Domenico Scarlatti

italialainen säveltäjä

Domenico Scarlatti (26. lokakuuta 168523. heinäkuuta 1757) oli italialainen barokkiajan säveltäjä. Scarlatti tunnetaan etupäässä hänen cembalolle säveltämistään sonaateista. [1]

Domenico Scarlatti
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 1685
Kuollut23. heinäkuuta 1757 (71 vuotta)
Muusikko
Soittimet cembaloView and modify data on Wikidata

Elämä muokkaa

Scarlattin elämästä ei tiedetä kovin paljon. Hän syntyi Napolissa kymmenlapsisen perheen kuudentena lapsena ja hänen isänsä oli kuuluisa säveltäjä Alessandro Scarlatti. Hän sai musiikkiopetusta aluksi Napolissa isältään. 16-vuotiaana hän tuli urkuriksi ja säveltäjäksi Napolin kuninkaalliseen kapelliin. Siellä hän myös sai vuonna 1703 esittää omat oopperansa Giustino sekä Ottavia ristituita al trono. Scarlatti lähti Roomaan vuonna 1709, missä hän soitti leikkimielisessä kilpailussa muun muassa Händelin kanssa. Händel oli parempi urkujen soitossa, ja Scarlatti, yleisön äänestyksellä, cembalon soitossa. Roomassa Scarlatti myös sävelsi useita oopperoita ja toimi Puolan kuningattaren Maria Casimiran palveluksessa.[1]

Hän muutti Portugaliin vuonna 1719 todennäköisesti paetakseen isänsä vaikutusvaltaa ja tullakseen musiikinopettajaksi kuninkaalle ja hänen lapsilleen. Yksi kuninkaan lapsista, prinsessa Maria Barbara Madgalena, avioitui tulevan Espanjan kuninkaan prinssi Ferdinand VI:n kanssa. Scarlatti muutti prinsessan mukana Espanjaan. Kuuluisat sonaattinsa Scarlatti sävelsi Madridissa. Hän saapui sinne vuonna 1729, ja eli siellä kuolemaansa asti. Hän myös meni naimisiin espanjalaisen naisen kanssa sen jälkeen, kun hänen roomalainen vaimonsa kuoli. Scarlatti kuoli 71-vuotiaana.

Sonaatit muokkaa

Veronica van der Knaap, Christchurch, Uusi-Seelanti

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Scarlatti oli erittäin tuottelias ja nopea sävelteosten tekijä. Hän sävelsi 555 sonaattia. Niistä vain K1-K30 julkaistiin hänen elinaikanaan nimellä Esercizi per gravicembalo. Melkein kaikki sonaatit ovat yksiosaisia. Monet niistä ovat teknisesti vaikeita soittaa – osa tosin on aloittelijaohjelmistoa, kuten K32. Joissakin sonaateissa kädet loikkivat toistensa yli usein, kuten vaikkapa K27:ssä. Hänen ornamentointinsa merkinnät ovat epäselviä ja ilmeisesti tulkinta niiden osalta on jätetty esittäjän harteille. Asiaa mutkistaa se, että Scarlattin teosten nuotit ovat säilyneet meidän aikaamme vain kopioina, jotka ovat joskus ristiriitaisia keskenään. Sonaatteja pidetään mielikuvituksellisesti sävellettyinä ja niiden epäillään vaikuttaneen myös Bachin musiikkiin. Monet sonaatit ovat selkeästi espanjalaishenkisiä kitarajäljittelyineen ja rytmeineen. Toistaiseksi sonaattien kokonaislevytykset ovat saaneet valmiiksi amerikkalainen kosketinsoittaja Scott Ross, hollantilainen Pieter-Jan Belder ja englantilainen Richard Lester.

Järjestely muokkaa

Scarlattin sonaatit on luetteloitu useammalla tavalla, joista käytetään kirjaintunnuksia K, L ja P. L-numeroinnin loi Alessandro Longo, K-numeroinnin Ralph Kirkpatrick ja P-numeroinnin Giorgio Pestelli. K-numerointi on laadittu vastaamaan sonaattien aikajärjestystä, kuten myös P-numerointi. Niillä kuitenkin on joitakin eroja. Longo taas on lähes mielivaltaisesti järjestetty.

Parman ja Venetsian käsikirjoituksissa osa sonaateista on lajiteltu pareiksi ja kolmen joukoiksi. Tästä Kirkpatrick sai ajatuksen, että sonaatit tulisi esittää näin jaoteltuina. Jos K141 on mestariteos, yhdessä K140:n kanssa molemmat ovat vielä merkittävämpiä. Näissä pareissa sävellaji on aina sama, paitsi että duurilla ja mollilla ei ole merkitystä. Täten sonaatit C-duurissa ja c-mollissa saattavat olla kelvollinen pari. Kirkpatrickin mukaan vasta K99:stä ja K100:sta alkavat parit, ja sitä edeltävät tulisi esittää yksitellen.

Lähteet muokkaa

  1. a b ”Scarlatti”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6122–6123. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.

Aiheesta muualta muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Domenico Scarlatti.