Elisabet (Itävalta)
Elisabet (saks. Elisabeth Amalie Eugenie, unk. Erzsébet, 24. joulukuuta 1837 – 10. syyskuuta 1898) oli Baijerin herttuatar, Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar. Hän oli naimisissa Itävallan keisari Frans Joosef I:n kanssa vuodesta 1854. Elisabet oli Baijerin herttua Maksimilian Joosefin ja prinsessa Ludovikan tytär. Häntä kutsuttiin jo nuorena nimellä Sisi (elokuvissa ja joissain kirjoissa Sissi).
| Elisabet | |
|---|---|
 Franz Xaver Winterhalterin maalaama muotokuva vuodelta 1865 | |
| Itävallan keisarinna, Unkarin kuningatar | |
| Valtakausi | 24. huhtikuuta 1854 – 10. syyskuuta 1898 |
| Syntynyt |
24. joulukuuta 1837 München |
| Kuollut |
10. syyskuuta 1898 (60 vuotta) Geneve |
| Hautapaikka | Keisarillinen krypta, Wien |
| Puoliso | Frans Joosef I |
| Lapset |
Sofia Gisela Rudolf Marie Valerie |
| Koko nimi | Elisabeth Amalie Eugenie |
| Suku | Wittelsbach |
| Isä | Maksimilian Joosef |
| Äiti | Ludovika |
| Nimikirjoitus |
 |
Itävallan keisarinna muokkaa
Elisabetista tuli Itävallan keisarinna 16-vuotiaana. Elisabetin serkun, keisari Frans Joosefin, oli tarkoitus avioitua Elisabetin isosiskon Helenen kanssa, ja Elisabetin Frans Joosefin veljen Kaarle Ludvigin kanssa, mutta keisari rakastui Elisabetiin ensi silmäyksellä.[1]
Nuoren Elisabetin oli vaikea sopeutua Itävallan jäykkään hovietikettiin hänen saatuaan elää lapsuutensa melko vapaasti kotonaan Baijerissa.[2] Avioliittoa varjosti myös Elisabetin täti ja anoppi, arkkiherttuatar Sophie. Sophie yritti tehdä Elisabetista velvollisuudentuntoisen keisarinnan. Elisabet piti itse arvoa taakkana ja hovielämän vaatimukset ahdistivat häntä. Elisabet ja Sophie olivat hyvin erilaisia, eivätkä heidän välinsä koskaan lämmenneet. Myöhemmin Elisabet koki Sophien sekaantumisen avioliittoonsa estäneen hänen avio-onnensa.[3] Sovinto saatiin aikaan vasta Sophien kuolinvuoteella.
Elisabet ja Frans Joosef saivat neljä lasta. Kruununprinssiä saatiin kuitenkin odotella, sillä kaksi ensimmäistä lasta, Sofia ja Gisela, olivat tyttöjä. Sofia kuoli kaksivuotiaana sairastuttuaan keisariperheen vieraillessa Unkarissa. Nuori äiti suri tyttärensä kuolemaa pitkään[4], ja katsoi Giselan tartuttaneen tähän taudin, josta Gisela parantui, mutta johon Sofia kuoli. Sophie otti lastenhoidon täysin omalle vastuulleen, myös kruununprinssi Rudolfin synnyttyä 1858. Elisabet tuskin tapasi poikaansa, eikä heidän suhteensa muodostunut läheiseksi, vaikka Rudolf ihannoikin äitiään.[5] Rudolfin hämärissä olosuhteissa tapahtunut itsemurha vuonna 1889 oli Elisabetille suuri järkytys, ja hän pukeutui lopun elämänsä mustaan. Neljännen lapsen, Budapestissä syntyneen Marie Valerien, Elisabet sai kasvattaa itse, ja heidän suhteensa muodostuikin paljon läheisemmäksi kuin Elisabetin ja hänen muiden lastensa.
Elisabet oli hyvin eksentrinen henkilö. Hän kärsi rajuista masennuskohtauksista. Hän oli myös älykäs, mutta tätä piirrettä ei koskaan juurikaan arvostettu. Huomionkipeä keisarinna käänsi kaikkien katseet kauneudellaan, ja käytti lumovoimaansa hyväksi pyytäessään aviomieheltään jotain. Elisabetin ja Frans Joosefin liitto ei ollut kovin onnellinen, koska he olivat liian erilaisia ymmärtääkseen toisiaan, ja Frans Joosef oli tiukka hovietiketin noudattaja ja hänellä oli harvoin aikaa Elisabetille.
