Dr. Alban

ruotsalainen artisti

Dr. Alban (oikealta nimeltä Alban Uzoma Nwapa, s. 26. elokuuta 1957 Oguta, Brittiläinen Nigeria) on nigerialaissyntyinen ruotsalainen eurodance/rap/reggae -artisti. Hänet tunnetaan erityisesti eurodancen klassikkokappaleisiin kuuluvasta ”It’s My Life” -hittikappaleesta, joka nousi vuonna 1992 monissa maissa listaykköseksi.[1] Hänen albumeitaan on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta.

Dr. Alban
Dr. Alban vuonna 2018.
Dr. Alban vuonna 2018.
Henkilötiedot
Koko nimi Alban Uzoma Nwapa
Syntynyt26. elokuuta 1957 (ikä 66)
Oguta, Brittiläinen Nigeria
Muusikko
Taiteilijanimi Dr. Alban
Laulukielet englanti
Tyylilajit eurodance, reggae, dancehall, rap
Levy-yhtiöt Dr. Records
BMG Ariola
Aiheesta muualla
Kotisivut

Dr. Alban kouluttautui hammaslääkäriksi, mistä tulee hänen taiteilijanimensä.[1]

Dr. Albanin taustalaulajana keikoilla on toiminut jo 2010-luvun alkupuolelta lähtien suomalainen Henna Peltonen.[2]

Elämäkerta muokkaa

Alban Uzoma Nwapa syntyi Ogutassa Brittiläisessä Nigeriassa 26. elokuuta 1957. Hänen syntyessään perheessä oli kymmenen lasta. Hänen isänsä oli hammaslääkäri. Alban kävi Christ The King Collegea Nigerian Abassa. Suurimman osan ajastaan Alban vietti kotikaupungissaan Ogutassa. Hän kuunteli nuorena Fela Kutia ja James Brownia. 23-vuotiaana hän muutti Tukholmaan opiskellakseen hammaslääkäriksi. Tukholmassa hän alkoi tehdä myös musiikkia ja hän toimi DJ:nä Alphabet Streetin yökerhossa.[1]

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

Vuosi Single Listasijoitus
AUT CH GER UK SWE EGY
1990 ”Hello Afrika” (Feat. Leila K) 1 5 2 - 5 -
1991 ”Sing Shi-Wo-Wo (Stop the Pollution)” 16 13 - - 36 -
1990 No Coke 2 3 3 - 1 -
1991 ”(We Are One Family) U & Mi” 11 9 14 - 20 -
1992 It’s My Life 1 2 1 2 1 1
1992 ”It’s My Life (Raggadag Remix)” 2 - - - - -
1992 ”One Love” 9 11 7 45 19 3
1993 ”Sing Hallelujah” 7 4 4 16 6 1
1994 ”Look Who’s Talking” 3 6 3 55 2 2
1994 ”Away From Home” 12 26 25 42 24 10
1994 ”Let the Beat Go on” 23 - 18 - 17 -
1995 ”Sweet Dreams” (feat. Swing) - - - 59 - -
1995 ”This Time I’m Free” 23 32 27 - 3 -
1996 ”Born in Africa” 31 47 - - 11 -
1996 ”Hallelujah Day” 35 - - - 30 -
1997 ”Long Time Ago” 21 - - - - -
1997 ”Mr. DJ” 21 - 70 - - -
1998 ”Papaya Coconut” (feat. Kikki Danielsson) - - - - - -
1999 ”Colour the World” (feat. Sash! & Inka Auhagen) - 39 39 15 54 -
2000 ”Because of You” - - - - - -
2000 ”What Do I Do” - - - - 43 -
2002 ”I Like to Move It” (feat. DJ Aligator) - - - - - -
2003 ”Work Work” - - - - 13 -
2004 ”Sing Hallelujah Recall 2004” - - - - - -
2005 ”Sing Hallelujah (Remix)” (feat. Yamboo) - - 74 - - -
2007 ”Somebody Call My Name (Habibi)” (feat. Melissa) - - - - - 6
2007 ”Don’t Joke With Fire” - - - - - -
2008 ”I Love the 90’s” (feat. Haddaway) - - - - - -
2008 ”My Cool” (feat. Al Azif & Adam Tensta) - - - - - -
2009 ”Carolina” (feat. Charlie boy) - - - - - -

Lähteet muokkaa

  1. a b c Dr. Alban Music Biography Allmusic.com. Viitattu 5.7.2012. (englanniksi)
  2. Tiesitkö? Suomalainen Henna kiertää maailmaa legendan kanssa – ”Aina viiden tähden hotelleissa” www.iltalehti.fi. Viitattu 27.8.2023.

Aiheesta muualla muokkaa