Elisabeth Charlotte (Orléansin herttuatar)

Elisabeth Charlotte, Pfalzin prinsessa, Orléansin herttuatar (27. toukokuuta 1652 Heidelberg – 8. joulukuuta 1722 Saint-Cloud) (lempinimeltään Liselotte), oli Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n nuoremman veljen Orléansin herttuan Filip I:n vaimo. Elisabeth Charlottesta ja hänen miehestään sai alkunsa nykyinen Orléansin suku. Hänen poikansa Filip II, Orléansin herttua oli Ranskan sijaishallitsija Ludvig XV:n alaikäisyyden aikana. Hän oli myös Englannin kuningashuoneen lähisukulainen, sillä hänen isoäitinsä oli Englannin kuninkaan Jaakko I:n tytär ja Yrjö I oli hänen serkkunsa. Hänet tunnetaan parhaiten laajasta kirjeenvaihdostaan kuninkaallisille sukulaisilleen kaikkialla Euroopassa. Elisabeth Charlottea kutsuttiin usein lyhyesti nimellä "Madame."

Elisabeth Charlotte, Orléansin herttuatar 67-vuotiaana. Hyacinthe Rigaud’n maalaus vuodelta 1719.

Lapsuus

Liselotte syntyi vuonna 1652 Heidelbergin linnassa. Hänen isänsä oli Pfalzin vaaliruhtinas Kaarle I Ludvig ja hänen äitinsä oli Charlotte von Hessen-Kassel. Hän oli myös onnettoman ”Talvikuninkaan” Pfalzin vaaliruhtinaan Fredrik V:n lapsenlapsi. Liselotten vanhempien välit olivat huonot, ja he erosivat kun Liselotte oli 6-vuotias. Kaarle meni pian sen jälkeen uusiin naimisiin saksalaisen aatelisnaisen kanssa, jonka kanssa hän oli ollut salaa naimisissa jo ennen avioeroaan. Kaarlen toisesta avioliitosta muodostui onnellinen, ja myös Liselotte piti uudesta äidistään.

Liselotte oli lapsena poikamainen rasavilli, joka tahtoi pitää oman päänsä. Hänen elämänhalunsa purkautui vallattomuutena ja kepposina. Hän on myös vanhemmilla päivillään uskonut isänsä sisarelle kirjeessä, että olisi tahtonut mieluummin olla poika. Kuullessaan lapsena kerrottavan satua tytöstä, joka oli muuttunut pojaksi siitä syystä, että oli paljon hyppinyt ja juossut, hänkin ryhtyi harjoittelemaan innokkaasti korkealta hyppäämistä.

Avioliitto Orléansin herttuan kanssa

Orléansin herttua Filip I, Elisabeth Charlotten aviomies.

Vuonna 1671 Elisabeth Charlotte meni naimisiin Ranskan kuninkaan veljen, Orléansin herttuan Filip I:n kanssa (häntä kutsuttiin nimellä Monsieur), jonka vaimo Englannin Henriette oli kuollut vuotta aiemmin. Koska Elisabeth Charlotte oli protestantti, hänen täytyi kääntyä katolilaiseksi mennäkseen naimisiin Ranskan prinssin kanssa. Kääntyessään katolilaiseksi Liselotte menetti oikeutensa Englannin kruunuun, vaikka ne olivat suuremmat kuin Yrjö I:n (Yrjö I oli sukua Jaakko I:lle äitinsä puolelta, kun taas Liselotte isänsä puolelta). Liselotten aviomies Filip on historian kuuluisimpia homoseksuaaleja. Filipin kiinnostus kohdistui pukuihin ja jalokiviin, juhliin ja etikettiin, taide-esineisiin ja nuoriin poikiin. Kuuluisa muistelmienkirjoittaja Saint-Simonin herttua kuvaa häntä seuraavasti:

»Filip oli pieni mies, jolla oli iso vatsa ja niin korkeat kengänkorot, että hän näytti kävelevän puujaloilla. Hän oli yhtä turhantarkka puvustaan kuin nainen ja kasasi ylleen sormuksia, rannerenkaita, jalokiviä, ruusukkeita ja nauhoja. Kaiken lisäksi hän maalasi kasvojaan ja levitti ympärilleen hajuvesien tuoksua.»

Koska Liselotte oli vaalea, roteva ja poikamainen saksatar, Filip näytti hänen rinnallansa vaimonsa vaimolta. Nähtyään ensi kerran vaimonsa Filip tuskaili ystävilleen, ettei ikinä suoriutuisi urakastaan. Filipin epätoivosta huolimatta pari sai kolme lasta. Sen jälkeen he sopivat yhteisesti nukkumisesta eri vuoteissa. Liselotte inhosi aviomiestään ja tämän irstasta elämäntyyliä.

Filip piti Liselottesta kuitenkin enemmän kuin ensimmäisestä vaimostaan Henriettestä, joka juonitteli ja jolla kenties oli rakastajia. Hovilaiset panivat merkille, että kuningaskin oli tyytyväinen veljensä vaimoon. Liselottella oli aviomiehensä silmissä muuan suuri etu: hän ei piitannut jalokivistä, joten Filip saattoi käyttää koko varastonsa omien pukujensa koristeluun. Joku kysyi kerran heidän pieneltä pojaltaan Chartresin herttualta, pitikö tämä hienoista puvuista "Enemmän kuin Madame mutta en yhtä paljon kuin Monsieur", kuului vastaus. Liselotte ei piitannut alkuunkaan ulkoasustaan.