Ulkonäön tarkkailua muokkaa
Kauneus oli Elisabetille pakkomielle. Päivänsä hän kulutti kauneutensa ylläpitämiseen. Elisabet oli hyvin hoikka ja tarkka painostaan. Vuosikymmeniä Elisabetin paino pysyi 50 kilogrammassa.[6] Jos paino nousi vähänkin, Elisabet aloitti tiukan laihdutuskuurin ja lisäsi runsasta liikuntaa entisestään. Näyttääkseen mahdollisimman hoikalta hän käytti tiukkaa korsettia ja antoi ommella puvut päälleen, jotta niistä tuli mahdollisimman tyköistuvia. 1860-luvulta asti Elisabeth kuntoili säännöllisesti, mikä oli epätavallista siihen aikaan. Missä tahansa hän asui, hän järjesti sinne voimisteluhuoneen.[7]
Hän oli erityisen tarkka nilkkaan asti ulottuvista runsaista hiuksistaan. Elisabetin hiukset nähtiin usein taidokkailla palmikoilla ja kampauksilla. Hiusten päivittäinen harjaaminen suoritettiin rituaalinomaisesti. Kampaajalla oli valkoinen esiliina ja Elisabetilla valkoinen suojakangas harteillaan. Tapahtuma kesti vähintään kolme tuntia. Tapahtuman lopuksi kampaaja näytti hopeakulhossa Elisabetille irronneet hiukset ja jos Elisabetilta oli irronnut kampauksen aikana hiuksia, hän sai raivokohtauksen. Elisabet huolsi hiuksiaan pesemällä ne kolmen viikon välein raaoilla kananmunilla, joihin oli lorautettu tilkka konjakkia.[8]
Vuosien alkaessa näkyä Elisabetin ihossa hän ei enää antanut tehdä itsestään muotokuvia tai otattaa valokuvia. Uteliailta katsojilta hän suojautui viuhkan ja päivänvarjon avulla.
Matkustelu muokkaa
Elisabet tunsi tukahtuvansa Wienissä ja vuonna 1860 hän alkoi matkustella ilman Franz Josefia. Hän kärsi tuberkuloosista, mutta myöhemmin on arveltu oireiden olleen psykosomaattisia. Hän vietti talven Madeiralla ja palasi Wieniin. Pian tämän jälkeen hän sairastui jälleen ja palasi Korfulle. Elisabet rajoitti matkansa tuttuihin maisemiin ja eksoottisina pidettyihin Välimeren maihin, joissa sen ajan kuninkaalliset eivät yleensä matkustelleet. Hänen lempipaikkojaan olivat Ranskan Riviera, jossa turismi oli vähäistä, Geneve-järvi Sveitsissä ja Itävallan Bad Ischl, jossa keisarillinen pari vietti kesänsä. Osasyy matkailuun oli Elisabetin melankolisuus ja sairastelu. Parannellessaan itseään hän vietti aikaansa paljon muun muassa Korfussa ja matkustelu nostikin keisarinnan mielialaa. Elisabet kuului Euroopan tuon ajan parhaisiin ratsastajiin ja vietti paljon aikaa mm. Isossa-Britanniassa ajueiden jäljillä ratsastaen.
Unkarin kuningatar muokkaa
Preussi voitti Itävallan Königgrätzin taistelussa ja maat solmivat Prahan rauhan 1866. Palattuaan Wieniin vuonna 1867 Elisabet kiinnostui Itävaltaan kuuluvan, laajempaa itsehallintoa kaipaavan Unkarin tilanteesta. Hänen myötävaikutuksellaan tilanne ratkaistiin perustamalla Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia, jossa Unkarilla oli itsehallinto ja tasavertainen asema Itävallan kanssa. Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin vuonna 1867 virallisesti Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Tämä oli ainoa kerta, kun hän puuttui politiikkaan. Kansan suhtautuminen Elisabetiin oli ristiriitaista: silloin kun keisarinna oli Wienissä ja näyttäytyi julkisuudessa, hän oli hyvinkin pidetty, mutta koska hän oli usein ulkomailla eikä käynyt Wienissä kuin pari kertaa vuodessa, häntä syytettiin velvollisuuksiensa unohtamisesta. Elisabet rakasti Unkaria ja halusi keskustella unkariksi myös Frans Joosefin kanssa. Unkarissa sijainnut Gödöllon palatsi oli Rudolfin kuolemaan asti yksi hänen lempipaikoistaan.
