Elokuvateoria
Elokuvateoria tutkii elokuvaa ja pyrkii selittämään sitä taiteena ja ymmärtämään elokuvan suhdetta todellisuuteen, muihin taiteisiin, yksittäiseen katsojaan ja yhteiskuntaan.
Elokuvateorian pohja on 1900-luvun alun elokuvakritiikeissä ja muissa elokuvataidetta koskevissa kirjoituksissa. Varsinainen elokuvateoria voidaan jakaa klassiseen ja moderniin elokuvateoriaan. Klassinen teoria vaikutti noin vuosina 1915–1955, ja se voidaan jakaa edelleen formatiiviseen ja realistiseen traditioon. Formatiivisessa traditiossa korostettiin elokuvan muotoseikkoja ja pyrittiin erottamaan elokuva muista taiteista. Realistisessa traditiossa korostettiin elokuvan kykyä kuvata todellisuutta. Auteur-teoria kehittyi realistisen tradition aikana.[1]
Moderni elokuvateoria on saanut vaikutteita muilta tieteenaloilta. Elokuvateoria nojasi 1960–1970-luvuilla semiotiikkaan ja ideologiakritiikkiin. Moderniin elokuvateoriaan kuuluu myös psykoanalyyttinen perinne, jossa tulkittiin elokuvia Sigmund Freudin ja Jacques Lacanin oppien mukaan. Modernissa elokuvateoria on jakautunut myös feministiseen elokuvateoriaan ja kognistiviseen elokuvateoriaan, joka on hylännyt elokuvan psykoanalyyttiset tulkinnat. Sen mukaan katsomiskokemusta tulisi tutkia kognitiivisina toimintoina ilman psykoanalyyttisia olettamuksia.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Elokuvateoria-luentosarja Taiteiden tutkimuksen laitos. Viitattu 22.4.2010.
Kirjallisuutta muokkaa
- Film as Philosophy. Toim. Bernd Herzogenrath. Minneapolis : University of Minnesota Press, 2017. ISBN 978-1-5179-0051-9.
- The Major Realist Film Theorists : A Critical Anthology. Toim. Ian Aitken. Edinburgh University Press, 2016. ISBN 9781474425964.