Erica Durance

kanadalainen näyttelijä

Erica Durance (s. 21. kesäkuuta 1978 Calgary, Alberta) on kanadalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan Smallville-televisiosarjan Lois Lanena.

Erica Durance
Durance vuonna 2022
Durance vuonna 2022
Henkilötiedot
Syntynyt21. kesäkuuta 1978 (ikä 45)
Kanada Calgary, Alberta
Näyttelijä
Taiteilijanimet Erica Parker
Aktiivisena 2001–
Merkittävät roolit Lois Lane
(Smallville)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Varhainen elämä muokkaa

Durance syntyi Albertassa Calgaryssä ja hän kasvoi Three Hillsissä Albertassa. Valmistuttuaan lukiosta hän muutti Vancouveriin Brittiläiseen Kolumbiaan edetäkseen näyttelijänurallaan. Hän on myöhemmin kertonut halunneensa kokeilla näyttelemistä pienemmällä alueella kuin Los Angeles. Hän aloitti uransa taka-alalla, nousten mainoksiin, ja sitten vierailevaksi tähdeksi, saaden aina edellistä parempia tarjouksia.

Ura muokkaa

Vuonna 2004 hän vieraili The Chris Isaak Show’ssa ja esitti siellä Ashleya, Chrisin kanssa treffeillä ollutta tyttöä. Pelastaja-sarjassa hän esitti hahmoa, joka otti osaa kauneuskilpailuun ja kilpaili Eliza Dushkun esittämää hahmoa vastaan. Hän esitti kirjastonhoitajaa Gene Roddenberry's Andromeda -sarjassa ja Tealcin tyttöystävää Tähtiportin yhdessä jaksossa. Hän esitti myös tv-sarjassa The Collector yhden pääosan näyttelijän siskoa.

Vuonna 2004 Durance palkattiin esittämään Lois Lanea Smallvilleen, sarjaan, joka kertoi Clark Kentin vaiheista, ennen kuin hän oli Teräsmies. Tämä tapahtui ennen neljännen kauden alkua. Tuottaja Kelly Souders on myöhemmin kertonut Durancen palkkaamisesta, että heti tämän esittelyvideon nähtyään kaikki olivat varmoja, että juuri hänen kuuluisi esittää Lois Laneä.lähde?

Durance oli vieraileva tähti Smallvillen neljännellä kaudella ja nousi yhdeksi päänäyttelijöistä viidennellä kaudella. Hän pysyi yhtenä päänäyttelijöistä sarjan loppuun asti. Durance on kertonut lukeneensa Teräsmies-sarjakuvia ja nähneensä kaikki Teräsmies-elokuvat.lähde?

Vuosina 2012-2017 Durance esiintyi sairaalasarjassa Saving Hope.

Mediajulkisuus muokkaa

 
Durance vuonna 2009

Durance esiintyi The Howard Stern Show’ssa syyskuussa 2004 sen jälkeen, kun hän oli kuvannut ensiesiintymisjaksonsa Smallvillessä.

9. lokakuuta 2006 hän esiintyi jälleen The Howard Stern Show’ssa mainostamassa The Butterfly Effect 2 -elokuvan DVD-julkaisua.

Hän oli listattu suurimmaksi tulokkaaksi ja kansitytöksi FHM-lehdessä toukokuussa 2006 kuten myös 100 seksikkäimmän naisen listalla sijalle 38. Hän oli samalla listalla kahdeskymmenes vuonna 2007 ja viidestoista vuonna 2008. Hän oli neljästoista lehden vuoden 2009 listauksessa. Lokakuussa 2007 hän oli kansikuvatyttö Maxim-lehdessä.

24. helmikuuta 2011 hän oli ehdokkaana Saturn -palkinnon saajaksi parhaimpana naisnäyttelijänä työstään Smallvillessä.

Yksityiselämä muokkaa

8. tammikuuta 2005 Durance meni naimisiin kanadalaisen näyttelijän David Palffyn kanssa.

Filmografia muokkaa

Vuosi Nimike Rooli Lisätietoa
2001 Lone Gunmen Dancer 1 jakso
111 Gramercy Park Maddy O'Donnel nimellä Erica Parker
2002 The Untold Tara Knowles nimellä Erica Parker
2003 House of the Dead Johanna nimellä Erica Parker
Devil Winds Kara Jensen nimellä Erica Parker
2004 The Bridge Amy
The Chris Isaak Show Ashley 1 jakso
Keikkaelämää Ashley nimellä Erica Parker
Pelastaja Angela Todd 1 jakso
Gene Roddenberry's Andromeda Amira 1 jakso
Tähtiportti Krista James 1 jakso
The Collecter Rachel Slate 1 jakso
2004-2011 Smallville Lois Lane
2006 Island Heat: Stranded Carina
The Butterfly Effect 2 Julie Miller
2007 I Me Wed Isabelle Darden
Ecstasy Heather
2009 The Building Jules Wilde
Final Verdict Megan Washington
Beyond Sherwood Forest Maria-neito
2010 Smallville: Absolute Justice Lois Lane TV Elokuva
Sophie and Sheba Natalia
2011 Charlie´s Angels Samantha Masters 1 jakso
2012 Harryn laki Annie Bilson 1 jakso
Tim and Eric's Billion Dollar Movie Paris Waitress
6 passi nel giallo Angela/Christine 1 jakso
2012-2017 Saving Hope Dr. Alex Reid
2014 Wedding Planner Mystery Carnagie Kincaid
2015 Painkillers Trudy
2017-2019 Supergirl Alura Zor-El
2019 Batwoman Lois Lane 1 jakso
The Christmas Chalet Grace
Christmas Stars Layla
2019-2020 Private Eyes Lauren Campbell
2021 The Enchanted Christmas Cake Gwen
Open By Christmas Simone
2022 North to Home Hannan
Girl in the Shed: The Kidnapping of Abby Hernandez Zenya
Color My World With Love Emma