Eduskuntavaalit 1972
Suomen 26. eduskuntavaalit järjestettiin 2.–3. tammikuuta 1972. Presidentti Urho Kekkonen oli edellisen vuoden lokakuussa antanut määräyksen eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä. Aiheena ennenaikaisiin vaaleihin oli, että puolueristiriitojen rasittama Karjalaisen II hallitus ei kyennyt pääsemään ratkaisuun muun muassa maataloustulon jälkeenjääneisyyden korvaamisessa.[1]
 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
Muutokset puolueiden voimasuhteissa jäivät näissä vaaleissa vähäisiksi. Vaalien jälkeen muodostettiin lempinimellä ”nappulaliiga” tunnettu Paasion II hallitus ja sen jälkeen miltei koko lopun vaalikauden istunut Sorsan I hallitus.
Muutoksia puoluekartalla muokkaa
Suomen maaseudun puolue säilytti Suomen Kristillisen Liiton kanssa solmimiensa vaaliliittojen ansiosta paikkamääränsä entisenä (18 edustajaa), vaikka se kärsi varsin tuntuvan äänimäärän laskun vuoden 1970 vaaleihin verrattuna. SMP:ssa kyteneet sisäiset erimielisyydet kärjistyivät lokakuussa 1972, jolloin puolue repesi kahtia ja 12-henkinen oppositio muodosti uuden Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen.
Eduskuntaan syntyi alkaneen vaalikauden aikana toinenkin uusi puolue, Perustuslaillinen kansanpuolue. PKP:n ensimmäisiksi kansanedustajiksi tulivat RKP:sta eronnut Georg C. Ehrnrooth, joka oli vastustanut presidentti Urho Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla, sekä kokoomuksesta linjariitojen vuoksi loikannut Salme Katajavuori. LKP:n kansanedustaja Pirkko Aro loikkasi SDP:hen kesäkuussa 1973.
Kansanedustajat muokkaa
Näissä vaaleissa valittuja uusia kansanedustajia olivat mm. Mauno Koiviston puoliso Tellervo Koivisto (täyskaima, myös SDP:n kansanedustaja Tellervo Maria Koivisto säilytti paikkansa[2]), Lasse Lehtinen, Erkki Liikanen, Antti Pohjonen, Seppo Tikka ja Pirkko Työläjärvi (SDP), Ilkka-Christian Björklund ja Kalevi Kivistö (SKDL), Olavi Martikainen, Veikko Pihlajamäki ja Juhani Saukkonen (Kesk.), Eero Lattula, Mauri Miettinen ja Kullervo Rainio (Kok.), Aune Mänttäri ja Pekka Vennamo (SMP) sekä Olavi Borg ja Aili Laitinen (LKP).[3] Vuoden 1970 vaalien tapaan joukossa oli nytkin useita nuoria poliitikkoja, mm. Lasse Lehtinen, Erkki Liikanen ja Ilkka-Christian Björklund.
Eduskuntapaikastaan luopui vapaaehtoisesti Keskustan Nestori Kaasalainen, Eemil Partanen, Mauno Pohjonen ja Yrjö Sinkkonen, SKDL:n Hertta Kuusinen (yksi Suomen politiikan värikkäimmistä hahmoista), sekä RKP:n Verner Korsbäck. Putoajia olivat mm. SDP:n Valto Käkelä, Keskustan Veikko Hanhirova ja Katri Kaarlonen, SKDL:n Matti Koivunen, Terho Pursiainen ja Rainer Virtanen, RKP:n Ingvar S. Melin, sekä SMP:n Eino Poutiainen. Eduskuntaan palasivat mm. Keskustan V. J. Sukselainen ja SKDL:n Aarne Saarinen. SDP:n kansanedustajana aiemmin toiminut L. A. Puntila yritti paluuta eduskuntaan, mutta epäonnistui.
Jo edellisissä, vuoden 1970 vaaleissa eduskunnasta pudonnut Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) ei saanut näissäkään vaaleissa yhtään ehdokastaan eduskuntaan ja siitä tuli helmikuussa ensimmäinen puoluerekisteristä poistettu puolue. TPSL hyväksyttiin pian takaisin rekisteriin sen kerättyä vaadittavat 5000 kannattajakorttia, mutta se poistettiin vuoden 1973 alussa omasta pyynnöstään lopullisesti puoluerekisteristä. TPSL:n lakkauttamista vastustaneet jäsenet perustivat hieman myöhemmin uuden Sosialistisen Työväenpuolueen.
