Etelänkeiju
Etelänkeiju (Oceanites oceanicus) on pieni Antarktiksen tuntumassa elävä merilintu. Heinrich Kuhl antoi lajille englanninkielisen nimen Wilson's Storm-petrel skotlantilaisen ornitologin Alexander Wilsonin kunniaksi.
| Etelänkeiju | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Ulappalinnut Procellariiformes |
| Heimo: | Ulappakeijut Hydrobatidae |
| Suku: | Etelänkeijut Oceanites |
| Laji: | oceanicus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Yläperän valkea laikku paistaa räikeästi päältä muuten noenmustassa ja alta mustanruskeassa höyhenpuvussa. Lajista tunnetaan 2 alalajia, nimialalaji O. o. oceanicus ja eteläisempi O. o. exasperatus. Aikuisen linnun pituus on noin 15–19 cm ja sen siipien kärkiväli on noin 38–42 cm. Aikuinen etelänkeiju painaa 34–45 grammaa.
Levinneisyys muokkaa
Etelänkeiju pesii Etelä-Atlantin syrjäisillä saarilla lähellä Etelämannerta. Muulloin sen tapaa enimmäkseen merellä. Eteläisen pallonpuoliskon talven lähestyessä etelänkeiju muuttaa päiväntasaajan yli Pohjois-Atlantin vesille. Maailman populaatio on kooltaan noin 6 miljoonaa yksilöä. Laji ei ole uhanalainen.[1]
Elinympäristö muokkaa
Lajin elinympäristöä ovat valtameret ja niiden kallioiset pikkusaaret.
Lisääntyminen muokkaa
Etelänkeiju pesii yhdyskunnittain joko rantakallioille tai rinteiden hienojakoiseen maahan. Naaras munii 1 munan, jota molemmat puolisot hautovat noin 43 vrk. Ne myös ruokkivat ja hoitavat poikasta yhdessä. Laji liikkuu pesimäaikana öisin välttääkseen ryöstelevät kihut ja lokit.
Ravinto muokkaa
Etelänkeijujen ravintoa ovat krillit, pikkukalat ja nilviäiset.
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Oceanites oceanicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)