Elisabeth Risdon, oik. Elizabeth Evans (26. huhtikuuta 1887 Lontoo, Englanti20. joulukuuta 1958 Santa Monica, Kalifornia) oli brittiläinen näyttelijä.

Elisabeth Risdon
Elisabeth Risdon vuonna 1920 näytelmässä Heartbreak House Garrick Theatressa, New Yorkissa.
Elisabeth Risdon vuonna 1920 näytelmässä Heartbreak House Garrick Theatressa, New Yorkissa.
Henkilötiedot
Koko nimi Elizabeth Evans
Syntynyt26. huhtikuuta 1887
Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo, Englanti
Kuollut20. joulukuuta 1958 (71 vuotta)
Yhdysvallat Santa Monica, Kalifornia
Ammatti näyttelijä
Puoliso George Loane Tucker
(1916–1921)
Brandon Evans
(?–?)
Näyttelijä
Taiteilijanimet Elizabeth Risden
Elizabeth Risdon
Aktiivisena 1912–1956
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Houkuttelevan nuoruuden kauneutensa ansiosta Risdon näytteli teatterissa yhteiskunnallisia rooleja. Vuosia myöhemmin hän siirtyi teatterin lavoilta varhaisien mykkäelokuvien kautta äänielokuviin.

Yli neljäkymmentä vuotta kestäneen uransa aikana Risdon näytteli sekä elokuvissa, teatterissa että televisiossa. Elisabeth Risdon päätti elokuvauransa vuonna 1952, mutta jatkoi television puolella vuoteen 1956, jolloin 69-vuotias Risdon päätti koko uransa. Hän oli näytellyt yhteensä 142 elokuvassa ja kymmenissä näytelmissä. Hän kuoli siitä kaksi vuotta myöhemmin 1958.

Elämä ja ura muokkaa

Risdon aloitti näyttelijänuransa Lontoossa ja opiskeli Royal Academy of Dramatic Artissa, jossa hän opettikin myöhemmin.[1] Hän teki Broadway-debyyttinsä vuonna 1912 näytelmässä Fanny's First Play. Sen jälkeen hän palasi Englantiin, jossa hän näytteli brittiläisissä mykkäelokuvissa. Elokuvadebyyttinsä Risdon teki vuonna 1913 elokuvassa Bridegrooms Beware.

Pieni, kurvikas ja monipuolinen Risdon oli hyvin suosittu brittiläisissä yleisöissä ja vuonna 1915 Risdon äänestettiin Englannin vuoden suosituimmaksi mykkäelokuvatähdeksi. Hänen tunnettuja mykkäelokuviaan ovat The Idol of Paris (1914), Florence Nightingale (1915), The Manxman (1916) ja The Mother of Dartmoor (1917). Vuonna 1916 Risdon meni vihille elokuvaohjaaja George Loane Tuckerin (1872–1921) kanssa ja muutti Yhdysvaltoihin seuraavana vuonna. Vuonna 1918 Risdonista tuli Theatre Guildin jäsen.

Tuckerin kuoleman jälkeen vuonna 1921 Risdon opetti Royal Academy of Dramatic Artissa sekä näytteli koko 1920-luvun ajan vuorotellen Lontoon ja New Yorkin teatterilavoilla. Myöhemmin Risdon meni toisen kerran naimisiin näyttelijä Brandon Evansin (1878–1958) kanssa. Vuosia kestäneen yhteistyön Theatre Guildin kanssa Risdon erosi siitä ja asettui Hollywoodiin vuonna 1934.

Risdonin äänielokuvauran roolit sisälsi enimmäkseen kovatahtoisia matriarkkoja, itsevaltaisia tätejä ja rahvaanomaisia sekä tyylikkäitä äitejä, mutta työhön sisältyi myös kevyitä komedioita. Hänen tunnetuimpiin rooleihin kuuluvat äänielokuvissa Rikos ja rangaistus (1935), Theodora leikkii tulella (1936), Varjojen kadut (1937), Kuohuva 20-luku (1939), Sattuma korjaa satoa (1942), Cowboy puhdistaa kaupungin (1944), Muna ja minä (1947), Isä ja me (1947) ja Risdonin viimeiseksi jäänyt elokuvarooli Scaramouche – säilän sankari (1952).

Vuonna 1950 Risdon aloitti televisiouransa sarjassa The Bigelow Theatre. Risdon näytteli The Bigelow Theatren kahdessa jaksossa: "The Man Who Had Nothing to Lose" (1950) ja "The Other Jessie Grant" (1951). Sen jälkeen hän teki yksittäisiä vierailurooleja sarjoissa Schlitz Playhouse of Stars (1953), The Ford Television Theatre (1955 ja 1956) ja Ethel Barrymore Theater (1956).

Elisabeth Risdon kuoli 71-vuotiaana aivoverenvuotoon 20. joulukuuta vuonna 1958 Santa Monicassa, Kaliforniassa. Hänen ruumiinsa lahjoitettiin lääketiedellisiin tutkimuksiin UCLA Medical Schoolille.[2]

Valikoitu filmografia muokkaa

 
Mother (1917)
Valikoitu filmografia
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1913 Bridegrooms Beware Morsian
1914 The Sound of Her Voice Violet Morne
1915 Charity Ann Ann Charity
1916 The Princess of Happy Chance Prinsessa Felicia / Lucidora Eden
1935 Rikos ja rangaistus Crime and Punishment Rouva Raskolnikov
1936 Cissy The King Steps Out Herttuatar Sofia
Theodora leikkii tulella Theodora Goes Wild Mary Linn
1937 Olen syytön They Won’t Forget Rouva Hale
Varjojen kadut Dead End Rouva Connell
Nainen jota rakastan Mannequin "Ma" Cassidy
1938 Täynnä kepposia Mad About Music Annette Fusenot
1939 Kuohuva 20-luku The Roaring Twenties Rouva Sherman
1940 Abraham Lincoln taistelujen mies Abe Lincoln in Illinois Sarah Bush Lincoln
Virginialaisia The Howards of Virginia Clarissa-täti
1941 High Sierra High Sierra Ma Goodhue
Ihanaa mutta vaarallista Nice Girl? Martha Peasley
1942 Niinkuin haluan The Lady Is Willing Rouva Cummings
Kun myrsky raivoaa Reap the Wild Wind Rouva Claiborne
Sattuma korjaa satoa Random Harvest Rouva Lloyd
1943 Sano se iskusävelin Higher and Higher Georgia Keating
1944 Cowboy puhdistaa kaupungin Tall in the Saddle Elizabeth Martin
1945 Talo, missä kauhu asui The Unseen Rouva Norris
1946 Vaimoni ottaa lomaa Lover Come Back "Ma" Williams
1947 Ihannesihteeri The Shocking Miss Pilgrim Rouva Prichard
Muna ja minä The Egg and I Bettyn äiti
Isä ja me Life with Father Rouva Whitehead
1948 Menkää naimisiin, tytöt! Every Girl Should Be Married Mary Nolan
1950 Salaista väkivaltaa The Secret Fury Tohtori Twining
1952 Scaramouche – säilän sankari Scaramouche Isabelle de Valmorin

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elisabeth Risdon.