Ezra Pound
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Jotkut kohdat sen verran sekavasti kirjoitettu ettei niistä saa selvää. |
Ezra Weston Loomis Pound (30. lokakuuta 1885 Hailey, Idaho, Yhdysvallat – 1. marraskuuta 1972 Venetsia, Italia) oli yhdysvaltalainen runoilija ja kriitikko, joka oli varhaisen modernismin keskeisiä hahmoja. Kriitikko Hugh Kenner sanoi Ezra Puondista hänet tavattuaan: ”Yhtäkkiä tajusin, että läsnä oli modernismin keskeinen ydin.” [1]
| Ezra Pound | |
|---|---|
 Ezra Pound noin vuonna 1920. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ezra Weston Loomis Pound |
| Syntynyt | 30. lokakuuta 1885 Hailey, Idaho, Yhdysvallat |
| Kuollut | 1. marraskuuta 1972 (87 vuotta) Venetsia, Italia |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Ammatti | runoilija, kriitikko |
| Kirjailija | |
| Kirjallinen suuntaus | modernismi, imagismi |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Opinnot ja muutto Lontooseen muokkaa
Pound muutti synnyinpaikkakunnaltaan Haileysta lapsena vanhempiensa kanssa Philadelphiaan. Poundin kerrotaan jo 15-vuotiaana tienneen, että hän haluaa ryhtyä runoilijaksi. Hän opiskeli muun muassa Pennsylvanian yliopistossa, jossa hän opiskeli ranskaa, italiaa, muinaisenglantia ja latinaa ja sai MA-arvon vuonna 1906.[2]
Huomattuaan, ettei hänelle eikä hänen taiteelleen ollut paikkaa kotimaassa hän muutti Eurooppaan 1908 ja asettui Lontooseen. Siellä hän tutustui kirjailijapiireihin ja erityisesti lupaaviin suuntauksiin, jotka olivat valmiit runouden vallankumoukseen, nuoriin runoilijoihin, ja hän yritti löytää hyviä uusia runoilijoita. Lontoossa hän hankki elantonsa opettamalla ja kirjoittamalla. Hän toimi myös vuonna 1914 jonkin aikaa irlantilaisen runoilijan Yeatsin sihteerinä. Vuonna 1914 hän avioitui hyvän ystävänsä tyttären Dorothy Shakespearin kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin hän tutustui Pariisissa amerikkalaiseen viulistiin Olga Rudgeen, jolla oli Italian kaksoiskansalaisuus. Pound jatkoi suhdetta molempiin naisiin, ja suhteesta Olga Rudgeen syntyi tytär Mary (myöhemmin Mary De Rachewiltz), joka annettiin kasvatiksi tirolilaiseen talonpoikaisperheeseen[3].
Pound avusti merkittävästi nuorten kirjailijoiden mahdollisuuksia saada teoksensa julkaistuksi. Hän auttoi esimerkiksi T. S. Eliotia, Ernest Hemingwayta,[3] James Joycea, William Carlos Williamsia, Robert Frostia ja Marianne Mooria.lähde?
Näkemyksiä runoudesta muokkaa
Uuden runouden airuena Pound huomasi arvostelevansa juuri sitä runoutta, joka sai hänet ryhtymään runoilijaksi. Hänen runoilijauransa muuttui kaksijakoiseksi, toisaalta hän halusi tehdä uutta ja toisaalta hänellä oli syvä kiintymys vanhaan runouteen. Monet hänen kriittisistä esseistään on myöhemmin julkaistu kirjoina, kuten Make It New (1934), Lukemisen aakkoset (1934), Polite Essays (1937) ja Literary Essays (1954).[2]
Pound käytti uudesta runoudesta nimitystä imagismi. Jonkin tilanteen kuvailemisen, kohteen tai tilanteen ja siitä yleistyksen tekemisen sijasta imagistirunoilijat yrittivät esittää kohteen suoraan ja välttää esitystavassaan runsasta koristelua ja perinteiselle runoudelle tyypillisiä, monimutkaisia mutta ennakoitavia runomittoja.[2]
Merkityksellisen on aina tultava hahmosta (image), joka ilmenee luontaisesti ja niukasti ja on puhdasta ilmaisua. Pound lausui ”Go in fear of abstraction” ('menkää, mutta kavahtakaa abstraktia käsitteellisyyttä'). Vaikka imagismi eli ilmiönä vain lyhyen aikaa, sen vaikutus näkyy 1900-luvun runoudessa. Pound siirtyi pian vortisismiin, jossa käytettiin imagismin suoraa ja pelkistettyä ilmaisua.[2]
Pound piti Yhdysvaltoja kulttuurisesti takapajuisena maana ja kaipasi sivistyneen, maailmallisen runouden kirjoittamista maansa puolesta. Niiden aikojen runoja olivat muun muassa ”A Lume Spento” (1908), ”A Quizine for this Yule” (1908) ja ”Personae” (1910).[2]
Vaikka Pound näkemyksellään runoudesta sulki pois pitkän runouden ilmaisukanavana, hän ei pääsyt irti käsityksestä, että todella suuren runoilijan pitää kirjoittaa pitkiä runoelmia. Hän toteutti pitkän runoelman kirjoittamalla laajan teoksen The Cantos, jossa hän yhdisteli eripituisia runoja samaan teokseen. Vuodesta 1915 alkaen hän kirjoitti yhteensä 116 cantoa.[2]
