Edwin Ernest Salpeter (3. joulukuuta 1924 Wien, Itävalta26. marraskuuta 2008 Ithaca, New York, Yhdysvallat) oli vuonna 1987 Bruce-mitalin saanut astrofyysikko. Hän oli syntyjään itävaltalainen mutta muutti nuorena perheensä kanssa Australiaan.[1]

Salpeter valmistui maisteriksi Sydneyn yliopistosta, muutti sitten Englantiin ja väitteli vuonna 1948 Birminghamin yliopistosta ja työskenteli sittemmin Cornellin yliopistossa. Hän valitsi Birminghamin saadakseen työskennellä Rudolf Peierlsin kanssa, ja siirtyi Cornelliin Hans Bethen takia, ja kertoi myöhemmin näiden olleen elämänsä parhaita päätöksiä.[1]

Salpeter piti itseään "yleisfyysikkona" ja hän on vaikuttanut useilla fysiikan alueilla: kvanttielektrodynamiikassa, ydinfysiikassa, ionosfäärin fysiikassa sekä tiheän aineen tilanyhtälöiden, neutrinojen emission ja mustien aukkojen parissa.[1]

Salpeterille on Bruce-mitalin ohella myönnetty Royal Astronomical Societyn kultamitali vuonna 1973. Hän toimi Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian jäsenenä vuodesta 1967 ja oli Royal Societyn ulkomaalaisjäsen.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Trimble, Virginia ; Terzian, Yervant: Obituary: Edwin E. Salpeter (1924-2008) Bulletin of the American Astronomical Society, Vol. 41, Issue 4, p. 1208-1210. 2008. Viitattu 21.1.2024.
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.