Muutoksia eduskunnan kokoonpanossa muokkaa
SKDL:n kansanedustaja Eeli Lepistö kuoli heinäkuussa 1973 ja SDP:n kansanedustaja Tyyne Paasivuori heinäkuussa 1974. Heidän tilalleen eduskuntaan tulivat aiemminkin kansanedustajina toimineet Akseli Rodén ja Pauli Burman.[4]
Kokoomuksen kansanedustaja Juha Vikatmaa kuoli joulukuussa 1974 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Arto Lampinen. Keskustan kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministeri Pentti Pekkarinen menehtyi auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin tammikuussa 1975 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Toivo Yläjärvi. SKYP:n kansanedustaja Kalevi Huotari kuoli maaliskuussa 1975 ja hänen tilalleen tuli Matti Hannola. Kokoomuksen kansanedustaja Jouni Mykkänen siirtyi Yleisradion johtajaksi vuoden 1975 alussa ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Lauri Impiö. SDP:n kansanedustaja Esko Niskanen siirtyi Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi toukokuun alussa 1975 ja hänen tilalleen tuli Pertti Paasio. Kokoomuksen kansanedustaja Erkki Huurtamo siirtyi Kymen läänin maaherraksi heinäkuun alussa 1975 ja hänen tilalleen tuli Saara Mikkola, joka ei kuitenkaan käytännössä enää ehtinyt osallistua eduskuntatyöhön.[5]
Järjestäytymishäiriö muokkaa
Uuden eduskunnan järjestäytyessä koettiin suuri yllätys, kun porvarienemmistöisen eduskunnan kaikkiin erikoisvaliokuntiin muodostui sosialistienemmistö. Eduskunnan järjestäytyessä kansanedustajat valitsivat keskuudestaan suuren valiokunnan jäsenet ja valitsijamiehet, jotka puolestaan suorittivat erikoisvaliokuntien jäsenten vaalin. Eduskunnan voimasuhteiden mukaisesti molempiin tuli ei-sosialistinen enemmistö 24–21. Erikoisvaliokuntien jäsenten vaalin jälkeen todettiin, että kaikkiin valiokuntiin olikin tullut vasemmistoenemmistö. Osoittautui, että kaksi ei-sosialistista valitsijamiestä oli äänestänyt vasemmiston listaa. Koska vaali toimitettiin suljetuin lipuin, ei pystytty selvittämään, ketkä olivat näin menetelleet. Epäilykset kohdistivat kahteen SMP:n edustajaan, mutta puolueen taholta syytökset kiistettiin jyrkästi.
Eduskunnassa oltiin kuitenkin yksimielisiä tilanteen kestämättömyydestä, koska ei voitu ajatellakaan kunnollista lainsäädäntötyötä, jos lakien valmistelu olisi tehty vasemmistoenemmistöisissä valiokunnissa ja loppusilaus porvarienemmistöisessä eduskunnassa. Tämän vuoksi sovittiin, että valiokuntiin valitut "ylimääräiset" vasemmiston kansanedustajat pyytäisivät vapautusta. Näin tapahtuikin, ja täydennysvaalilla korjattiin syntyneet voimasuhdevirheet.[6]
Tulokset muokkaa
Tuloksia verrataan vuoden 1970 eduskuntavaaleihin.
| Äänestysaktiivisuus | 81,4 %[7][8] | −0,8 |
|---|
| Puolue | Edustajat | Äänet | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osuus | Lukumäärä | ||||||
| Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 55 | +3 | 25,78 % | +2,4 | 664 724 | +70 539 | |
| Kansallinen Kokoomus | 34 | −3 | 17,59 % | −0,5 | 453 434 | −4 148 | |
| Suomen Kansan Demokraattinen Liitto | 37 | +1 | 17,02 % | +0,4 | 438 757 | +18 201 | |
| Keskustapuolue | 35 | −1 | 16,41 % | −0,7 | 423 039 | −11 111 | |
| Suomen Maaseudun Puolue | 18 | -- | 9,16 % | −1,3 | 236 206 | −29 733 | |
| Liberaalinen Kansanpuolue | 7 | −1 | 5,16 % | −0,8 | 132 955 | −17 868 | |
| Ruotsalainen kansanpuolue | 9 | −2 | 5,06 % | −0,3 | 130 407 | −5 058 | |
| Suomen Kristillinen Liitto | 4 | +3 | 2,53 % | +1,4 | 65 228 | +36 681 | |
| Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto | 0,99 % | −0,4 | 25 527 | −9 926 | |||
| Åländsk Samling | 1 | -- | 0,30 % | −0,1 | 7 672 | −1 299 | |
| Muut | 0,00 % | − | − | − | |||
| Yhteensä | 200 | 100 % | 2 577 949 | +42 167 | |||
| Lähde: Tilastokeskus 2004[9] | |||||||
Eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat muokkaa
| sija | ehdokas | puolue | äänet |
|---|---|---|---|
| 1 | Raimo Ilaskivi | Kansallinen Kokoomus | 23 565 |
| 2 | Kalevi Sorsa | SDP | 22 360 |
| 3 | Tellervo Koivisto | SDP | 15 479 |
| 4 | Veikko Pajunen | SDP | 14 260 |
| 5 | Juha Vikatmaa | Kansallinen Kokoomus | 14 115 |
| 6 | Paavo Aitio | SKDL | 13 531 |
| 7 | Seppo Tikka | SDP | 12 931 |
| 8 | Pertti Salolainen | Kansallinen Kokoomus | 12 402 |
| 9 | Harri Holkeri | Kansallinen Kokoomus | 12 117 |
| 10 | Pär Stenbäck | Ruotsalainen kansanpuolue | 12 109 |
| Lähde: Tilastokeskus[10] | |||
Lähteet muokkaa
- ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid – Harvey), s. 932, art. Eduskunta. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3.
- ↑ Tellervo Maria Koivisto Eduskunnan kansanedustajamatrikkeli. Viitattu 2.1.2014.
- ↑ Eduskunta - edustajamatrikkeli eduskunta.fi. Viitattu 2.1.2014.
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 161. Helsinki: Otava, 1974.
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976, s. 184–185. Helsinki: Otava, 1975.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1973, s. 142. Helsinki: Otava, 1972. ISBN 951-1-00062-4.
- ↑ Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
- ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- ↑ Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, s. 562–563. Helsinki: Tilastokeskus, 2004. ISBN 952–467–350–9. ISSN 0081–5063.. Verkkoversio (PDF) (viitattu 19.1.2018).
- ↑ Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1972 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet). stat.fi. 31.5.2004. Helsinki: Tilastokeskus. Viitattu 16.1.2017.