Yhteiskunnallinen herääminen muokkaa
Etsiessään selitystä yhteiskunnan ongelmiin hän löysi käsitteen social credit, jonka oli kehittänyt kansantaloustieteilijä Clifford Hugh Douglas. Douglas piti rahan olemassaoloa yhteiskunnallisena pahan alkuna. Niinpä Pound alkoi etsiä yhteiskuntaa, joka ei olisi sidoksissa rahaan, ja siitä hän kirjoitti runoihinsa.[2]
Vaikka Pound kiisti antisemitiset näkemyksensä julkisesti, hän ilmaisi niitä yksityisesti. Hän kieltäytyi puhumasta sellaisten psykiatrien kanssa, joilla oli juutalaisilta kuulostavia nimiä. Pound hyljeksi ihmisiä, joita hän piti "juutalaisina", ja kehotti lukemaan Siionin viisaiden pöytäkirjoja, jonka hän väitti edustavan juutalaista suunnitelmaa maailman hallitsemiseksi."[4][5]
Pound jätti Englannin lopullisesti 1920 ja asui jonkin aikaa Välimerenmaissa ja Pariisissa ja asettui sitten pieneen italialaiseen Rapallon kaupunkiin.[2]
Etsiessään ihanteellista yhteiskuntarakennetta, voimakasta johtajaa ja maatalouden liittämistä yhteiskuntaan hän löysi Benito Mussolinin näiden hyveiden tuottajana. Toisen maailmansodan aikana Pound toimi vapaaehtoisena useissa Italian radion englanninkielisissä juutalaisvastaisissa propagandaohjelmissa, jotka suunnattiin Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Erityisesti hän arvosteli presidentti Franklin D. Rooseveltia ja amerikkalaista yhteiskuntaa yleensäkin.[2]
Vankilatuomio muokkaa
Kun liittoutuneet sodan päätteeksi valloittivat Italian, Pound pidätettiin ja häntä pidettiin ulkoilmavankilassa Pisassa. Hänet vietiin sitten Yhdysvaltoihin tuomittavaksi maanpetturuudesta. Poundia ei kuitenkaan tuomittu, koska oikeus hyväksyi lääkärin lausunnon, jossa todettiin, että Pound on ”henkisesti sairas ja mieleltään sopimaton tullakseen tuomituksi”.[2]
Pound oli 1946–1958 potilaana St. Elisabethin sairaalassa ”rikollisesti sairaiden” osastolla. Sairaalavuosinaan hän sai vastaanottaa vieraita, kirjoittaa kirjeitä ja jatkaa Cantosien kirjoittamista. Hän myös jatkoi poleemisten kiistakirjoitusten kirjoittamista Yhdysvaltoja vastaan.[2]
Bollingen palkinto ja vapaus muokkaa
Vuonna 1948 teos Pisan Cantos sai Yhdysvaltain kongressin kirjaston Bollingen runopalkinnon. Tapahtuma herätti laajaa keskustelua Poundin asemasta niin runoilijana kuin kansalaisenakin. Kymmenen vuotta myöhemmin kirjailijat onnistuivat saamaan Poundin vapaaksi. Pound palasi heti Italiaan ja kuoli siellä 87-vuotiaana.[2]
Jälkikäteen Pound katui juutalaisvastaisia lausuntojaan. lähde? Poundin tytär Mary De Rachewiltz asuu Italiassa ja on pyrkinyt saamaan tuomioistuimen kautta uusfasistiselle CasaPound-järjestölle kiellon käyttää hänen isänsä nimeä.[3]
Suomennetut teokset muokkaa
- Pisan cantot. The Cantos. Suomentanut Kari Aronpuro. Helsinki: ntamo, 2019. ISBN 978-952-215-723-2.
- Lukemisen aakkoset. (The ABC of Reading, 1934.). Suomentanut Hannu Launonen ja Lassi Saastamoinen. Helsinki: Otava, 1967.
- Personae. Valikoima runoja vuosilta 1908–1919. Personae of Ezra Pound. Suomentanut Tuomas Anhava. Helsingissä: Otava, 1976. ISBN 951-1-04166-5.
Lähteet muokkaa
- ↑ Hugh Kenner: The Grand Tour (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l The Norton Anthology of American Literature. 6th ed., s. 1946–1948.
- ↑ a b c Ezra Pound's daughter fights to wrest the renegade poet's legacy from fascists. Guardian 14.1.2012. Viitattu 28.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Tytell (1987), 289–297, 304–305.
- ↑ Wilhelm (1994), 286, 306.
Kirjallisuutta muokkaa
- Feldman, Matthew: Ezra Pound’s Fascist Propaganda, 1939–45. London: Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-1-137-34550-9. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Ezra Poundin (Arkistoitu – Internet Archive) runosuomennokset Lahden kaupunginkirjaston runotietokannassa.
- Modernismin voimahahmo luonnosteli runojaan vessapaperille vankileirin häkissä. Helsingin Sanomat 4.4.2019.