Elisabeth oli pidetty henkilö Unkarissa ja hänellä oli hyvät suhteet moniin valtiomiehiin, kuten tulevaan pääministeri Gyula Andrássyyn. Suhteen laadusta liikkui huhuja.[9]
Kuolema muokkaa
Elisabet kuoli 60-vuotiaana Genevessä 10. syyskuuta 1898, kun italialainen anarkisti Luigi Lucheni iski viilan hänen sydämeensä keskellä päivää. Koska Lucheni iski törmätessään Elisabetiin, asian vakavuutta ei heti ymmärretty. Lucheni yritti paeta, mutta sivullinen sai hänet kiinni. Haava oli niin pieni, että sitä ei ensin edes huomattu. Elisabet itse uskoi, että mies halusi varastaa hänen kellonsa ja käveli vielä pari sataa metriä laivaan, jossa menetti tajuntansa. Elisabetin luultiin pyörtyneen säikähdyksestä, mutta kun pieni veripisara ja reikä paidassa huomattiin, ymmärrettiin Elisabetin joutuneen murhayrityksen kohteeksi. Laiva kääntyi takaisin ja Elisabet kannettiin takaisin hotellille. Elisabet kuoli pian sen jälkeen huoneessaan Beau Rivage -hotellissa.[10] Anarkisti valitsi Elisabetin kohteekseen sattumanvaraisesti, sillä Orleansin herttua, jonka hän aikoi alun perin tappaa, ehti matkustaa muualle.[11]
Elisabet haudattiin Wienin keskustassa sijaitsevaan keisarilliseen kryptaan, johon kuninkaallisia oli haudattu vuosisatojen ajan.[12]
Elisabet taiteessa ja viihteessä muokkaa
Elisabetin roolia ovat esittäneet televisiossa ja elokuvissa useat näyttelijät.[13] Elisabetin elämästä on kuvattu vuosina 1955–1957 varsin romantisoitu elokuvatrilogia Sissi, jossa Elisabetia näyttelee Romy Schneider. Hänestä on tehty kirjoja ja musikaali, jota esitettiin Wienissä vuosia. Musikaalia on esitetty myös muun muassa Budapestissa, Essenissä, Stuttgartissa, Göteborgissa ja Tokiossa, ja sen Suomen kantaesitys oli Turun kaupunginteatterissa syksyllä 2005. Karl Lagerfeldin ohjaamassa, Chanelin tuottamassa lyhytelokuvassa "Reincarnationissa" Cara Delevingne ja Pharrell Williams esittävät Sisiä ja Frans Joosefia. Wienissä Hofburgin kuninkaallisessa palatsissa on Sisi-museo.
Kunnianosoitukset muokkaa
Kuningatar Maria Luisan ritarikunta (Espanja, 1854)[14]
Pyhän Kaarlen keisarillinen ritarikunta (Meksikon keisarikunta)[15]
Pyhän Johanneksen ritarikunta (Iso-Britannia, 1873)[16]
Louisen ritarikunta (Preussi)[17]
Arvokkaan kruunun ritarikunta (Japani, 1898, nimitettiin, mutta ehti kuolla ennen vahvistusta)[18]
_-_ribbon_bar.png){kind=small}
_-_ribbon_bar.gif){kind=small}
_ribbon_-vector.svg){kind=small}
Lähteet muokkaa
- Brigitte Hamann: The Reluctant Empress. Ullstein, 2000. ISBN 978-3-548-35479-8.
Viitteet muokkaa
- ↑ Hamann s. 11-13
- ↑ Hamann s. 45
- ↑ Hamann s. 52
- ↑ Hamann s.78
- ↑ Hamann s. 321-322
- ↑ Hamann s.127
- ↑ Hamann s.138-139
- ↑ Hamann s.133-136
- ↑ Empress Elisabeth of Austria Czech Center. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ Hamann s.368-369
- ↑ Assassination of Empress Elisabeth Czech Center. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ Kapuzinergruft Imperial Crypt Visit Vienna. Viitattu 17.3.2024.
- ↑ http://www.imdb.com/character/ch0030107/
- ↑ Guía oficial de España. 1887 Hemeroteca Digital. Biblioteca Nacional de España. Viitattu 10.9.2023. (espanjaksi)
- ↑ Soberanas y princesas condecoradas con la Gran Cruz de San Carlos el 10 de Abril de 1865 (pdf) Diario del Imperio. Viitattu 10.9.2023. (espanjaksi)
- ↑ Warrant appointing the Empress Elisabeth Amalie of Austria to be a Dame Grand Cross of the Order of St. John of Jerusalem Museum of the Order of St John. Viitattu 10.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Königlich Preussische Ordensliste, s. 1128. babel.hathitrust.org, 1886. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
- ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 157) 明治聖徳記念学会紀要. Viitattu 10.9.2023. (japaniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Haslip, Joan: Keisarinnan yksinäisyys. WSOY, Porvoo, 1970. (The Lonely Empress. 1965.)
- Unterreiner, Katrin: Sisi. Mythos und Wahrheit. Brandstetter, 2005.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itävallan keisarinna Elisabet Wikimedia Commonsissa
- Sissi, Seura, 21.12.1938, nro 51, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot