, mikä etäännytti häntä perheestänsä. Siksi hän vaihtoi nimensä Murnauksi baijerilaisen Murnau am Staffelseen mukaan.[2] Murnau am Staffelsee tunnettiin monien monien ekspressionistien, kuten Wassily Kandinskyn ja Franz Marcin, pakopaikkana.[1]
Murnau oli vuosina 1909–1913 aktiivinen Heidelbergin teatteriyhteisössä. Tuona aikana Max Reinhardt kiinnitti huomion häneen ja kutsui hänet Berliiniin Deutsches Theateriin. Reinhardt oli useiden saksalaisten ja itävaltalaisten näyttelijöiden mentori. Ensimmäinen maailmansota katkaisi Murnaun nousevan uran teatterissa. Hän taisteli maavoimissa Itä-Preussissa itärintamalla ja myöhemmin taistelulentäjänä.[1] Erään lennon aikana Murnaun kone pakotettiin alas Sveitsiin, missä hänet internoitiin. Saksan lähetystön ansiosta hän pystyi tuona aikana ohjaamaan useita teatterituotantoja ja aloittamaan uran elokuvamaailmassa propagandaelokuvien kokoajana ja leikkaajana. Kokemus elokuvista mahdollisti Murnaun siirtymisen sodan jälkeen täyspäiväisesti elokuva-alalle.[3]
Ohjaajana Saksassa muokkaa
Pian sodan jälkeen Murnau osallistui elokuvantekoon ja oli mukana saksalaisen mykkäelokuvan nousussa. Murnau perusti 1919 pienen itsenäisen Murnau-Veidt Filmgesellchatt -elokuvastudion näyttelijä Conrad Veidtin kanssa. Samana vuonna Murnau ohjasi ensimmäisen elokuvansa, Der Knabe in Blau.[1] Hänen seuraavat elokuvansa olivat Saatana (Luopunut enkeli), joka oli hänen ensimmäinen elokuvaaja Karl Freundin ja näyttelijä Conrad Veidtin kanssa, ja Kyttyräselkä ja tanssijatar, joka aloitti hänen yhteistyönsä käsikirjoittaja Carl Mayerin kanssa.[4] Murnaun muista varhaisia elokuvia olivat Sehnsucht, Abend – Nacht – Morgen ja Der Januskopf.[2] Der Januskopf oli luvaton versio Robert Louis Stevensonin romaanista Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Se oli kauhulegenda Bela Lugosin ensiesiintyminen valkokankaalla.
Murnaun varhaisin säilynyt elokuva on Matka yöhön (1921), joka oli kolmiodraaman ympärille rakennettu tragedia. Se oli mielenkiintoinen yhdistelmä aikansa merkittäviä tyylejä, kamarielokuvaa ja ekspressionismia.[1] Samana vuonna vain 16 päivässä kuvatussa Vogelödin linnassa Murnau osoitti jo taitojaan luoda pelon ja kauhun ilmapiiriä, mistä hän tuli tunnetuksi vampyyrielokuvassa Nosferatu (1922).[4] Nosferatusta on tullut ekspressionistisen elokuvan merkkiteos, mutta elokuva oli vaarassa tuhoutua kokonaan, sillä se oli luvaton sovitus Bram Stokerin Draculasta ja Stokerin leski haastoi tuotantoyhtiö Pana-Filmin oikeuteen. Oikeusjutun takia taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Pana-Film ei pystynyt levittämään elokuvaa laajasti.[1]
Nosferatun lisäksi Murnau ohjasi vuonna 1922 kaksi muutakin elokuvaa, Fantomin ja Palavan pellon.[5] Murnau ja elokuvaaja Fritz Arno Wagner olivat luoneet Nosferatuun lähes unenomaisia visuaalisia tehosteita, joita he käyttivät myös elokuvassa Viimeinen mies, jonka ansiosta Murnausta kiinnostuttiin myös Hollywoodissa.[1] Peter von Baghin mukaan Viimeinen mies oli kamarielokuvakauden huipentuma. Siinä Murnau käyttää kameraa, joka kuvaa asiat päähenkilön näkökulmasta.[6]
