Edward Johnson
Edward Johnson (16. huhtikuuta 1816 – 2. maaliskuuta 1873), tunnetaan myös nimellä Allegheny Johnson (joskus kirjoitetaan Alleghany), oli Yhdysvaltojen armeijan upseeri ja etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa.
Lapsuus ja nuoruus muokkaa
Johnson syntyi "Salisburyn tilalla" lähellä Midlothiania Chesterfield Countyssä Virginiassa, mutta hänen perheensä muutti pian Kentuckyyn. Hän meni West Pointiin ja valmistui viiden vuoden opiskelun jälkeen vuonna 1830. Hän sai komennuksen 2. luutnantiksi 6. Yhdysvaltain jalkaväkeen ja ylennettiin 1. luutnantiksi alle vuodessa. Hän palveli seminolesodissa Floridassa ja sitten lännessä. Meksikon–Yhdysvaltain sodassa Johnson kunnostautui Veracruzissa, Cerro Gordossa, Churubuscossa, Molino del Reyssä ja Chapultepecissa. Hän sai kaksi väliaikaista ylennystä, majuriksi ja kapteeniksi ja palkittiin Virginian osavaltion seremoniamiekalla urheudestaan. Johnson palasi palvelukseen läntiselle rajaseudulle ja palveli Dakotan territoriossa, Kaliforniassa, Kansasissa ja mormonitutkimusmatkoilla.
Sisällissodan alku muokkaa
Sisällissodan sytyttyä Johnson erosi Yhdysvaltain armeijasta ja liittyi etelävaltioiden armeijaan everstinä 12. Georgian jalkaväkeen 2. heinäkuuta 1861. 12. Johnson osallistui Robert E. Leen ensimmäiselle sotaretkelle läntisessä Virginiassa Rich Mountainin, Cheat Mountainin ja Greenbrier-joen taisteluissa. Hänet ylennettiin prikaatinkenraaliksi 13. joulukuuta 1861, ja sai lempinimensä komentaessaan kuutta jalkaväkirykmenttiä Allegheny Mountainin taistelussa. (Prikaatin kokoinen joukko sai suurellisen lempinimen "Army of the Northwest".)
Talvella 1861–1862 Johnsonin armeija teki yhteistyötä kenraalimajuri Thomas J. "Stonewall" Jacksonin kanssa Shenondoahin laakson sotaretken alkuvaiheissa. Johnson haavoittui pahoin luodista nilkkaan McDowellin taistelussa, minkä paraneminen kesti pitkään. Hän palasi Richmondiin toipumaan, ja pysyi siellä melkein vuoden ja oli sosiaalisesti aktiivinen. Vaikka Johnson oli raskastekoinen, karun näköinen ja karkea hahmo, joka oli poikamies vielä 47-vuotiaana, hän sai naistenmiehen maineen. Haavoittumisestaan Meksikossa hänen silmänsä nyki hallitsemattomasti, ja tämä aiheutti sen, että monet naiset luulivat hänen flirttailevan heidän kanssaan. Hän aiheutti riittävästi huomiota, jolloin hänet mainittiin Mary Chesnutin kuuluisassa päiväkirjassa.
1863 muokkaa
Pohjois-Virginian armeija uudelleenorganisoitiin vuonna 1863, mikä oli seurausta Stonewall Jacksonin kuolemasta Chancellorsvillen taistelun jälkeen. Organisaatiouudistuksessa Johnson ylennettiin kenraalimajuriksi ja sai komentoonsa "Stonewall-divisioonan" kenraaliluutnantti Richard S. Ewellin toisessa armeijakunnassa. Robert E. Lee oli ollut tyytymätön edelliseen komentajaan taistelukentällä ja kutsui Johnsonin takaisin sairauslomalta ottamaan komennon.
Toukokuussa 1863 Johnson toipui riittävästi komentaakseen divisioonaansa Gettysburgin sotaretkellä. Hän tarvitsi yhä vahvan kävelykepin liikkuessaan jalan (ja tunnetusti käytti sitä miehään vastaan, joiden uskoi lintsaavan taistelussa) ja hänen miehensä nimesivät hänet "Old Clubbyksi". Matkalla pohjoiseen Pennsylvaniaan Johnson voitti unionin kenraalin Robert H. Milroyn Winchesterin toisessa taistelussa. Johnson saapui Gettysburgin taisteluun ensimmäisen päivän iltana, 1. heinäkuuta 1863. Liikkeellä, josta kiistellään yhä, Ewell ei käyttänyt hyväkseen Johnsonin divisioonaa ja hyökännyt Cemetery Hilliin välittömästi sinä iltana, vaikka se olisi saattanut olla ratkaisevaa taistelun kulun kannalta. Ristiriitaisesti Johnson kieltäytyi hyökkäämästä Culpin kukkulalle sinä iltana, mistä hän oli saanut varovaisen käskyn. Sen sijaan Johnsonin divisioona oli päävoimana taistelun toisena ja kolmantena päivänä hyökättäessä Culpin kukkulalle, kärsien huomattavia menetyksiä valloittamattomaan asemaan tehdyissä hyödyttömissä hyökkäyksissä. Syksyllä 1863 Johnsonilla oli merkittävä rooli Mine Run -sotaretkellä.
1864-1865 muokkaa
Overland-sotaretkellä 1864 Johnson menestyi hyvin Wildernessin taistelussa ja kun kenraaliluutnantti James Longstreet haavoittui vakavasti siellä, Robert E. Lee harkitsi vakavasti Johnsonia korvaavaksi armeijakunnankomentajaksi. Spotsylvanian käräjätalon taistelussa 12. toukokuuta 1864, konfederaatiom "muulinkenkä" puolustuslinjan ulkonemassa, Johnson joutui sotavangiksi miltei koko divisioonansa kanssa. Hän oli vangittuna kuukausia Morris Islandilla, Charlestonin rannikolla Etelä-Carolinassa, ja hänet vaihdettiin vapaaksi 3. elokuuta 1864. Hänet lähetettiin liittymään kenraaliluutnantti John Bell Hoodin Tennesseen armeijaan, komentamaan divisioonaa kenraaliluutnantti Stephen D. Leen armeijakunnassa. Franklin–Nashville-sotaretkellä Johnson joutui sotavangiksi uudestaan Nashvillen taistelussa 16. joulukuuta 1864. Hän vietti jälleen kuukausia sotavankina unionin vankileirissä Johnson's Islandilla Eriejärvellä. Sodan lopussa Johnson siirrettiin Old Capitolin vankilaan Washingtoniin, missä häntä syytettiin osallisuudesta jotenkin Abraham Lincolnin murhaan. Mitään raskauttavaa ei kuitenkaan ilmennyt ja hänet vapautettiin 22. heinäkuuta 1865.
Viimeiset vaiheet muokkaa
Sodan jälkeen Johnson viljeli maata Virginiassa. Hän oli aktiivinen konfederaation veteraaniasioissa ja oli mukana varhaisissa yrityksissä rakentaa muistomerkki Robert E. Leelle Richmondiin. Johnson kuoli Richmondissa ja on haudattu sinne Hollywoodin hautausmaalle.
Lähteet muokkaa
- Eicher, John H., and Eicher, David J.: Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
- Clemmer, Gregg S. "Old Alleghany: Life and Wars of General Ed Johnson." Hearthside Publishing Company, 2004.
- Tagg, Larry, The Generals of Gettysburg (Arkistoitu – Internet Archive), Savas Publishing, 1998, ISBN 1-882810-30-9.
- A biography of Edward "Allegheny" Johnson
- Edward Johnson at Find-A-Grave
