Emil Oskar Ojala
Emil Oskar Ojala (19. marraskuuta 1869 Lieto – 15. syyskuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen pappi, joka toimi kirkkoherrana useissa pitäjissä. Ojala toimi Seinäjoen kirkkoherrana lähes neljänkymmennen vuoden ajan 1911–1951. Ojala sai rovastin arvonimen vuonna 1926.[1]
| Emil Oskar Ojala | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. marraskuuta 1869 Lieto |
| Kuollut | 15. syyskuuta 1960 (90 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Vanhemmat |
|
| Puoliso |
|
| Lapset | |
| Ura | |
| Uskontokunta | Luterilaisuus |
Ojalan vanhemmat olivat maanviljelijä Matti Ojala ja Serafia Karoliina Markkula. Ojalan ensimmäinen vaimo oli Liisa Lydia Hakanen (k. 1910) toinen vaimo vuodesta 1911 lähtien Elli Matilda Vilkki. Ojalan lapsia olivat Aatos Ojala ja Aito Ojala.[1]
Ura pastorina muokkaa
Ojala valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta vuonna 1891, suoritti teologisen erotutkinnon 1895 ja pastoraalitutkinnon 1899. Ojala vihttiin papiksi 1895, minkä jälkeen hänet määrättiin vuosina 1895–1896 apulaiseksi Turkuun, Vihtiin, Lohtajalle, Veteliin ja Kuruun. Ojala toimi Ylöjärvellä vt. kappalaisena ja kirkkoherrana 1897–1900. Vt. kirkkoherrana Ojala toimi myös Korpilahdella, Alavieskassa, Maaningalla, Rautalmmilla, Haapavedellä ja Evijärvellä. Ojala nimitettiin Perhon kirkkoherran virkaan vuonna 1906 ja Seinäjoen kirkkoherraksi 1912. Vuosina 1922–1951 Ojala toimi Seinäjoen piirisairaalan saarnaajana sekä Vaasan lääninsairaalan saarnaajana 1931–1951. Ojala jäi eläkkeelle Seinäjoen kirkkoherran virasta vuonna 1951.[1]
Perhon seurakunta (1905–1911) muokkaa
Ojala toimi keskipohjalaisen Perhon kirkkoherrana seitsemän vuoden ajan. Lestadiolaisvaikutteisessa perhossa Ojala säilytti muodolliset suhteet seurakuntalaisiinsa. Ojala ei pyrkinyt rajoittamaan lestadiolaisten tai muiden herätysliikkeiden toimintaa. Lestadiolaisen herätysliikkeen vahvan aseman arvellaan olleen syynä siihen, että hän aavoitteli Seinäjoen kirkkoherran virkaa.[2]
Seinäjoen seurakunta (1911–1951) muokkaa
Ojala on Seinäjoen kirkkoherran viran pitkäaikaisin haltija 1900-luvulla. Ojala valittiin Seinäjoen kirkkoherraksi kolmannelta varasijalta joulukuussa 1910 ja hänet vihittiin virkaan kesäkuussa 1913. Seurakuntalaiset oppivat tuntemaan Ojalan hyvänä saarnamiehenä, joka valmisteli puheensa tehokkaasti. Usein Ojala esitti saarnansa ilman muistiinpanoja. Ojala korosti saarnoissaan evankeliumin kirkkautta sekä pyhää ja selvää sanaa. Ojala oli pidättyväinen kannanotoissaan seurakunnallisissa tilaisuuksissa, mutta ajan myötä hän toi toimituksiinsa myös henkilökohtaista sanomaa.[2]
Talollisten tapaan Ojala viljeli maata ja hoiti karjaa. 1930-luvulla Seinäjoen pappilassa pidettiin lehmiä. Virkakautensa lopulla Ojala riitantui heränneitten kanssa. Körttiläisten johtohahmo Reino Ala-Kulju vaati kirkkoherraa luopumaan luontoiseduistaan ja siirtymään rahapalkkaan, mutta rovasti pitäytyi entisessä palkkajärjestelmässä eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Sotien jälkeen osa seurakuntalaisista piti rovastia kaavoittuneena.[3]
Lähteet muokkaa
- Junnila, Heikki: Ruutimakasiinista Lakeuden ristiin. Seinäjoen seurakunnan historia 1863-2004. Seinäjoki: Historiatoimikunta, 2009. ISBN 978-952-92-5208-4.