Murnau ohjasi vielä Viimeisen miehen jälkeen Saksassa muun muassa filmatosoinnit Molièren Tartuffesta ja Johann Wolfgang von Goethen Faustista.[7] Faustia pidetään lähes mestariteoksena, ja siinä on ajalleen poikkeukselliset erikoistehosteet. Varsinkin kohtaus, jossa Faust ja Mefistofeles lentävät maan yllä on maininnan arvoinen.[8] Faust ja Fritz Langin Metropolis valmistuivat neljän kuukauden välein, ja ne olivat viedä tuotantoyhtiö Ufan konkurssiin. Vaikka kansainvälisellä näyttelijäkokoonpanolla varustettu Faust menestyikin erinomaisesti Saksan markkinoilla, elokuvien tuotantokustannukset olivat niin suuret, että ne päättivät Erik Pommerin uran Ufan johdossa.[9]
Hollywoodin aika muokkaa
Murnau oli jo Yhdysvalloissa, kun Faust sai ensi-iltansa 14. lokakuuta 1926.[2] Hän oli tehnyt Fox Film Companyn kanssa neljän vuoden sopimuksen, ja hänen ensimmäinen Hollywood-elokuvansa oli Auringonnousu.[1] Elokuva valittiin vuonna 1958 ”maailman kauneimmaksi elokuvaksi”, mutta se ei menestynyt odotetusti. Auringonousu sai runsaasti kiitosta kriikoilta, ja se sai ensimmäisessä Oscar-gaalassa palkinnon ainutlaatuisesta ja taiteellisesta tuotannon laadusta. Lisäksi Janet Gaynor palkittiin parhaasta naispääosasta ja Charles Rosher ja Karl Struss parhaasta kuvauksesta. Auringonnousu ei kuitenkaan menestynyt taloudellisesti, minkä takia Murnau menetti taiteelliset vapautensa Foxilla.[3]
Fox valkoi huomattavasti tarkemmin Murnaun seuraavia elokuvia. Elokuvan 4 paholaista (1928) muutettiin onnelliseksi, ja siihen lisättiin jälkikäteen ääniraita. Samoin kävi elokuvalle Suurkaupungin tyttö (1930).[4] 4 paholaista on sittemmin kadonnut, eikä Suurkaupungin tyttö ollut enää täysin Murnaun projekti, sillä häntä ei sallittu kuvaamaan elokuvaa loppuun.[3] Suurkapungin tytön alkuperäinen nimi oli Jokapäiväinen leipämme. Murnau halusi kuvata siinä dokumentaarisesti leivän valmistusprosessia, ja hän tutkikin sitä perusteellisesti elokuvaa varten. Tuottaja William Fox ei ollut kuitenkaan aiheesta kiinnostunut.[5]
Suurkaupungin tytön jälkeen Murnau aloitti yhteistyön Robert J. Flahertyn kanssa.[3] He matkustivat Tahitille kuvaamaan elokuvaa Tabu – tarina Etelämereltä. Heidän näkemykset elokuvasta eivät kuitenkaan olleet yhtenäväiset, ja Murnau kuvasi ja kustansi elokuvan lopulta itse.[4] Hän oli sitä ennen purkanut sopimuksensa Foxin kanssa, joten hänellä ei ollut tuotantoyhtiön rahallista tukea elokuvan tekemisessä.[8]
Kuolema muokkaa
Murnau kuoli pian Tabun valmistumisen jälkeen. Hän joutui Kalifornian Tyynenmeren valtatiellä auto-onnettomuuteen, jossa kuoli myös hänen autonkuljettajansa. Tabun ensi-iltaan oli tuolloin vain noin viikko, ja Murnaulla oli harkinnassa tarjous Paramount Picturesilta, joka tunnettiin Foxia ohjaajaystävällsempänä.[1] Murnaun ruumis kuljetettiin Saksaan, ja hänet haudattiin Südwestkirchhof Stahnsdorfin hautausmaalle.[2] Greta Garbo teetti itselleen Murnaun kuolinnaamion ja säilytti sitä pöydällään elämänsä loppuun saakka[10].
Vuosikymmenten kuluessa Murnaun hautarauhaa häirittiin toistuvasti, kunnes vuoden 2015 heinäkuussa hänen pääkallonsa varastettiin[11]. Kynttilän jälkien perusteella teosta syytettiin saatananpalvojia tai mustan magian harrastajia[11]. Kallo on edelleen kadoksissa vuonna 2022[10].
Jälkimaine muokkaa
Vaikka Murnaun monet elokuvat eivät olleet taloudellisia menestyksiä, häntä pidetään nykyisin yleisesti saksalaisen ekspressionistisen elokuvan tärkeimmistä tekijöistä. Hän hyödynsi elokuvissaan laajasti aikanaan uusia ja edistyksellisiä tekniikoita, kuten kamera-ajoja ja optisia illuusioita.
Nosferatun katsotaan vaikuttaneet voimakkaasti kauhuelokuvan kehitykseen ja kuvakieleen.
