Félix Savón (s. 22. syyskuuta 1967 San Vicente) on kuubalainen nyrkkeilijä. Hän on eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä amatöörinyrkkeilijöistä. Kuubalaiseen tapaan Savón ei koskaan siirtynyt ammattilaiseksi.

Félix Savón (oik.) ottelemassa itäsaksalaista Michael Ernszia vastaan Hallessa 19.3.1987.

Savón voitti raskaansarjan (alle 91 kg) olympiakullan kolmissa olympialaisissa peräkkäin vuosina 1992–2000.[1] Savónin lisäksi kolmeen nyrkkeilykultaan on yltäneet vain László Papp ja Teófilo Stevenson. Savón ei päässyt kilpailemaan Soulin olympialaisissa 1988, kun Kuuba boikotoi kisoja[1]. Hänen kerrotaan otelleen 1980-luvulla alkaneen uransa aikana 582 ottelua, joista hän useimpien tietolähteiden mukaan hävisi vain 19.

Savón voitti kuusi maailmanmestaruutta (1986, 1989, 1991, 1993, 1995 ja 1997).[1] Vuoden 1997 loppuottelussa Budapestissa hän hävisi Uzbekistanin Ruslan Tšagajeville[2] mutta tämä menetti myöhemmin maailmanmestaruuden Savónille, kun selvisi, että Tšagajev oli otellut ammattilaisena ennen MM-kisoja.[3] Vuoden 1999 MM-kisoissa Houstonissa Savón pääsi loppuotteluun mutta luovutti ilman ottelua vastalauseena kisojen tuomaritoiminnalle, jonka kuubalaiset kokivat syrjivän heidän joukkuettaan.[1][4] Lisäksi hän voitti kolme kultamitalia Pan-Amerikan kisoista (1987, 1991, 1995) sekä Keski-Amerikan ja Karibian kisoista (1986, 1990 ja 1993). Hän lopetti uransa 33-vuotiaana Sydneyn olympialaisten 2000 jälkeen.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Savon ripustaa hanskat naulaan 29.5.2012. Yle. Viitattu 12.7.2018.
  2. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 19, s. 165. Kustannus-Notariaatti Oy, 1998. ISBN 952-5106-07-1.
  3. Bunce, Steve: Gold medal earns redemption for Chagaev Independent. 11.6.2001. Viitattu 12.7.2018. (englanniksi)
  4. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21, s. 237, 316. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Félix Savón.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.