Elpenor (m.kreik. Ἐλπήνωρ) oli kreikkalaisessa mytologiassa yksi Odysseuksen tovereista matkalla Troijan sodasta takaisin Kreikkaan.

Elpenor oli nuorin laivakunnasta, joka purjehti Odysseuksen miehistönä. Homeros mainitsee, että hän ei ollut taistelussa urheimpia tai viisaimpia. Kreikkalaisten saavuttua Aiaian saarelle, hän oli yksi niistä, jotka Kirke muutti siaksi. Sen jälkeen kun hän myöhemmin sai takaisin ihmishahmonsa ja Odysseus oli jatkamassa matkaansa kohti Ithakaa, Elpenor putosi juovuksissa alas Kirken talon katolta, taittoi niskansa ja kuoli. Hänen toverinsa eivät kiireeltään huomanneet Elpenorin puuttumistaan joukosta, vaan jättivät saaren ja toverinsa ruumiin taakseen.[1] Elpenorin kohtalo selvisi Odysseukselle vasta Haadeksessa, jossa tämä ollessaan kysymässä neuvoa tietäjä Teiresiaalta huomasi joukossa myös Elpenorin haamun, joka pyysi Odysseusta palaamaan Aiaiaan hautaamaan ruumiinsa ja rakentamaan paikalle hautamuistomerkin.[2] Odysseus suostui pyyntöön ja noustuaan takaisin maan pinnalle purjehti saarelle hautaamaan toverinsa ja pystytti airon hänelle hautamuistomerkiksi.[3][4]

Lähteet muokkaa

  1. Homeros: Odysseia 10.550–560 (engl. käännös).
  2. Homeros: Odysseia 11.51–83 (engl. käännös).
  3. Homeros: Odysseia 12.8–15 (engl. käännös).
  4. Hyginus: Fabulae cxxv (engl. käännös).