Murnaun elokuva Auringonnousu oli palkittiin vuonna 1929 elokuvahistorian ensimmäisellä Oscar-palkinnolla "parhaasta elokuvasta" (tuolloin nimellä "Unique and Artistic Production"). Vuonna 1958 Cahiers du Cinéma valitsi sen "maailman kauneimmaksi elokuvaksi".
Werner Herzogin uusintaversio Nosferatu – yön valtias (1979) on monilta osin selvä kunnianosoitus Murnauta ja hänen Nosferatu-elokuvaansa kohtaan.
Vuonna 2000 ilmestyneessä Shadow of the Vampire -elokuvassa John Malcowich näyttelee fiktiivistä versiota Murnausta Nosferatu-elokuvan kuvausten aikana. Elokuva esittää Murnaun häikäilemättömänä perfektionistina, joka palkkaa Kreivi Orlokin rooliin oikean vampyyrin (Willem Dafoen esittämä fiktiivinen "Max Schreck") ja asettaa koko kuvausryhmänsä vaaraan tuodakseen elokuvaansa realismia.
Filmografia muokkaa
Murnaun 21 elokuvasta on nykypäiville säilynyt vain 12.
| Vuosi | Alkuperäinen nimi | Suomenkielinen nimi | Huomioita |
|---|---|---|---|
| 1919 | Der Knabe in Blau | kadonnut | |
| 1920 | Satanas | Saatana (Luopunut enkeli) | kadonnut |
| 1920 | Der Bücklige und die Tänzerin | Kyttyräselkä ja tanssijatar | kadonnut |
| 1920 | Der Januskopf | Der Januskopf | kadonnut |
| 1920 | Abend – Nacht – Morgen | kadonnut | |
| 1921 | Der Gang in die Nacht | Matka yöhön | |
| 1921 | Sehnsucht | kadonnut | |
| 1921 | Schloß Vogelöd | Vogelödin linnassa | |
| 1922 | Marizza | Salakuljettajamadonna | kadonnut |
| 1922 | Der brennende Acker | Palava pelto | |
| 1922 | Nosferatu, eine Symphonie des Grauens | Nosferatu | |
| 1922 | Phantom | Fantom | |
| 1923 | Die Austreibung: die Macht der zweiten Frau | Naisen tähden | |
| 1923 | Der Finanzen des Großherzogs | Suurherttuan raha-asiat | |
| 1924 | Der letzte Mann | Viimeinen mies | |
| 1924 | Komödie des Herzens | Sydämen ilveilyä | vain käsikirjoitus (nimellä Peter Murglie) |
| 1926 | Tartüff | Tartuffe | |
| 1926 | Faust | Faust | |
| 1927 | Sunrise: A Song of Two Humans | Auringonnousu | |
| 1928 | 4 Devils | 4 paholaista | kadonnut |
| 1930 | City Girl | Suurkaupungin tyttö | |
| 1931 | Tabu | Tabu – tarina Etelämereltä |
Lähteet muokkaa
- Armstrong, Richard & Charity, Tom & Hughes, Lloyd & Winter, Jessica: The Rough Guide to Film. London: Rough Guides, 2007. ISBN 978-1-84353-408-2.
- Bagh, Peter von: Elokuvan historia. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-14868-0.
- Gale Encyclopedia of Biography. The Gale Group, Inc, 2006. Answers (viitattu 28.6.2014). (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Gale Encyclopedia of Biography.
- ↑ a b c d e F.W. Murnau - Leben und Karriere Friedrich-Wilhelm-Murnau-Stiftung. Viitattu 20.7.2017. (saksaksi)
- ↑ a b c d DeWitt Bodeen: Murnau, F. W. Film Referene. Advameg. Viitattu 28.6.2014. (saksaksi)
- ↑ a b c d F. W. Murnau Filmportal.de. Viitattu 28.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Bagh, s. 90.
- ↑ Bagh, s. 88.
- ↑ Bagh, s. 89.
- ↑ a b Armstrong et al., s. 383.
- ↑ Michael Koller: Faust. Senses of Cinema, 10/2003, nro 28. Senses of Cinema Inc. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.7.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Stahnsdorf and the search for F.W. Murnau's stolen skull faroutmagazine.co.uk. 12.3.2022. Viitattu 24.4.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Moyer, Justin Wm: The skull of famed horror film director is stolen; ‘Satanists’ suspected. Washinton Post 15.7.2015 https://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2015/07/15/nosferatu-director-f-w-murnaus-skull-stolen-satanists-suspected/