Versailles'n palatsin huoneiston neljäs huone. Henkilöt vas. oikealle; Burgundin herttua Ludvig, Élisabet Charlotte Orléansin herttuatar; Françoise-Marie Chartresin herttuatar; Louise-Bénédicte Mainen herttuatar; Marie Thérèse Contin prinsessa, Élisabet Charlotte d'Orléans, Mademoiselle ja Philippe Charles d'Orléans, Chartresin herttua. Antoine Trouvainin kuparipiirros 1696.

Elämä Ranskan hovissa

Liselotte oli luonteltaan ujostelematon ja suorapuheinen eikä koskaan kunnolla tottunut Versailles’n hovin monimutkaiseen etikettiin ja juhlallisiin menoihin. Kuninkaan veljen puolisona hänen asemansa oli kuitenkin korkea Versailles'n hovin arvoasteikossa. Liselotte kuvaa päiväänsä seuraavasti: "Hän nousi kello yhdeksän ja meni paikkaan, jonka jokainen voi arvata. Sitten hän rukoili, luki kolme lukua Raamatusta, pukeutui ja otti vastaan vieraita. Yhdeltätoista hän luki ja kirjoitti tunnin ajan. Kappelissa käyntiä seurasi päiväateria suunnilleen kahdelta. Milloin ei menty metsästämään, hän luki ja kirjoitti, kunnes oli lähdettävä kuninkaan illalliselle varttia vaille yksitoista."

Liselotte oli ihastunut metsästykseen ja ratsasti hurjaa vauhtia, jopa kahdeksan tuntia päivässä, yli 60-vuotiaaksi asti. Hän piti eläimistä, ja hänellä oli useita lemmikkejä: mm. pieniä koiria, papukaija ja kesy sorsa. Hän keräili myös mitaleita ja kivinäytteitä.

Suurimman osan ajastaan Liselotte vietti kuitenkin pienessä huoneessa, jonka seinät olivat täynnä saksalaisten ruhtinaiden muotokuvia. Siellä hän kirjoitti kirjeitä, vähintään kolmekymmentä sivua päivässä. Hän kirjoitti mm. tytärpuolilleen Savoijin herttuattarelle ja Espanjan kuningattarelle, saksalaisille sukulaisilleen ja saksalaiselle yleisnerolle Gottfried Leibnizille. Liselotten kirjeet kuuluvat parhaaseen lähdeaineistoon, mitä elämästä Versailles'n hovissa on, mutta ne eivät ole täysin luotettavia. Kuten myöhemmin Saint-Simonin herttualla, Liselottellakin oli monia ennakkoluuloja ja hänellä oli taipumus keksiä valheita niiden tueksi.

Filip kuoli vuonna 1701. Yllättävää kyllä, Liselotte suri puolisonsa kuolemaa. Hän oli juuri oppinut sietämään miestään, sellaisena kuin tämä olikin, ja hän pelkäsi, että hänen täytyisi lähteä hovista ja mennä luostariin. Hän sai kuitenkin jäädä Versailles'hin.

Sijaishallitsijan kausi

Ludvig XIV kuoli 76-vuotiaana vuonna 1715. Koska hänen seuraajansa Ludvig XV oli alaikäinen, Liselotten pojasta, Orléansin herttuasta Filip II:sta tuli hänen sijaishallitsijansa, ja hovi muutti pois Versailles’sta. Vaikka Liselotten oli ollut aluksi vaikea tottua hovin monimutkaisiin seremonioihin, hän ikävöi Aurinkokuninkaan aikaista "loistavaa hovielämää." Liselotte sai istua kunnia-aitiossa vuonna 1722 Ludvig XV:n kruunajaisissa. Hän kuoli 70-vuotiaana joulukuussa 1722 Saint-Cloudin palatsissa. Hänet haudattiin Saint-Denis’n basilikaan.

Lapset

Herttuatar Elisabeth Charlotte ja lapset Èlisabeth-Charlotte ja Chartresin herttua Filip, Pierre Mignard n. 1680.

1. Alexandre Louis d’Orléans, Valois’n herttua (2. kesäkuuta 1673 – 16. maaliskuuta 1676), kuoli 2-vuotiaana
2. Filip II d’Orléans (2. elokuuta 1674 – 2. joulukuuta 1723) peri isänsä tittelit ja nousi Ranskan sijaishallitsijaksi. Hänestä alkaa Bourbon-suvun Orléans-linja eli kuningas Ludvig Filip sekä kaikki nykyisin Ranskan valtaistuinta tavoittelevat orléanistit.
3. Élisabeth Charlotte d’Orléans (13. syyskuuta 1676 – 23. joulukuuta 1744), Lothringenin ja Barin herttuatar avioiduttuaan Lotringenin herttua Leopold I:n (1679–1729) kanssa. Heille syntyi 14 lasta, joista ensimmäiset seitsemän kuoiivat lapsina isorokkoon; vanhin aikuiseksi elänyt poika Frans I oli Itävallan keisarinna Maria Teresian puoliso ja vanhin eloon jäänyt tytär Élisabet Thérèse (1711–1741) avioitui 1737 Sardinian kuningas Kaarle Emmanuel III:n kanssa, heille syntyi kolme lasta joista viimeisen synnytykseen Élisabet Thérèse menehtyi.

Lähteet

• Nancy Mitford, «Aurinkokuningas», Weilin+Göös, 1966
• Carl Grimberg, Kansojen historia 14:Aurinkokuninkaan aikakausi, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1982