Eruption

Van Halenin musiikkikappale
Tämä artikkeli käsittelee Van Halenin kappaletta. Samannimisestä 1970-luvun disco-yhtyeestä on artikkeli nimellä Eruption (yhtye).
”Eruption”
Van Halen
Kappaleen ”Eruption” kansikuva
Kappaleen tiedot
 Albumilta Van Halen
 Julkaistu 10. helmikuuta 1978
 Tyylilaji instrumentaalirock, heavy metal
 Levy-yhtiö Warner Bros.
Van Halenin muut kappaleet
Runnin’ with the Devil
1
”Eruption”
2
You Really Got Me
3

Eruption” (suom. purkaus) on Van Halenin kappale, joka käytännössä on Edward Van Halenin soittama kitarasoolo. Kappale on alun perin julkaistu Van Halenin ensimmäisellä albumilla Van Halen vuodelta 1978. Alun perin kyseessä oli harjoitus tai lämmittelyotos, eikä Eddie edes yrittänyt tehdä mitenkään mullistavaa kitarataiteilua. Kyseessä on kuitenkin yksi kaikkien aikojen mullistavimmista kitarasooloista – lähinnä siksi, ettei aiemmin ollut kuultu yhtä nopeaa kitaransoittoa, joka sisältää muun muassa niin kutsuttua tapping- sekä tremolopikkaustekniikkaa. Eddie itse totesi tehneensä soittaessaan jopa muutaman virheen[1]. Kappaleen alussa rumpali Alex Van Halen ja basisti Michael Anthony ”antavat lisää vauhtia” Eddielle, kuten yleensä live-esiintymissä.

Myöhemmin ”Eruptionista” tuli Van Halenin usein konserteissaan esittämä hitti, jonka se soitti koko uransa ajan aina ollessaan pääesiintyjä. Muun muassa guitar.about.com -sivusto on valinnut ”Eruptionin” maailman toiseksi parhaaksi kitarasooloksi.lähde?

Eddie Van Halen teki kappaleesta kaksi versiota studiossa. Kitaran ääni tulee 8-raitaisella nauhurilla tehdyistä kaiuista.[2]

Kappale on julkaistu myös ”Runnin’ with the Devilin” singlen b-puolena.

Lähteet muokkaa

  1. Steve Allsworth: Van Halen: Eruption. Total Guitar, tammikuu 2006, nro 144, s. 86. (englanniksi)
  2. Dan Cross: The 15 Best Guitar Solos of All Time 31. joulukuuta 2018. guitar.about.com. Viitattu 21.3.2019. (englanniksi)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.